Kymmenen vuoden odotus palkitaan – arviossa Paavo Lipposen muistelmien päätösosa

Kuvat: Veikko Somerpuro / WSOY

Paavo Lipponen käyttää usein yhtä tiettyä sanaa. Se on kauna.

Kaunaa on kätevä käyttää myös yhdyssanan osana. Voi sanoa esimerkiksi jonkun vastustajan käyvän kaunakampanjaa tai tekevän kaunakanteluja.

Teki jossain vaiheessa mieleni laskea, kuin monta kertaa kauna-sana esiintyy Lipposen muistelmissa, mutta annoin sitten olla. Olisin voinut saada kaunajournalistin maineen.

Silti olisi mielenkiintoista tietää, miksi juuri kauna on entisen pääministerin suosikkitermi. Sen runsas käyttö nimittäin himmentää ikävästi hänen kirjoittamisensa väririkasta tyylikkyyttä.

Joka tapauksessa on syytä olettaa, että kirja Valtionhoitaja – muistelmat 1995–2024 (WSOY, 2025) on etenkin ikääntyneimpien suomalaisten poliitikkojen suosikkilukemista näinä viikkoina. Useimmat aloittanevat henkilöhakemistosta tarkistaakseen, onko oma nimi mainittuna opuksessa.

Tällä kertaa moni saattaa helpottua, jos on tullut sivuutetuksi. Varsin useissa tapauksissa Lipponen näet piikittää tai tölväisee aikalaisiaan jokseenkin armotta. Toisille toki riittää kehuja ja ymmärrystä.

Mutta aivan oma lukunsa on Erkki Tuomioja. Hän saa melkeinpä joka toisessa tapauksessa osakseen arvostusta ammattitaidoistaan ja joka toisella taas ryöpytystä toiminnastaan sosiaalidemokraateissa eräänlaisena ikuisena fraktiojohtajana tai kiintiöpäällikkönä, kuten muistelija kynäilee.

Paavo Tapio Lipponen on merkittävimpiä Suomen historian pääministereitä – kenties sodanjälkeisen ajan merkittävin. Hänen vaikutuksensa on näkynyt näihin päiviin asti. Tuskin makselisimme euroilla, ellei Lipponen olisi sinnikkäästi työskennellyt EU:ssa yhteisvaluutan synnyn varmistamiseksi ja kotimaassa sen eteen, että Suomi olisi ensimmäisten joukossa vaihtamassa kansalliset markat euroiksi.

Muutoinkin mies muistetaan erityisesti EU-politiikasta. Hän ehti kuitenkin johtaa maata kokonaisvaltaisesti. Kyllä hänellä riitti virtaa myös kotimaisiin verotus- tai sosiaali- ja terveysasioihinkin.

Silti muistojen kohokohdat tuntuvat aina liittyvän jollain lailla unioniin. Tampere saa kirjassa odotetusti oman ylistyslaulunsa. Kun Suomesta tuli ensimmäisen kerran EU:n puheenjohtajamaa vuoden 1999 jälkimmäiselle puoliskolle, sai Lipponen ensimmäiseksi merkkipaalukseen sisä- ja oikeusasioiden erityishuippukokouksen 15. ja 16. lokakuuta museokeskus Vapriikissa.

”…lyhyt avauspuheeni oli koko eurooppalaisen urani syvimmin mieltäni liikuttanut hetki. Olin ylpeä Suomesta, maamme edistyksestä, Tammerkosken monumentaalisesta miljööstä, sen kytkeytymisestä esivanhempieni vaiheisiin. Tein kunniaa isoäidilleni, työläisnaiselle, joka 1918 koki isäni kanssa Tampereen taistelun kauhut”, ex-pääministeri tunnelmoi kirjassaan.

Toisaalta Lipponen joutui samoihin aikoihin pyytämään anteeksi tamperelaisen ministerin Kimmo Sasin saksalaisia loukanneita lausuntoja. Sasi oli osunut Saksan silloista demariliittokansleria Gerhard Schröderiä arkaan paikkaan kehumalla tämän legendaarista oikeistolaista edeltäjää Helmut Kohlia eurooppalaiseksi – siinä, missä Schröder ajaa enemmän maansa kansallisia etuja.

Lipponen itse sai osansa Schröderin herkkyyksistä, kun Suomen EU-vetovuorolla vuonna 1999 pidettyjen epävirallisten kokousten kielivalikoimasta tuli riitaa. Suomi oli järjestänyt tulkkausta vain englannin ja ranskan kielille, Saksa vaati mukaan saksaa. Liittotasavallan johtaja tuli paljastaneeksi, että hänen kielikapinansa takana oli pohjimmiltaan kateus siitä, että Lipponenkin arvostaa Kohlia enemmän kuin häntä.

Tämän keskustelun suomalaispääministeri luokitteli sitten EU-aikansa ikävimmäksi kohtaamiseksi, ”todelliseksi pohjakosketukseksi, tiefpunktin”.

* *

Toisena tamperelaisena ministerinä Lipposen toisessa hallituksessa ehti vaikuttaa vihreiden silloinen puheenjohtaja Satu Hassi. Vaikka tämä veti ydinvoimapäätösten takia puolueensa hallituksesta ulos kesken kauden, jäi Lipposelle pispalalaisesta vain hyvää sanottavaa.

”Vihreiden lähtö oli minulle suuri pettymys. Olin ollut tyytyväinen vihreiden toimintaan hallituksessa, vaikka erimielisyyksiä oli ollut, esimerkkinä Vuosaaren sataman kaava. (Pekka) Haaviston ja Hassin johdolla vihreät olivat olleet tekemässä kaikkien aikojen parasta ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa”, Paavo Lipponen toteaa kirjassaan.

Hassin saamaa arvostusta voi verrata toiseen ”ikivihreään” vaikuttajaan eli Heidi Hautalaan. Hänet muistelija onnistuu haukkumaan jokseenkin totaalisesti, vaikkei mainitse häntä edes nimeltä.

Pirkanmaalaisuutta teoksessa on muuten siinäkin suhteessa, että sen on lopulliseen asuun toimittanut Tampereella ja Radio 957:ssä journalistiuransa rakentanut Jari Korkki. Hänellä on taatusti ollut täysipainoinen urakka lähes 700-sivuisen järkäleen editoimisessa.

Materiaalia Lipposella varmasti on ollut vaikka kolme kertaa pidempäänkin kirjaan. Tällaisenaankin teos on ilmaisutavaltaan paikoin äärimmäisen tiivis. Mihinkään tapahtumaan ei jäädä vellomaan turhan pitkäksi aikaa. Erityisen pelkistetysti kirjoittaja käsittelee pääministeriaikansa perhe-elämän, vaikka se oli täynnä käänteitä, joista silloin vielä poissaolollaan loistanut sosiaalinen media tänä päivänä pystyisi irrottamaan hiuksianostattavat kohupäivitykset.

* *

Pääministerinä, puoluejohtajana, eduskunnan puheenjohtajana, mahdollisena tulevana EU-komission vetäjänä ja kerran presidenttiehdokkaana julkisuudessa esiintyneen politiikan toteemihahmon muistelmien toiseksi viimeinen väliotsikko on ”Aika, joka ei koskaan palaa”.

Sillä Lipponen itse asiassa tavallaan myöntää oman ajoituksensa onnekkuuden. ”Maailma on nyt vaikeampi paikka. Lycka till, onnea matkaan”, hän toivottaa jälkeensä tulleille ja tuleville.

On vaikea myös kuvitella, kenen suomalaisen poliitikon elämä enää tämän jälkeen antaisi oikeutuksen kolmiosaisille muistelmille, joissa on yhteismittaa liki 2 000 sivua. Viimeisessä volyymissä kaksi pääministerikautta käsitellään kronologisesti, mutta sen jälkeen tulee tavallaan kokoelma läpileikkaavia esseitä. Tämäkin ratkaisu on toimiva.

Kaikkine sapekkuuksineenkin Lipposen tekstit ovat tärkeää poliittisen lähihistorian dokumentaatiota.

Kyllä näitä kannatti odottaa kymmenen vuotta.

Matti Mörttinen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua