Sukupolvet kolisevat toisiaan vasten Tampereen Komediateatterin uutuusnäytelmässä – Liian kallista ensi-iltaan keväällä 2027

16.10.2026
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Ilona Karppelin. Kuva: Harri Hinkka

TEATTERI | Liila Jokelinin ohjaama komedia Liian kallista on esittelytekstinsä mukaan terävä ja mustan huumorin kyllästämä sukupolvinäytelmä ajasta, jolloin vanhemmat elävät omistamisen ja turvan kultaista loppuaikaa, samalla kun nuoret aikuiset kamppailevat maailmassa, jossa kaikki tuntuu olevan liian kallista.

Sari Harsu, teksti

Tampereen Komediateatterin taiteellinen johtaja Panu Raipia kirjoittaa Liian kallista -komedian tiedotteessa, että Komediateatterissa on pitkään haluttu antaa ääni nuorille aikuisille. Hänen mukaansa näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Liila Jokelin on tämän hetken kysytyin nuoren polven teatterintekijä.

Jokelin mainitsee tulevan näytelmän keskeisiksi teemoiksi suvun jatkamisen ja eri sukupolvien näkemykset lisääntymisestä.

– Muita teemoja ovat raha, arvomaailmat ja niiden yhteentörmäykset sekä sisäiset ristiriidat, ohjaaja luettelee.

– Edellinen sukupolvi ajatteli perheen perustamisesta, että näin vain tehdään. Ja kun valmistutaan, mennään töihin. Meillä milleniaaleilla ja Z-sukupolvella on erilaista: on ruuhkaa päässä, ja asiat ovat monimutkaisempia.

liiankallista

Liila Jokelin, Karoliina Kudjoi, Ilona Karppelin, Verneri Lilja ja Panu Valo. Kuva: Sari Harsu

* *

Kolmekymppistä Eeroa esittävä Verneri Lilja kertoo näytelmän olevan hauska, mikä komedialle onkin toivottava ominaisuus.

– Tärkeä osa komediaa on, että sukupolvet ovat siinä napit vastakkain.

Lilja pitää hienona, että pääsee nyt näyttelemään ihmisten kanssa, joiden kanssa ei ole työskennellyt aiemmin.

– Se on niin kuin lahja näyttelijälle.

Eeron äitiä näyttelee Karoliina Kudjoi. Hän kertoo huvittuneena, ettei ymmärtänyt nuorten puheesta mitään.

– Se ei kuitenkaan ole este vaan mahdollisuus, Kudjoi sanoo.

Eeron kohtaamaa salaperäistä Veeraa näyttelevä äskettäin valmistunut Ilona Karppelin sanoo olevansa ”superinnoissaan tästä jutusta”.

– Olen tehnyt enemmän draamaa ja herkkiä naishahmoja ja olen haaveillut komediassa näyttelemisestä.

Panu Valo esittää näytelmässä useita eri rooleja. Muiden komediassa näyttelevien tavoin hänkin pitää käsikirjoitusta hauskana.

– Nauroin sitä lukiessani ääneen.

Hänestä myös näytelmän maaseutu–kaupunki-kuvio on kiinnostava.

Liian kallista ensi-illassa Tampereen Komediateatterissa 18.2.2027. Esityksiä 5.5. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.