Rahamaan työryhmään kuuluu yli 50 henkilöä. Kuva: Heikki Leis
TEATTERI | Tampereen Teatterikesän taiteellisen johtoryhmän uudeksi jäseneksi valittiin teatteriohjaaja Juho Mantere.
”Taiteessa arvostan tinkimättömyyttä, rohkeutta ja päätyyn asti menemistä:”
Maarit Saarelainen, teksti
Pohjoismaiden suurin kansainvälinen teatteritapahtuma Tampereen Teatterikesä (3.–9.8.2026) kokosi viime viikolla lähes 56 000 kävijää. Luvussa ovat mukana kaikki festivaalin ohjelmistot ja tilaisuudet. Pääohjelmiston maksullisia esityksiä näki lähes 7 600 katsojaa.
Katsojien suosikeiksi nousivat Viron Draamateatterin Rahamaa, Lahden kaupunginteatterin Haapajärven Elvis, Rovaniemen Teatterin ja Piste Kollektiivin Vesisaaren Alma, Kansallisteatterin Muistopäivä sekä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Kolme sisarta.
Lue myös
- Haapajärven Elvis pelastui ja elää – arviossa Lahden kaupunginteatterin kantaesitys
- Kotiin ei päästy milloinkaan – arviossa Kansallisteatterin Muistopäivä
- ”Tehtävämme on synnyttää muistoja, jotka jäävät elämään” – Tarton kulttuuripääkaupunkivuosi synnytti ylistetyn teatterispektaakkelin
* *

Juho Manter. Kuva: Carolin Büttner / Tampereen Teatterikesä
Juho Mantere taiteelliseen johtoryhmään
Tampereen Teatterikesän taiteellisen johtoryhmän uudeksi jäseneksi on valittu teatteriohjaaja Juho Mantere. Johtoryhmässä jatkaa edellisestä kokoonpanosta näyttelijä-ohjaaja Tanjalotta Räikkä. Taiteellinen johtoryhmä vastaa festivaalin pääohjelmiston esitysvalinnoista yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa
Juho Mantere on valmistunut ohjaajaksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta vuonna 2019. Sen jälkeen hän on työskennellyt freelancer-ohjaajana ja näytelmäkirjailijana. Vuodesta 2023 alkaen Mantere on toiminut helsinkiläisen Q-teatterin taiteellisena johtajana.
– En ole erityisen genre-uskollinen, vaan nautin teatteritaiteesta laajalla skaalalla aina kellari-undergroundista isojen näyttämöiden spektaakkeleihin, Mantere kertoo.
– Taiteessa arvostan tinkimättömyyttä, rohkeutta ja päätyyn asti menemistä. Nämä voivat toteutua lajityypistä huolimatta. Sen sijaan kädenlämpöisyys ja varman päälle pelaaminen eivät innosta.”
Lue Teatterikesän uutinen aiheesta täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ei jaksa enää 2020-luvulla kadulle lähteä, kun oli siellä jo 1960-luvulla” – Eriikka Magnusson täytti 80 vuotta
80 VUOTTA | Näyttelijä, ohjaaja Eriikka Magnussonin mielestä Suomen yhteiskunnan tila alkaa kovasti muistuttaa 1950-lukua: ”Kaikkea aikaan saatua edistystä ollaan viemässä pois.”
Esko Roine selviää huumorilla mistä vain, myös elämäkertansa julkaisutilaisuudesta
HENKILÖ | Esko Roine juhlii merkkipäivänsä aattoiltaa Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä. Samalla julkaistiin elämäkertakirja Pääroolissa Esko Roine.
Tampereen Työväen Teatterin Wicked vyöryy mahtavalla visuaalisuudellaan katsojan sieluun
TEATTERI | Samuel Harjanne onnistuu kerta toisensa jälkeen luomaan näyttäviä musikaaleja. Niin myös Ozin valtakuntaan sijoittuvan amerikkalaismusikaalin kohdalla.
Hulvaton, riemukas, koskettava ja elämänmyönteinen – arviossa Hämeenlinnan Teatterin Tom of Finland
TEATTERI | ”En muista milloin olisin nähnyt esityksen, jonka kaikki osa-alueet toimivat näin upeasti toisiaan täydentäen”, Kati Eskola kirjoittaa arviossaan.




