Kuvat: Juha Metso / Johnny Kniga
KIRJAT | Saariston ja Seutulan pikkuvaltioiden tarina alkaa Mikko-Pekka Heikkisen romaanissa hyvin, mutta jää sittenkin hiukan laihahkoksi.
”Norppaöljy on dystopia ei niin kovin kaukaisesta eikä mitenkään mahdottomalta tuntuvasta tulevaisuudesta.”
ARVOSTELU
Mikko-Pekka Heikkinen: Norppaöljy
- Johnny Kniga, 2022.
- 221 sivua.
Suomalaisen yhteiskunnan jakautuminen ja siitä syntyvien jännitteiden käsittely on leimannut Kainuusta helsinkiläistyneen toimittajan ja kirjailijan Mikko-Pekka Heikkisen satiirisia kirjoja.
Terveiset Kutturasta (2012) ajautui rikkaan Etelän ja köyhän Pohjoisen väliseen sisällissotaan asti, Jääräpää (2014) koitti pelastaa Lapin autioituvia kuntia helsinkiläisen naisjuristin junailemalla kuntaliitoksella ja tänä vuonna ilmestyvän kansainvälisen televisiosarjankin synnyttänyt Poromafia (2016) haastoi saamelaista elämäntapaa moderneilla tuulilla. Sähkömies (2020) taisteli fossiilisia polttoaineita vastaan supersankarina ja Betoniporsas (2018) kertoi, mitä seuraa, kun urbaanit hipsterit saavat Helsingin kasvavasta maaltamuuttajamassasta tarpeekseen ja radikalisoituvat.
Heikkinen on onnistunut luomaan tarinoihinsa herkullisia henkilöhahmoja ja kirjoittanut kulttuurien törmäämiset nautinnollisen överiksi. Keskiössä ovat silti ihan tavalliset ihmiset.
Niin nytkin. Norppaöljy (Johnny Kniga, 2022) on dystopia ei niin kovin kaukaisesta eikä mitenkään mahdottomalta tuntuvasta tulevaisuudesta, jossa luottamus ydinvoimaan katoaa, fossiilisten polttoaineiden kiihtyvä käyttö sulattaa napajäätiköt ja poliittinen peli vaikuttaa omalta osaltaan tilanteen pahenemiseen. Kuluvan vuoden marraskuusta alkava tapahtumaketju johtaa siihen, että vuonna 2029 Suomen rantaviiva on noussut Seutulan lentokentän tasalle ja Atlantti on levittäytynyt yli Itämeren. Polttoainetta kalastusaluksille saadaan enää rannikon valtalajiksi kasvaneiden harmaahylkeiden eli norppien rasvasta tuotetusta öljystä. Pienet vapaavaltiot yrittävät tulla toimeen erillään kaukaa Tampereelta johdetusta vanhasta Suomesta, jossa sielläkin eläminen on erilaista, kun puolet maailmasta on veden alla.
Puoliksi egyptiläinen Matti Mubarak johtaa rantavaltio Seutulaa alueen Nimismiehenä. Ennen mullistusta suuryhtiöiden sovittelijana toiminut Mubarak uskoo sivilisaatioiden rakentuvan sopimuksille ja on neuvotellut osittain veden alle jääneiden Helsingin tornitalojen muodostaman Saariston johtajan, öljynjalostuksen asiantuntijan Juulia Väntösen kanssa kauppasopimuksen, jossa Seutulan viljaa vaihdetaan Saariston jalostamaan norppaöljyyn. Nyt Mubarak on matkalla Saaristoon ottamaan selvää, miksi luvattu öljyntuonti on loppunut.
Perillä hänelle selviää, että Saaristossa on toteutunut uskonnollinen vallankumous pappi Sakarias Jurmalan johdolla, eikä sovittu kauppasopimus enää päde. Juulia on syrjäytetty, mutta hänelläkin on omat juonensa viritteillä. Matin jäädessä kiihkouskovaisten käsiin hänen hallintopallinsa alkaa tutista ja Seutulan hallinnon haukat puolustusministeri Rebecka Holmin johdolla valmistautuvat hoitamaan orastavan energiakriisin voimalla. Juuri konfliktin kärjistyessä kohti aseellista yhteenottoa taivaanrantaan ilmestyy kuitenkin yllätys.
* *
Heikkinen on jälleen onnistunut luomaan mukaansatempaavan orastavan konfliktin ja kiinnostavia henkilöhahmoja. Kukaan ei ole täysin paha mutta ei myöskään virheetön. Kaikki yrittävät omilla ansioillaan luoda oman näkemyksensä mukaista hyvää kansoilleen. Silti tuntuu, vain reilun 200 sivun mittainen kirja olisi voinut rikastaa uusia yhteiskuntia ja sen henkilöitä vähän enemmänkin. Samoin päähenkilöiden persoonat jäävät hiukan yksiulotteisiksi.
Heikkinen tuo tarinansa loppuun norppaöljyelinkeinoa uhkaavan isojen merien tulokkaan, mikä voisi pohjustaa tarinalle jatkoa. Sen myötä Seutula ja Saaristo ja sen asukkaat voisivat saada vielä hiukan lihaa luurankojensa ympärille. Nykyisessä muodossaan Norppaöljy ei aivan ulotu Heikkisen parhaiden teosten tasalle, mitä tulee käänteiden tiukkuuteen tai henkilöhahmojen valovoimaisuuteen.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Taiteilija Martta Wendelin (1893–1986) loi meille ”ikuisen sunnuntain” – arviossa uusi elämäkertateos
KIRJAT | Päivi Ahdeoja-Määtän teos täydentää ja syventää lukijan tietämystä Martta Wendelinin taiteilijanlaadusta sekä siitä, millainen ihminen hän oli.
Varjoton armo – arviossa Tiina Lehikoisen Mutta armo on kukka joka laulaa
KIRJAT | Harvoin on saanut luettavakseen yhtä tiheästi kielikuvilla kuormitettua tekstiä kuin Tiina Lehikoisen uusi runoteos.
Suomen kuuluisin trukkikuski – arviossa Hanna Pakarisen elämäkerta Elämä naurattaa
KIRJAT | Hanna Pakarinen on elättänyt itsensä monipuolisena taiteilijana ja tehnyt töitä niin musiikin kuin ääninäyttelemisen parissa.
Kolmen naisen matkakirja tarjoaa pieniä vinkkejä kivoihin kesämatkoihin kotimaassa
KIRJAT | Nenne Hallmanin, Ina Ruokolaisen ja Suvi Aholan Kolmen naisen kirjeitä on saanut jatkokseen Kolmen naisen matkakirjan.