Kuvat: Laura Malmivaara / Siltala
KIRJAT | Jouni Inkalan Geenihymni on kaleidoskooppinen ylistyslaulu elämälle. Kaleidoskopia ulottuu myös kieleen, joka on kuvissaan leikittelevän rikasta.
”Geenihymni ei pudota tahtipuikkoa vaan perustelee uskonsa elämään koko orkesterin voimin.”
ARVOSTELU
Jouni Inkala: Geenihymni
- Siltala, 2023.
- 199 sivua.
Jouni Inkala on tutkinut kolmikymmenvuotisen julkaisu-uransa aikana matemaattisia käsitteitä arkipäivän takana, ylistänyt olemassaoloa, jäljittänyt sukunsa historiaa ja runojensa muusia sekä kirjoittanut kirjoittamattomia jatko-osia historiallisille tarinoille. Toisin sanoen: runoilija ei ole kaihtanut suuria teemoja.
Hän ei tee niin nytkään, sillä Geenihymni (Siltala, 2023) jatkaa edellisen teoksen, Tee kunniaa, tee kunniaa! (2019), ylistystä elämälle tuhdin 200 sivun verran. Inkala antaa äänen geeneille, joiden kautta hän pääsee kuvaamaan elämää kaleidoskooppina, joka ulottuu taivaankappaleiden synnystä oviaukossa leuanvetoja tekevään mieheen.
Kaleidoskopia ulottuu myös kieleen, joka on kuvissaan leikittelevän rikasta. Siinä soivat yhdessä niin alkuaineet kuin luonto ja taitavasti eri paikkoihin tiputellut ydinosaajat ja suoratoistot. Esimerkiksi Ed è alkaa nuoresta, joka ”taituroi edelleen/ oman elämänsä lainelaudalla// selkä hypotenuusan vakaana”, ja soljuu sujuvasti siihen, kuinka hänen haaveensa ”kuullaan/ sumu paksunee/ druidien siunaus sakenee”.
Teoksen ote on – niin kuin hymniltä olettaisi – ylistävä. Elämä on jatkuvasti enemmän voitolla kuin häviöllä: Osastolla-runoissa sairaalahuoneen ikkunat antavat ”viistosti luoteeseen/ tämänpuoleiseen, eivät todellakaan tuonpuoleiseen”. Tuskan kuvauksessa viivytään vain hetki, sillä pian siitä kehketyy ilo kivunlievityksestä, joka ”valuttaa potilaan ylle/ pistaasimantelijauheputouksen”. Geenihymnissä pilkahtelevat ilahduttavasti toivo ja valo.
Mukana on toki myös kriittinen ote ihmisen kokemaan ylivertaisuuteen. Muuta olisi vaikea perustella moraalisesti, mutta synkemmät sävyt eivät tunnu missään vaiheessa eettisen pakon alla kirjoitetuilta. Globalisaatio II:ssa aiheen palauttaminen kromosomitasolle korostaa ihmisen toimien mielipuolisuutta: ”Kohosi esiin suuresta merestä kromosomi/ nousi ihmisen verestä barbaari/ [–] Paini itse lajina/ itseään vastaan kuilujen partaalle syöksi/ hävitti, raivasi/ puhdisti, kidutti/ sysäsi monet muut tieltään toisiksi”. Ihmisen toiminnan mielivaltaisuus korostuu myös taitavasti valituissa tapauksissa, kuten Hollannissa oranssiksi risteytetyssä porkkanassa. Suurvallan värisymbolina se syrjäytti muut lajikkeet (näin kerrotaan), ”eikä monikaan muista surra/ kaivata uuden porkkanan sokaisemana/ väripigmenttien luontaista kirjoa/ violettia, keltaista, valkoista…” Geenihymni saa kaipaamaan väriporkkanaa.
* *
Geenihymni onnistuu ylistämään olemalla samalla tässä maailmassa juurevasti kiinni, eikä se pönötä niin kuin pömpöösihymniklisee. Riemastuttavan eufemistinen Yötennis kuvaa, kuinka ”rakkauden hyppysissä/ yksityisen turnauksen ainoat pelaajat// tennistähdet, toisensa nähneet/ yhyttäneet// äsken aulabaarissa/ päästökauppakonferenssissa/ järkiperäisessä stressissä”. Siirtymät kaikkeuden rakenteista aulabaarien jälkitiloihin saavat hymnin soimaan moniäänisesti.
Samalla minua jäi kuitenkin kalvamaan pieni toive: entä mitä geeneistä olisi voinut vielä ammentaa? Miten runomuotoa olisi voinut taivuttaa DNA:n kaksoiskierteeksi? Tämä olisi voinut tuoda laajaan kokonaisuuteen vielä erilaista purutuntumaa.
Mutta ehkä näin vankasti hymniään laulavalta teokselta ei ole reilua toivoa lisää. Geenihymni ei pudota tahtipuikkoa vaan perustelee uskonsa elämään koko orkesterin voimin – eikä se apokalyptisinä aikoina ei ole helppo suoritus.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kiintoisa näkymä sotien välisen ajan Helsinkiin ja sen värikkäisiin kulttuuripiireihin – arviossa Tanna Elon Taru Minervasta
KIRJAT | Tanna Elo rakentaa romaaninsa päähenkilöistä Valmasta ja Paavosta hienovireiset ja uskottavat kuvaukset, lämmöllä.
Liberaaliälykkö laittaa maantiedon myytit päreiksi, ja Suomikin saa osansa – arviossa Paul Richardsonin Maantieteen myytit
KIRJAT | Onko Trumpin seinällä mittasuhteet vääristävä Mercatorin maailmankartta? Siinä Grönlanti on Afrikan kokoinen eli yli kymmenen kertaa kokoaan suurempi.
Hyvänmielen lätkäromanssi nuorille ja miksei vanhemmillekin – arviossa Annukka Salaman Sulamispiste
KIRJAT | Ylöjärveläinen Oliver hiihtää kilpaa, mutta hänen todellinen intohimonsa on jääkiekko, jota poika harjoittelee salaa läheisen avolouhoksen jäällä.
Kommunistinen diktatuuri murskasi surutta parhaitaan – arviossa Elina Kahlan Gulagin viisas
KIRJAT | Gulagin viisas on Elina Kahlan teoksen päähenkilö Pavel Florenski, kommunistisen terrorin uhri. Mies yhdisti tieteen, taiteen ja uskon, mutta se oli Neuvostoliitolle liikaa.