Ovatko vain murhaajat pahoja? Arviossa Maria Adolfssonin dekkari Syöksyvirtaus

18.11.2022
KASITELTYAdolfssonKansi

Kuvat: Caroline Andersson / Tammi

KIRJAT | Maria Adolfssonin Doggerland-kirjasarja kiehtoo, koska se on sijoitettu paikkaan, jota ei ole. Kuviteltu ympäristö antaa siivet omallekin mielikuvitukselle.

”Adolfsson kiinnittää teoksissaan runsaasti huomiota siihen, millaista tasapainoilua työn ja yksityiselämän erillään pitäminen vaatii.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Maria Adolfsson: Syöksyvirtaus

  • Suomentanut Terhi Vartia.
  • Tammi, 2022.
  • 374 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Mielestäni dekkarit eivät ole pelkkää joutavaa lukemistoa. Ne sopivat vallan hyvin siirtämään ajatukset tuokioksi sivuun omasta arjesta, oli se sitten hektistä tai harmaata. Hetki jonkun toisen kiristyviä tilanteita seuraten vailla velvollisuutta ratkaista itse yhtäkään kiperää pulmaa – miten rentouttavaa! Mielessään voi toki arvuutella tai ennustella tapahtumien kulkua, mikäli sellainen lukutapa kiinnostaa. Ja jos pienen jännityksen lisäksi saa vielä maisemanvaihdoksen, mikä sen parempaa.

Ruotsalaiskirjailija Maria Adolfsson on kehittänyt kirjoilleen kiehtovan ympäristön, Doggerlandin. Se on kuvitteellinen saarivaltio Pohjanmerellä, jossakin Skandinavian ja Britannian välissä. Doggerland vaikuttaa pohjoismaiselta sekoitukselta; sopivan tutulta, mutta persoonallisin vivahtein. Leimallista on merellisyys. Jylhien ja karujen kalliomaastojen vastakohtana on kumpuilevia ja vehmaita alueita sekä vilkkaita taajamia reunustavaa väljempää omakotiasutusta.  On idylliä, mutta myös pahuutta. Ei luonnon, vaan ihmisen.

Doggerilaisilla on oma kielensä, jota ketkään ulkopuoliset eivät taida osata. Siispä Maria Adolfssoninkin on kirjoitettava ruotsiksi! Sarjan kaksi ensimmäistä osaa on suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom ja seuraavat Terhi Vartia.

Doggerland-sarjan viidennen ja tuoreimman osan nimi, Syöksyvirtaus (Tammi, 2022), viittaa todelliseen sääilmiöön, mutta se on myös symbolinen. Kirja sekä on että ei ole jatkoa sarjan aiemmille osille. Mutta vaikka ydinhenkilöt ja heidän taustansa eivät olisi lukijalle ennestään tuttuja, se ei haittaa, sillä menneitä tapahtumia valotetaan kirjan mittaan luontevasti.

Jos taas on lukenut näitä kirjoja, voi vaikkapa pohtia, miten mitkäkin koetut asiat ovat kirjojen myötä henkilöihin vaikuttaneet. Mistään hahmojen syventämisestä sinänsä ei kirjasarjassa kuitenkaan ole kyse, vaan rikosten selvittämisestä. Sarjan teokset ovat niiltä osin täysin itsenäisiä. Uutta ratkottavaa Doggerlandissa tuntuu riittävän!

* *

Komisario Karen Eiken Hornby on tämän Syöksyvirtaus-kirjankin keskushenkilö. Hänet kutsutaan takaisin työhön kesken äitiysloman. Syynä on henkilöstöpula ja päällekkäiset tapaukset, eli monista poliisitarinoista tuttu juttu, kenties todellisuudestakin.

Alkuun erillisinä tapauksina pidetyt nuorten ihmisten murhat liittyvätkin toisiinsa ja näin ollen tutkimuslinjat yhdistetään. Karen ja Karl Björken ovat tehneet ennenkin töitä yhdessä, ja he ymmärtävät toisiaan puolesta sanasta. Sen sijaan Karl Björken ei ole aina tyytyväinen Karenin työtapaan, joka on usein liian spontaani ja riskialtis.

Toiseksi työparikseen Karen saa aina tip-top-tyylikkään Astrid Nielsenin, jonka etäisen olemuksen taakse kätkeytyy henkilökohtainen hätätila.

Karenin omat asiat ovat levällään nekin. Alle vuoden ikäistä Selma-tytärtä hoitaa Karenin työkomennuksen ajan kirjavahko lähipiiri: lapsen muusikkoisä Leo ja joukko luottoystäviä, joilla on kuitenkin samaan aikaan omia keskeneräisiä projektejaan. 

Maria Adolfsson kiinnittää Doggerland-teoksissaan runsaasti huomiota siihen, millaista tasapainoilua työn ja yksityiselämän erillään pitäminen vaatii. Syöksyvirtaus-kirjassa käsitellään yhtä paljon Karenin omia, työn ulkopuolisia asioita kuin varsinaista rikostutkimusta. Tosin samoista ominaisuuksista, joilla kotiongelmia ratkotaan, voi olla hyötyä työmaailmassakin. Kirjaan on kuitenkin punottu miltei keinotekoisen tuntuisesti Karenia kuormittavia yksityisasioita ja yllättäviä uutisia, jotka häiritsevät Karenin paneutumista työhön. Myös työtoveri Astridin tilannetta seurataan.

Tässä kohdassa varoitan kirjan takakansitekstistä! Se on kliseinen ja mielestäni harhaanjohtava sekä sävyltään tyystin epädoggerlandmainen.

* *

Doggerilaisten elämää hankaloittaa korona. Virus on löytänyt tiensä saarellekin. Maskien käyttäminen ja säädettyjen välimatkojen pitäminen kuitenkin unohtuvat asukkailta tämän tästä. Poliisin lisätehtävänä olisi valvoa tällaisiakin seikkoja. Murhatutkimusten yhteydessä näihin laiminlyönteihin ei ehditä puuttua, vaikka Karen ja kollegat huomaavatkin ihmisten piittaamattomuuden. Kaikki ovat jo väsyneitä  koko pandemiaan ja toivovat kesän suovan helpotusta tilanteeseen.

Yleistä tunnelmaa ei todellakaan kohenna se, että puiston suihkulähteestä löytyy puoliksi riisutun nuoren naisen ruumis. Sitten kalastajat huomaavat satama-altaassa kelluvan kuolleen nuorukaisen. Onnettomuus, itsemurha vai murha? Kuka tekisi tällaista nuorille ihmisille ja miksi? Kuolleitten tuttavapiiri osoittautuu osin samaksi, mutta kenelläkään ei ole tietoa tapahtumien kulusta tai niiden mahdollisista kytköksistä. Ainakaan kukaan ei halua kertoa arveluistaan.

Lopulta ainoaksi yhteiseksi nimittäjäksi löytyy purjehduskesäleiri kuuden vuoden takaa, mutta matka kuolemantapausten ratkaisuun on pitkä, koska motiivi ei ole selvillä. Samalla kesäleirillä teininä oleminen ei oikein riitä. Lisäksi on kiire, koska pelättävissä on, että muutkin entiset leiriläiset voivat olla vaarassa. Kaikkia ei ole vielä tavoitettu. Se, että silloisen leirin vastuuhenkilö selvästi salaa jotakin, tekee poliisien tehtävästä vielä hankalamman.

Rinnan takkuavan tutkimuksen kanssa kirjassa kuvataan Karenin elämänvaihetta pienen Selma-tyttösen äitinä ja siitä aiheutuvia epävarmuuksia. Työhön palaaminenkin herättää hänessä ristiriitaisia tuntemuksia. Hän on tyytyväinen, että hänen työpanostaan yhä tarvitaan, mutta potee samalla huonoa omaatuntoa siitä, että on poissa lapsensa luota. Tyypillistä naisenelämää siis.

* *

Syöksyvirtaus-kirjassa on tietysti myös jännitystä, dekkari kun on, mutta kaikkea tapahtuvaa ja tapahtunutta näytetään myös porttina ihmismielen kummallisuuksiin. Olipa kyseessä uhrit, tekijät tai tutkijat, kaikkien toimintatapoihin on syynsä, eikä arkijärki aina onnistu suitsemaan mielen syvyyksistä nousevaa hyökyä.

Teoksen kursiivilla kirjoitetuissa osuuksissa lukijat saavat aika ajoin tietää murhaajan mietteistä, toisin kuin rikoksia tutkivat poliisit. Tutkinnassa taasen selviää, millaisia nuoret uhrit ovat olleet.

Syöksyvirtaus ei tietenkään ole mikään psykologinen saati filosofinen teos, eikä se sellaiseen pyrikään! Onpahan vain notkeasti kirjoitettu ja sopivan polveilevasti etenevä kirja. Ehdottomasti viehättävintä siinä on itse Doggerland maisemineen ja merenkuohuineen. Doggerlandissa on myös tilaa ja mahdollisuuksia monenlaisille  pienyhteisöille sekä ennakkoluulottomille ideoille. Näiden ihmisten touhuissa olisi mielellään mukana. Onkohan sarjan kuudes osa jo tulossa…

Ritva Alpola

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua