Korona koetteli kahden esiintyjän perhettä – ”En enää luota mihinkään, vaikka esiintymiskalenteri olisi vuodeksi täynnä”

20.09.2021
MV 2 7001

Johanna Tohni ja Riku Suokas ovat myös tosielämän aviopari. Kuva: Ulla-Maija Svärd

STAND UP | Johanna Tohni ja Riku Suokas ovat tosielämän avopari, joka on repinyt komiikkaa parisuhteesta esityksellä Mars vs. Venus? Nyt TTT-Klubilla saa ensi-iltansa Mars vs. Venus? 2 – uusintaottelu. Juonessa pysyy kiinni, vaikka ei olisi ykkösosaa nähnyt.

Päivi Vasara

Kahden esiintyvän taiteilijan perheessä korona oli kova koettelemus. Neljä esitystä meni alta saman tien. Ei korona ole ohi vieläkään, vaikka rokotukset etenevät ja maailma avautuu.

Riku Suokas ja Johanna Tohni toivovat, että ihmiset uskaltavat lähteä katsomoon. Treeniklubeilla on nyt voinut olla kymmenen hengen yleisö. Entisessä ajassa se olisi aiheuttanut tunteen, että perutaan koko ilta, kun on noin vähän väkeä, mutta nyt kymmenen hengen yleisömäärä on juhlan paikka. Neljä vuotta sitten treeniklubit oli ympätty täyteen porukkaa.

”En luota mihinkään”

– Korona stressasi ja ahdisti, eikä se tunnelma ole ohi vieläkään. En luota enää mihinkään. Vaikka olisi esiintymiskalenteri vuodeksi täynnä, en uskalla olla luottavainen tulevaisuuden suhteen. Haluan esiintyä ja haluan rahaa. Sain onnekseni puolentoista vuoden aikana Taikelta kolme apurahaa, Johanna Tohni kertoo.

Riku Suokkaan koronapelastus oli se, että hänellä oli ensimmäisenä keväänä Koskinen-sarjan ohjaus ja käsikirjoitustöitä.

Pandemian aikana pariskunnalla oli etäkeikkoja ja viime vappuna Mars vs. Venus striimattiin. Etäkeikkakokemukset ovat Riku Suokkaan mielestä auttamatta vaisuja. Ero on sama kuin pakastepitsalla ja ravintolapitsalla.

– Hengissä ollaan koronan jäljiltä, eikä ole tauti iskenyt. Valoa näkyy jo sikälikin, että privaattikeikkoja on alkanut ilmaantua, Riku Suokas kertoo.

Suokas ja Tohni

Johanna Tohni ja Riku Suokas ovat kirjoittaneet uutta tekstiä parisuhteesta. Kuva: Kari Sunnari / TTT

Yleisön reaktiot vaikuttavat

Mars vs. Venus? 2 – Uusintaottelu syntyy samalla metodilla kuin ykkösosa. Sitä treenataan pienillä yleisöillä tiiviisti vielä ensi-iltaviikollakin ja kirjoitetaan uusiksi. Yleisön naurut tai nauramattomuus muuttavat esitystä.

– Ykkösosaa kirjoitettiin uudelleen koko ensimmäinen esitysvuosi, Riku Suokas sanoo.

Riku Suokas luotsasi Tampereen Työväen Teatteria 15 vuotta. Hän on stand up -komiikan pioneereja Suomessa. Sooloesitys Luolamies on edelleen ohjelmistossa. Suokas on ohjaaja, näyttelijä ja käsikirjoittaja. Hän on työskennellyt elokuva- ja televisiotuotannoissa.

Johanna Tohni on kiertänyt stand up -koomikkona ympäri maata ja hän on kirjoittanut Heikki Syrjän kanssa TTT-Klubille POP Fiction -esitystä, jossa tehdään komiikkaa populaarikulttuurin ilmiöistä.

Ykkösosa oli menestys

Mars vs. Venuksen ykkösosaa esitettiin komeasti kolme ja puoli vuotta Työviksellä. Sen jälkeen se kiersi ympäri Suomea esimerkiksi kesäteattereissa.

Ykkösosa keräsi 30 000 katsojaa ja sitä esitettiin liki 200 kertaa.

Hiljaisena ajatuksena oli koko ajan, että se saa jatkoa. Johanna Tohni ja Riku Suokas eivät osaa ihan tarkkaan sanoa, milloin he alkoivat kirjoittaa uutta versiota. Se taisi olla toukokuuta vuonna 2020.

Kumpikin kirjoittaa omissa kammioissaan, joten he tuottavat yllätyksiä paitsi katsojille myös toisilleen. Toki teemoista on keskusteltu ja sovittu, mitä asioita otetaan käsittelyyn.

Korona on lykännyt kakkososan ensi-iltaa. Helmikuussa ehti olla neljä kymmenen hengen treeni-iltaa, mutta pandemian vuoksi ensi-iltaa ei sitten tullutkaan.

Mars vs. Venus 6 300 dpi

Riku Suokkaan mukaan liioittelu tekee tekstistä hauskemman. Suunta parisuhteen käsittelyssä on yksityisestä yleiseen. Kuva: Kari Sunnari / TTT

Teksti on uutta

Vaikka ei olisi nähnyt ykkösosaa, voi kakkosversiota seurata vaivatta. Ei ole pelkoa, että putoaisi juonesta.

Se mikä on totta ja mikä fiktiota jää katsojan tulkinnan varaan. Toiset epäilevät kaikkea keksityksi ja toiset kaikkea totuudeksi. Faktan ja fiktion ero kulkee jossain siinä välimaastossa.

– Liioittelu tekee tekstin hauskemmaksi. Etenemme yksityisestä yleiseen, Riku Suokas sanoo.

Ensimmäisestä osasta lähti esiintymisten aikana neljä pätkää pois, mutta esityksen kesto väliajan kanssa pysyi samana: tunti ja 45 minuuttia.

Kohti ensi-iltaa kirjoitetaan uutta joka päivä. Teatterilla harjoitellaan vain viisi päivää eli ensi-iltaa edeltävä viikko. Rytmiin haetaan rauhallisuutta ja Riku Suokas pelkää sortuvansa liian nopeaan pajattamiseen etenkin esityksen alussa. Myös pätkien järjestys voi muuttua.

– Ilmassa on toivoa. Ihmiset ovat niin iloisia, kun pääsevät esityksiin ja me olemme riemuissamme siitä, että saamme esiintyä, Johanna Tohni sanoo.

Mars vs. Venus? 2 – uusintaottelu kantaesitys 24.9.2021 TTT-Klubilla. Esityksiä 31.12.2021 asti. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua