Pitääkö ooppera keksiä uudestaan? Project Butterfly taklasi ilmastoahdistusta kolmella kielellä

Kuva: Markku Pihlaja / Opera Box

Kun Euroviisut raikaa tällä viikolla päälle joka tuutista, on hyvä muistaa, että Euroopan musiikkielämässä tapahtuu muutakin isoa ja kiinnostavaa.

Näin toukokuun alussa Helsingin Aleksanterin teatterissa yhdenlaisen uudenmusiikinkilpailun lopputuloksen. Siitä olivat äänestäneet lukiolaiset Espoossa, Italian Modenassa ja Puolan Gdanskissa.

Oppilaat olivat olleet ideoimassa kolmea lyhytoopperaa, rakentaneet niihin tarinat ja valinneet teoksille jopa säveltäjät.

Kussakin maassa ammattidramaturgit ja ohjaajat olivat hioneet ympäristöteemaiset puolen tunnin oopperat valmiiksi nuorten laulajien voimin. Harjoitukset onnistuivat valokuitua pitkin myös etänä. Kapellimestari johti helmikuussa orkesteria Helsingissä Sibelius Akatemian tiloissa Musiikkitalolla ja muusikot saivat viiveettä kiinni myös stemmastaan Modenassa ja Gdanskissa.

Suomesta hankkeessa on mukana helsinkiläinen, Aleksanterin teatterissa toimiva Opera Box, joka on kohta kymmenen vuoden ajan rohkeasti vienyt oopperataidetta uusiin suuntiin ja avartanut käsitettä oopperasta erilaisen ilmaisun ja pienimuotoisempien uutuustuotantojen kenttänä laadusta tinkimättä.

Kun Kansallisoopperassa tehdään isoja klassikkoja isolla rahalla, Opera Box kääntää kuluneistakin teoksista tuoretta kulmaa.

* *

Opera Boxin tuottaja ja ohjaaja Ville Salonen sai ryhmineen mahdollisuuden lähteä mukaan modenalaisten koordinoimaan Project Butterfly -hankkeeseen, joka voitti Euroopan Unionin Luova Eurooppa –ohjelman hankehaun ja sai 200 000 euron osarahoituksen.

Ja nyt ei ole kyseessä Puccinin Madame Butterflyn uustulkinta, vaan kolme täysin uutta oopperaa, kolmella kielellä, kolmessa maassa ja kolmen maan taiteilijoiden yhteistyönä. Kansainvälistä jos mikä.

Lisäksi tavoitteena oli löytää oopperataiteeseen ajankohtaista sanomaa nuorilta, tehdä mahdollisimman ekologisesti kestäviä kiertue-esityksiä ja hyödyntää lavastuksessa, visualisoinnissa ja harjoituksissa digitalisaatiota.

Pyrkimyksenä on luoda uusia tuotantomalleja koko eurooppalaiselle oopperakentälle.

Lennot maasta toiseen haluttiin minimoida jo harjoitusaikana. Vasta eri maiden ensi-iltojen (Modenan Pavarotti-Freni-teatterissa huhtikuussa, Helsingissä toukokuun alussa ja Gdanskin Baltic-Operassa tulevan kesäkuun alussa) aikaan työryhmät näkevät toisensa kasvokkain ja pääsevät viilaamaan live-esitykset sovituilla kokoonpanoilla.

Kuva: Opera Box

* *

Project Butterflyn ympäristöteema avautuu kolmen selkeän elementin, maan, ilman ja veden kautta. Miten yhteisellä maapallolla pidetään luonnonvaroista huolta? Mitä tunteita ne herättävät?

Ilmastoahdistus päätettiinkin kanavoida yhteiseen taiteelliseen tekemiseen.

Suomen osuus on Paavo Korpijaakon säveltämä Hengitä-ooppera, jonka libreton kirjoitti oppilaiden ideoista Mirva Koivukangas.

Siinä ovat hahmoina Luonto, Vesi ja kemian tuotteita valmistavan tehtaan johtaja.

Tehtaan johtaja saastuu omista myrkyistään, mutta Luonto ja Vesi osoittautuvat jälleen kerran selviytyjiksi. Tarina on ehkä teinimäisen naiivi, mutta sen toteutus on häikäisevä.

Liinoissa kieppuva Ilma ja pyörteisiin puettu täyssininen Vesi ovat niin häkellyttäviä, että yhdessä kankaasta taiotun, Luontoa symboloivan jääkuution kanssa niitä voi vain tuijottaa. Korpijaakon kuvia läikkyvä musiikki sulattaa kuutiota siinä sivussa.

Koloratuurisopraano Johanna Takalo, tenori Petteri Loukio ja baritoni Olli Tapio Tikkanen ovat rooleissa kaikissa kolmessa oopperassa, kuten kahdeksan puolalaista ja italialaista kollegaansakin. Kaksitoista henkeä käsittävässä kamarikokoonpanossa on Suomesta mukana neljä muusikkoa.

On pitänyt omaksua hyvin erilaista musiikkia, intonaatioltaan erityyppisiä kieliä ja sopeutua uuteen tekemisen tapaan.

Puolalaisen Joanna Borkowskan lavastus ja puvut ovat oopperatrilogian kekseliäintä ja hauskinta antia. Fantasian taso on tässä korkea. Se haastaa myös laulajat, joiden on mietittävä asuihin sopivat liikeradat ja olemisen tavat.

Lavastus on täynnä nykytekniikan mahdollistamia yllätyksiä. Maapallo- ja vesivideot on toteutettu osin saksalaisen Heimspiel–toimiston ja tekoälyn avulla. Hyvä vain paha? – näyttäviä ne ainakin ovat. Lauri Sirén on sukkuloinut valosuunnittelijana kaikissa kolmessa osatuotannossa ja luonut päteviä illuusioita.

Puolalaisten Tuhkajärvi–tarina perustuu vanhaan kansantaruun saastuneesta järvestä ja rakastavasta parista, jonka rohkeus kirkastaa veden. Benjamin Baczewskin sävellys on eniten tyypillistä oopperamusiikkia, melodisesti linjakasta ja laulajaystävällistä.

Trilogian ohjannut italialainen Matteo Mazzoli on onnistunut pitämään kolmessa hyvin erityyppisessä oopperassa omanlaisensa jännitteen. Kohtauksia on vain muutamia, laulajalle annetaan tilaa ja näyttämökuva avautuu aina eri tavalla. Tyyppien rakentamisessa on myös onnistuttu. Laulajat selvästi nauttivat.

Italialaisten Toivon helmi, Marco Atturon säveltämä nuoren kasvutarina ympäristöstään valveutuneeksi aikuiseksi, hipoo realismia.

Kuva: Opera Box

* *

Mitä tästä opimme?

Pitääkö ooppera keksiä uudestaan?

Kyllä. Onhan kyseessä yksi kalleimmista taiteen lajeista. Digitalisaatio auttaa monessa sen tuotantoprosessin osassa ja keventää perustamiskustannuksia.

Oopperan tekemisen voi aika ajoin joukkoistaa ja löytää sitä kautta uusia katsojasukupolvia. Nuoret taiteilijat oppivat uusia kieliä, muodostavat mutkattomasti työryhmiä ja eläytyvät monikansallisena joukkona uusiin haasteisiin.

Tämän kokonaisuuden paikka olisi hyvällä syyllä vaikkapa Helsingin juhlaviikoilla tai Savonlinnan oopperajuhlilla. Instituutiot kaipaisivat juuri tämänkaltaista ravistelua.

Koko Euroopan tasolla voi olla helpompi löytää rahoitusta nuorten tekijöiden hankkeille kuin yhdessä maassa puurtaen.

Yhteisöllisyyttä tämä ainakin luo. Minusta on aina tuntunut oudolta, että tähtilaulaja sujahtaa oopperatalolle ensi-illan alla vetääkseen roolinsa muusta työryhmästä piittaamatta.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua