Perheenäitinä vaatimusten keskellä – arviossa Alba de Céspedesin Kielletty päiväkirja

07.04.2022

Kuvat: Mondadori Collection / Otava

KIRJAT | 1950-luvun Roomassa perheenäiti näkee kaupassa mustakantisen vihon ja ostaa sen päiväkirjakseen. Päiväkirjaan piirtyy terävä kuvaus perheenäidin ahdingosta aikuisten lasten ja keski-iän kriisissään kärvistelevän miehen vaatimusten kohteena.

”Kielletty päiväkirja on terävällä tavalla ajankohtainen vielä tänäkin päivänä.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja

  • Suomentanut Anna Louhivuori.
  • Otava, 2022. Alkuteos 1956.
  • 287 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Kuubalais-italialainen Alba de Céspedes (1911–1997) teki pitkän uran kirjailijana. De Céspedesin teoksia yhdisti naisten asemaa ja toimintoja käsittelevät teemat. Antifasistinen kirjailija kärsi vaikeuksista sotavuosina ja joutui monta kertaa vankilaan. Kaksi hänen romaaneistaan kiellettiin.

Suomeksi de Céspedesiä julkaistiin kolmen kirjan verran. Kielletty läpimurtoromaani Ylioppilaskoti ilmestyi vuonna 1943, tämä Kielletty päiväkirja vuonna 1956 ja Naisen kannalta vuonna 1957. Sen jälkeen de Céspedesin tuotanto on saanut Suomessa olla rauhassa, kunnes Otava nyt jostain syystä julkaisi Kielletyn päiväkirjan uudestaan.

Tällainen vähän unohdettujen, mutta yhä kiinnostavien naiskirjailijoiden nostaminen esille uudestaan on tietysti erittäin kannatettavaa toimintaa. Uusi painos on sama Anna Louhivuoren käännös 1950-luvulta ja heti ensimmäiseksi täytyy todeta, että vaikka tekstissä joitain vanhahtavia piirteitä näkyykin, käännös on kestänyt aikaa kumman hyvin; ilmeisesti sitä ei ole edes modernisoitu mitenkään.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Roomaan. Päiväkirjan pitäjä Valeria Cossati on nelikymppinen perheenäiti, jolla on mies ja kaksi parikymppistä lasta – suomalaisittain aikuisia, mutta tuon ajan Italiassa vielä kotona asuvia lapsia eikä ihan täysi-ikäisiä. Eräänä päivänä Valeria käy kaupassa hakemassa tupakkaa ja siinä sivussa ostaa itselleen heräteostoksena mustakantisen vihon, johon alkaa kirjoittaa päiväkirjaa.

Päiväkirja on kielletty, koska Valerian oma tila elämässä on käynyt kovin pieneksi. Kun puheeksi nousee ajatus, että perheen äiti voisi haluta pitää päiväkirjaa, muu perhe purskahtaa nauramaan. Jos äiti osoittaa väsymystä – kuten hän usein tekee – muu perhe tunnustaa asian ja kehottaa tätä lepäämään, mutta käytännössä sitten joutilaana istuva äiti on välitön kutsu lastata tämän harteille jotain ylimääräistä tekemistä. Ei siis puhettakaan, että äiti voisi kirjoittaa yksityistä päiväkirjaa ilman että muut olisivat heti kärkkymässä, mitä päiväkirjaan kirjoitetaan ja valittamassa siitä, miten äiti ei ole tekemässä sitä tai tätä askaretta.

”Kukaan ei näyttänyt käsittävän, että viikon lepo elokuussa ei estänyt minua olemasta väsynyt lokakuussa. Jos joskus sanon: ’En tunne olevani oikein kunnossa’, Michele ja lapset vaikenevat kunnioittavina ja hieman vaivautuneina. Sitten nousen ja ryhdyn taas tekemään sitä, mitä minun on tehtävä. Kukaan ei liikahdakaan auttaakseen minua, mutta Michele huudahtaa: ’Siinä nyt näet. Sanot, ettet tunne olevasi kunnossa, etkä kuitenkaan pysy hetkeäkään paikoillasi.’”

Perhedynamiikka Cossatien perheessä on siis varsin karmiva Valerian kannalta – yhtenä merkkinä tästä aviomies Michele on jo vuosia kutsunut Valeriaa vain äidiksi, se taisi alkaa siinä kohtaa, kun anoppi kuoli – joten ei ole suurikaan ihme, että Valeria ei koe voivansa kirjoittaa päiväkirjaansa avoimesti. Päiväkirjaan liittyy heti alusta pitäen vahva salailun ja sopimattomuuden leima; sen kirjoittamiseen on varastettava hetkiä juonittelulla ja salamyhkäisyydellä. Sen Valeria kyllä osaa.

Samaan aikaan perheen elämässä kuohuu muutenkin. Valeria tekee paitsi kaikki kotityöt, myös käy töissä toimistossa, jossa toimiston johtaja osoittaa häntä kohtaan muutakin kuin puhtaasti ammatillista mielenkiintoa. Aviomies Michele on pankissa töissä, mutta haaveilee urasta kirjailijana tai käsikirjoittajana ja elää jonkinlaista keski-iän kriisiä. Poika Riccardo on viimeistelemässä opintojaan ja haikailee muuttamisesta Argentiinaan. Tytär Mirella ihastuu vanhempaan herrasmieheen, inhoaa äitinsä vanhoillisuutta ja haluaa elää modernin naisen elämää.

Osa kirjan kuvaamasta elämänmenosta on kytköksissä 1950-luvun Italiaan ja aikakauden perhe- ja yhteiskuntamalleihin. Nykypäivän suomalaisen näkökulmasta absurdilta tuntuu ajatus siitä, että parikymppisiä kotona asuvia aikuisia pidetään ihan lapsina, eikä perheessä kenelläkään muulla kuin äidillä ole mitään velvollisuuksia kotitöiden suhteen – korkeintaan pohditaan, pitäisikö ottaa kotiapulainen. Samaan aikaan aika on sikäli muuttunut, että Valeria voi käydä töissä kotitöidensä ohella; hänen äitinsähän ei missään tapauksessa olisi voinut tehdä niin. Valerian työssäkäyntiäkin kuitenkin vähätellään julmasti.

Samalla Kielletty päiväkirja on terävällä tavalla ajankohtainen vielä tänäkin päivänä. Tätä voi moni tämän päivän suomalainen lukea samaistuen siihen, miten ahtaalle muu perhe äitiä painaa jatkuvine vaatimuksineen, miten elämä tukahtuu ja kutistuu. Tässä on paljon sellaista perhe-elämän kuvausta, joka on täysin relevanttia vielä uudellakin vuosituhannella. Sukupolvien väliset kuilut eivät aina nykypäivänä tunnu niin teräviltä kuin tässä, mutta kyllähän kitkaa on edelleen olemassa.

Kielletty päiväkirja on mainio uusvanha julkaisu. On tosiaan hieman yllättävää, miten hyvin lähes 70 vuotta vanha suomennos toimii. De Céspedesin ja Louhivuoren päiväkirjateksti on pitkinä kappaleina päälle vyöryvää kuvausta tapahtuneista, keskustellusta ja Valerian omista ajatuksista. Kirja on paikoin hyvin intensiivinen ja tuntuu alle 300 sivun mittaansa pidemmältä ja raskaammalta. Tapahtumat Valerian ympärillä etenevät ja kehittyvät päiväkirjan kuvaaman puolen vuoden aikana, kunnes lopulta saavat ratkaisunsa.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua