Pietarin kaupungin hurmaama Erkka Mikkonen joutui pettymään pahasti – arviossa Homona Putinin Venäjällä

Erkka Mikkonen. Kuvat: Otto Virtanen / WSOY

Totalitaarisen valtion tunnusmerkkejä ovat hallinnon täydellinen kontrolli yhteiskunnan kaikista osa-alueista, yhden puolueen tai johtajan diktatuuri, yhteiskunnan harjoittama terrori yksilöitä kohtaan, asevarustelu ja ulkoisten uhkien korostaminen.

Kaikkea tätä edustaa 2020-luvun Venäjä. Maa on käynyt läpi valtavan muutoksen sitten 1990-luvun alun, jolloin Neuvostoliitto romahti ja hullu sekasorto vaihtui vähä vähältä kiristyvämmäksi järjestykseksi.

Tuon kaiken on varsin henkilökohtaisesti kokenut vuonna 1982 syntynyt toimittaja Erkka Mikkonen. Kouvolalaisena koulupoikana hän innostui venäjän kielestä. Opinnot veivät Tampereelle slaavilaisen filologian pariin ja sieltä pitkälle työuralle Venäjälle vuonna 2009.

Ensimmäisen kerran Mikkonen matkasi Pietariin jo 16-vuotiaana ja ihastui tsaarinaikaisen historian loistoon. Vihdoin hän pääsi asumaan vakituisesti lempikaupunkiinsa saatuaan harjoittelupaikan Pohjoismaiden ministerineuvoston Pietarin-toimistosta.

Siihen aikaan lännessä vielä uskottiin Venäjän muuttuvan hitaasti kohti demokratiaa eli sananvapautta ja kansalaisyhteiskuntaa kunnioittavaksi maaksi. Suomalaiset yritykset laajensivat bisneksiään itään ja Allegro-juna kuskasi väkeä pikavauhdilla yli rajan. Elämä upeassa Pietarissa hurmasi ja huumasi.

Näihin toiveikkaisiin aikoihin palaten lähtee liikkeelle muistelukirja Homona Putinin Venäjällä (WSOY, 2026). Omia muistikuviaan Erkka Mikkonen on täydentänyt haastattelemalla joukon aikalaisia.

Kirjan anti synkkenee samaa tahtia olojen kiristymisen kanssa. Kirjoittaja oli kuvitellut Venäjän pysyväksi kotimaakseen, mutta joutuu luopumaan ajatuksesta keväällä 2022 Venäjän aloitettua brutaalin hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan.

* *

Teoksen nimi Homona Putinin Venäjällä viittaa näkökulmaan, jonka kautta kaikkea peilataan. Seksuaalivähemmistöjen oraalla ollut asema murenee. Koko sateenkaariväestä käytetään kirjassa lyhennettä HLBT+, joka viittaa homoihin, lesboihin, biseksuaaleihin ja transihmisiin.

Koska näkökulma on henkilökohtainen, painotus on homojen asemassa. Mikkonen katsoo asenteiden seksuaalivähemmistöjä kohtaan alkaneen kiristyä vuonna 2012, jolloin pantiin alulle valtakunnallinen homolakihanke.

Seuraavana vuonna laki hyväksyttiin duumassa. Muodollisesti laki pyrki suojelemaan nuoria, joiden ulottuville ei olisi sallittua tarjota mitään sateenkaariasioihin liittyvää. Toisaalta laki mahdollisti yksittäisten kansalaisten mielivaltaisen kohtelun.

Homona Putinin Venäjällä kuvaa rohkeasti ja avoimesti kammottavuuksia, joihin Putinin hallinto on syyllistynyt. Korruptoitunut Kreml ei vaikuta piittaavan omista kansalaisistaan kopeekan vertaa. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat hallinnolle tuntemattomia käsitteitä.

Kun vertaa Erkka Mikkosen teosta niin ikään tänä vuonna julkaistuun toimittaja Mari Karppisen teokseen Minun Amerikkani (Tammi, 2026), on niillä eroa kuin yöllä ja päivällä. Karppinen asuu liberaalissa New Yorkissa, menee naimisiin naisystävänsä kanssa ja hankkii kaksi lasta.

Karppinen voi viedä lapsensa neuvolaan ja päiväkotiin, kaupungin puistoihin ja Suomeen herättämättä mitään suurta haloota. Toisin on Mikkosen ja hänen puolisonsa Moskovassa. Kaikki se vähäkin, mitä takavuosien vapaammissa oloissa saavutettiin, pyyhkiytyy pois. Maasta tulee poliisivaltio.

Yhteistä näille kahdelle tarinalle on vain se, että molemmat kirjoittajat ovat tv-toimittajia, kirjeenvaihtajia, joiden työtä on kertoa suomalaisille uutisia maailman merkittävimpien poliitikkojen liepeiltä. Presidentti Donald Trumpin sekavasta narsismista huolimatta Karppinen tuntuu monin tavoin etuoikeutetummalta kuin Venäjällä työskentelevä kollegansa.

* *

Vladimir Putinin Venäjä tuntuu uponneen syvälle valheiden ja väkivallan suohon. Mikkonen kertaa lukuisia esimerkkejä pöyristyttävyyksistä. Lukija saa tietää tapahtumista ja niiden taustoista perusteellisemmin kuin tv-uutisissa on mahdollista kertoa. Osin teksti järkyttää ja liikuttaa.

Mikkonen muistelee myös siitä, mitä hän sai kokea eräässä lehdistötilaisuudessa. Se oli Venäjän ulkoministeriön tiedottajan Maria Zaharovan röyhkeä hyökkäys, ja propagandakoneiston tekemä vääristely, joka yritti tehdä Mikkosesta naurunalaisen.

Mikkonen muutti puolisoineen maasta pois, kuten suurin osa läntisistä journalisteista. Mielivalta sen kun jatkuu. Nyt myös vuonna 1993 perustettu riippumaton media Novaja Gazeta joutui lopettamaan saatuaan ulkomaisen agentin leiman. Sen painetun version toimilupa peruttiin jo syksyllä 2022.

Aila-Liisa Laurila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua