Juha Siro kutsuu uudessa runokirjassaan matkalle kuvien maailmaan, ja sille lähtee mielellään mukaan

Kuva: Palladium / Juha Siro

Viime joulun alla posti kantoi Kulttuuritoimituksen kotipesään kauniisti paketoidun lähetyksen.

Sisältä löytyi ohut kirja aistikkaalla kannella, lähettäjän käsin tekstaama kortti ja kirjan nimiösivulta latinankielinen tervehdys: Immortales te salutant! Kuolemattomat tervehtivät sinua.

Kirjan kannessa on taiteilija Henri Rosseaun (1844–1910) kuva, ”jonka maisema ei voi olla tuntemastamme todellisuudesta, ehkä se on paratiisi ennen paratiisia, vettä ja outojen kasvien viidakkoa, vasemmassa reunassa pinkkisiipinen, pitkäjalkainen kahlaaja yhdessä mustien matelijoiden kanssa – jättiläiskäärme kurottaa puusta ja etualan eläimellinen naishahmo soittaa poikkihuilua pienempi käärme kaulalle kietoutuneena”.

Taidehistoria tuntee teoksen nimellä La Charmeuse se serpents, ”Charmeusen käärmeet”.

Tullimiehenä työskennellyt Rosseau signeerasi teoksen Pariisissa vuonna 1907. Meille sen sisällön tulkitsee tamperelainen kirjailija ja runoilija Juha Siro runoteoksessa Kuolemattomien kirja.(Palladium, 2024).

”Sana voi korvata kuvan”

Siron kuudes julkaistu runokokoelma käsittelee kuvan semantiikkaa eli merkitysoppia. Lähtökohtana on René Magrittelta poimittu aforismi:

”Kuva ja sana ovat tasavertaisia, kaksi rinnakkaista tapaa kuvata maailmaa. Sana voi korvata kuvan ja päinvastoin.”

Kahdesta ensimmäisestä virkkeestä olen yhtä mieltä. Viimeistä lausetta vastaan mieleni kapinoi. Sana ei voi täysin korvata kuvaa, mutta kuva – niin, se todellakin yhä kertoo (tai valehtelee) enemmän kuin tuhat sanaa.

Omassa mielessäni – ja kai kielessänikin – kuva on sanaa vahvempi. Se voi iskeä kuin tuhat volttia, syvemmälle kuin mikään sana koskaan. Vaikka tietenkin sanoilla voi rakastaa ja satuttaa, luoda uutta elämää ja tuhota, alentaa ja ylentää.

Dorén Raamattu puhui

Sanojen rajallisuus olevaisen ja tuntemattoman kuvaajana ei ole Juha Sirolle ongelma. Hän tekee Kuolemattomien kirjassa sen, johon vain taitavin sanankäyttäjä pystyy: avaa ovet uuteen todellisuuteen.

Siro tekee sen 33 kuvataiteilijan, heidän uransa ja jopa yksittäisten teosten kautta. Taiteilijoiden syntymät ajoittuvat vuosiin 1284–1943. Innoitus tämän polun taivaltamiseen on peräisin Gustave Dorélta. Tämän piirroksilla varustettua Raamattua Siro tutki jo nelivuotiaana isoäitinsä äidin Amandan kuolinvuoteen ääressä.

”En minä lukea osaa. Katselen kuvia loputtoman kiinnostuneena ja ihmettelen kirjainten mustia muurahaismerkkejä, mihin niitä tarvitaan?”

Kuolemattomien kirjassa ovat itseoikeutetusti mukana tunnustetut suuruudet kuten da Vinci, Dürer, Rembrandt, Caravaccio ja Dalí, mutta – ja mikä parasta – myös tuntemattomat naistaiteilijat Louise Moillon, Sofonisba Anguissola, Artemisia Gentileschi ja Élisabeth Vigée le Brun. Suomalaisista esittäytyvät Ellen Thesleff ja Elin Danielson-Gambogi.

Ellen Thesleff (edessä) ja Sigrid Granfelt kuvattuna Ruoveden Muroleessa vuonna 1893. Kuva: Wikimedia Commons

”Minä maalaan kuin Jumala”

Monen naiskuvataiteilijan kohtalona oli tulla miesten alistamaksi ja/tai hyväksikäyttämäksi. Joidenkin teoksia pidettiin häpeilemättä miesten maalaamina. Eihän nainen voinut siihen pystyä.

”Axel Gallen hyväksyi Elinin taiteilijana, vaikka kehotti muita Pariisiin päätyneitä naistaiteilijoita lopettamaan turhan tuhertelunsa, palaamaan kotiin ja synnyttämään isänmaalle pulskia poikia.”

Ellen Thesleffin itsetietoisuus oli onneksi paremmalla tasolla:

”Kriitikot kirjoittavat Ellenin maalaavan kuin mies,
toiset arvioivat taitelijan otteen olevan

Naisellisen hento,
Niin ovat ajatukset jakautuneet maailman sivu.

Ellen sanoo itse:
Minä maalaan kuin Jumala!”

Naurua ja järkytystä

Juha Siron kirjaa voi lukea proosarunoutena, mutta yhtä hyvin taiteilijoiden pienoiselämänkertoina ja -kuvauksina. Tekstit ovat kuin runoudeksi taipuneita tietoiskuja, jotka houkuttavat etsimään lisää.

Tekstin ääressä voi myös havahtua ja nauraa ääneen. Kasimir Malevitšin teos Musta neliö on tekstiasuun puettuna – niin, musta neliö.

Hyvin pysäyttävä on kirjailijan muisto kouluajalta Tampereen klassillisen lyseon saksantunnilta:

”Saksan kielen lehtori
heittäytyy luokassa pulpettien väliin
ja peittää korvat kämmenillään:

”Munat tulevat, munat tulevat”, hän huutaa,
tuijottaa olemattomalle taivaalle tyhjin silmin
ja hakee turvaa omalta mieleltään.”

Siron teksti on kaunista, oivaltavaa, kuvallista. Sitä tekisi tässä mieli siteerata enemmänkin kuin tila sallii.

Elin Danielson-Gambogin öljymaalaus Auringon laskiessa valmistui vuonna 1915. Kuva: Wikimedia Commons

Matkalle Siron kanssa

Minulle Juha Siron suurin ansio on sen valtavan länsimaisen kuvallisen perinnön aukaisemisessa ja tulkitsemisessa, josta 2000-luvun katsoja on suurelta osin täysin vieraantunut.

Menneisyys puhuu meille miljoonin piirroksin, etsauksin, maalauksin, patsain, pystein ja muun kuvamateriaalin kautta. Menneet sukupolvet tallensivat niihin maailman sellaisena, kuin se juuri sillä hetkellä oli ja miten he sen näkivät ja kokivat.

Maailma on täynnä kuvallista kerrontaa, jota emme osaa selittää. Yritämme tulkita Egyptin hieroglyfejä, Pompejin piirtokirjoituksia ja Kreikan mytologisia aiheita käsitteleviä seinämaalauksia tai Amerikan intiaanikulttuurien kuvakaiverruksia ja ymmärtää, miten aikalaiset maailmansa kokivat.

Se on suuri työ ja pitkä matka. Sellaiselle matkalle tarvitaan Juha Siron kaltaisia oivaltavia oppaita ja tarkkoja tulkkeja.

”Picassoon me palaamme myöhemmin.

Ikuisuuskysymyksiin palataan aina myöhemmin.”

Kari Pitkänen
kari.pitkanen [at] kulttuuritoimitus.fi

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua