Imma Tataranni teki Vanessa Scalerasta kuuluisan – näyttelijä mietti pitkään millainen on tulisen syyttäjän ruumiinkieli

30.04.2024
QBpT n4riy8dnusG5JCb jpgversion

Vanessa Scalera. Kuvat: Yle

KOLUMNI | Italialaisen poliisisarjan Syyttäjä Imma Tatarannin kolmas tuotantokausi alkaa Suomessa huhtikuun viimeisenä päivänä. Kolmannella kaudella mikään ei ole sitä miltä ensin näyttää, paitsi tietysti Imma ja hänen pukeutumisensa.

”Ippazio Calogiuri on koomassa, herääkö hän ja jos, niin muistaako suudelmaa, johon Imma ja hän lopulta sortuivat?”

”En ole lainkaan niin kuin Imma Tataranni. Minun hiukseni ovat suorat ja tummat, hänen kiharat ja punaiset. En voisi pukeutua kuin Imma, eikä minussa ole hänen karkeuttaan.” Näin on verrannut näyttelijä Vanessa Scalera itseään roolihahmoonsa, Syyttäjä Imma Tataranni -televisiosarjan päähenkilöön.

On heillä yhteistäkin: ”Rakkaus ruuanlaittoon ja erinomainen muisti!”

Vanessa ja Imma tosiaan näyttävät erilaisilta. Etäisesti tutuilta kuitenkin, kuin siskokset. Imman kasvot ovat uurteisemmat kuin Scaleran. Siten korostetaan Imman ilmeitä, jotka ovat enimmäkseen kurtussa ja nurinpäin.

Scalera pohti pitkään millainen Imma Tataranni olisi. Peräänantamaton, sitkeytensä avulla menestynyt, piikikäs – ja lopulta kuitenkin hyväsydäminen. Miten kaikki tuo näyttäytyy? Millaisia olisivat Imman ruumiinkieli ja ilmeet?

Scalera päätyi hyvin suoraan ryhtiin, nosti leukaansa ja iski kävellessään kannat lattiaan. Katse tulee yläviistosta. ”Imma on nopea, eikä hän voi sietää hitautta.”  Hän on suora, myös liikkeissään.

”Ei-ei. Lantio ei saa keinua”, Scalera opasti televisiokanava Rain toimittajaa, joka koetti imitoida Imma Tatarannin ryhdikästä kävelyä. ”Sitä paitsi sinä olet aivan liian kaunis Immaksi”, Scalera lohkaisi, ja olisi varmasti saanut vinon katseen roolihahmoltaan.

Imma ei ole ruma, mutta ei hän ole klassisen kauniskaan, Scalera kiirehti selittämään kyseisessä tv-showssa. Haastatteluja ja julkisuutta on Imman myötä siunaantunut, vaikka Scalera ei levittele yksityisasioitaan. Hän ei tehnyt sitä ennen, eikä nyt, vaikka on tv:stä tuttu.

”Nykyisin minut tunnistetaan kadulla. Vielä ensimmäisen osan jälkeen olin suojassa suorien hiusteni ansiosta, vain jokunen tunnisti ääneni”, Scalera sanoo.

OyM2sU3pJcg 8YrqDVQs jpgversion

* *

Suomessa Syyttäjä Imma Tatarannin kolmas kausi (Imma Tataranni, sostituto procuratore, 2023) tulee kahden aiemman seuraksi Yle Areenan palveluun 30.4.2024. Televisiossa sarjaa esitetään Ylen Teemalla.

Kolmas osa käynnistyy tilanteesta, jossa etsivä Ippazio Calogiuri (Alessio Lapice) on koomassa sairaalassa. Hän jäi tulilinjalle, kun rikollispomo Saverio Romaniello ammuttiin. Juonen edetessä selviää, ettei mikään ole sitä miltä näyttää.

Yksi sarjan jännitteistä on Calogiurin ja Imman välinen säkenöinti, jonka he pitivät kurissa toisen kauden viimeisten jaksojen loppuun asti. Entä nyt, kun Calogiuri herää? Muistaako hän intohimoisen suudelman?

Calogiuria esittävä Alessio Lapice kertoi eräässä haastattelussa, että ohjaaja kannusti häntä niin kovaan kiihkoon, että suuteleva kaksikko oli kaatua. Kohtaus kuvattiin Materan ulkopuolella ja ilma oli kylmä. Paljon kylmempi kuin kuvasta luulisi.

Imman puoliso Pietro (Massimiliano Gallo) tunnistaa Imman ihastuksen, mutta luottaa puolisoonsa. Pietrokin on livetä kaidalta polulta.

Sarjan huumori perustuu edelleen italialaisiin kliseisiin: äiti-poika-suhteeseen, tärkeilevään pomoon, Etelä-Italian hitaaseen ja laiskaan virkamieskuntaan… Tuttu on turvallista. Äidin keittämä kahvi on edelleen parempaa kuin Imman.

DBrvACWPvMsTUq158H6u jpgversion

* *

Ja ne Imman vaatteet. Sarjan rikosjuonet tahtovat unohtua, kun huomio menee ihmetellessä, kuinka onkin mahdollista pukea yhteen noin monta toisiinsa sopimatonta vaateparia.

Lisäksi haluaisin tietää, kuinka suuri vaatekaappi Immalla on, jotta sinne mahtuvat kaikki nuo erilaiset kengät ja takit. Ehkä käsikirjoittajat ovat huomanneet tämän käytännön seikan, sillä Imma käyttää kolmannella kaudella samaa takkia useamman kerran.

Vaatevitsi naurattaa toki vähän vähemmän, kun selviää, että Imma on ollut koulukiusattu, ”vaikka silloin ei termiä tunnettu”. Nyt häntä ei uskalla kiusata kukaan.

Kolmannen kauden ensimmäisessä osassa vierailee Italiassa kuuluisa laulaja Gianni Moranni, joka näemmä osaa näytelläkin. Kuuluisuudesta ja pitkästä urasta saa jaksoon monta käytännön vitsiä, kuten vaikkapa: ”En minä suin päin syytä ketään. En varsinkaan sellaista, joka on voittanut Sanremon.”

Tapahtumapaikka Matera on kaunis myös kuvissa. Suosittelen käymään, jos joskus lennätte Etelä-Italiaan. Se on kuitenkin yllättävän kaukana Roomasta, joten kannattaa suunnitella ennalta.

eLYMRbzfH9AcBlIjOjEo jpgversion

* *

Syyttäjä Imma Tatarannin kolmas kausi esitettiin Italiassa jo syyskuussa. Scalera kertoo, että neljäs kausi on suunnittelilla. Scalera näyttelee tämän kevään Napolissa teatterissa.

Teatteri on hänen intohimonsa. ”Imma teki minusta varakkaamman ja vapaamman”, Scalera tunnustaa lehtihaastattelussa.

”Roolihahmo Imma on ystäväni, mutta en tiedä olisiko hän sitä todellisessa elämässä. Ehkä pitkän tuttavuuden ja riitelyn jälkeen.”

Tekstissä on käytetty lähteenä Vanessa Scaleran haastatteluita Rai1:llä, Corriera della Serassa sekä useilla netin elokuvasivuilla, kuten Funpage.it ja Oggi.it.

Sari Passaro
sari.passaro [at] gmail.com
Kirjoittaja asuu Toscanassa. 

Syyttäjä Imma Tatarannin kolmas kausi Yle Teemalla ja Yle Areenassa alkaen 30.4.2024.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua