Ilmaisutaidon lukiolaisten energia ja into valtaavat Pyynikin kesäkuussa – Groove-musikaalin ohjaa Marika Vapaavuori

18.05.2022
pk2

Marika Vapaavuori. Kuva: Mikko Vattulainen

TEATTERI | Marika Vapaavuoren käsikirjoittama ja ohjaama nuorisomusikaali Groove antaa tilaisuuden Tampereen yhteiskoulun lukion TYK:n lukiolaisille päästä tekemään töitä ammattimaisesti ja ammattilaisten kanssa.

“Pyynikin kesäteatterissa nähdään ensi kesänä tulevaisuuden tähtiä, Marika Vapaavuori sanoo.”

Päivi Vasara, teksti
Mikko Vattulainen, kuvat

Pyynikin kesäteatterissa on luvassa ensi kesänä nuoruuden intoa ja energiaa, kun ilmaisutaidon lukion opiskelijat antavat palaa Groove-musikaalissa.

Nuorisomusikaali on Marika Vapaavuoren käsikirjoittama ja ohjaama.

– Lupasin TYK:n rehtorille Tuija Flinckille, että tekisin jotain, jossa ilmaisutaitoa opiskelevat lukiolaiset pääsevät ammattimaiseen tekemiseen. Tästä keskustelusta Tuijan kanssa on noin vuosi aikaa, Vapaavuori kertoo.

– Sellaista tekstiä, jossa olisi rooleja isolle joukolle, ei kasva joka puussa, joten se piti tehdä. Haasteellista oli tehdä käsikirjoitus, jossa nuorilla on selvästi näyttelijän rooli, eivätkä he esitä itseään.

pk12

Ystävysten välistä kärhämää. Grooven harjoituksissa Emma Hossi (vas.) ja Illuusia Solopuro

pk7

Lari Halme väittää nuorille vastaan Grooven autokohtauksen treeneissä. Kuva: Mikko Vattulainen

Mukana ammattinäyttelijöitä

Lähtökohta on siis pedagoginen. Mukana on kolme ammattinäyttelijää Lari Halme, Verneri Lilja ja Petra Karjalainen. Petra on perehtynyt lauluilmaisuun, joten hän jakaa näitä oppeja nuorille.

Kävimme seuraamassa harjoituksia eräänä kylmänä toukokuun päivänä. Ilmeisesti nuoruuden energiasta on myös lämmön lähteeksi, sillä lukiolaiset olivat osin kevyesti pukeutuneita. Ohjaaja Marika Vapaavuori sen sijaan oli sonnustautunut toppahaalariin ja talvisaappaisiin.

Grooven tapahtumamiljöö on leirintäalue, jonne keväällä penkkareita viettäneet lukiolaiset kokoontuvat muistelemaan niitä.

Aikataululla on ollut omat paineensa. Ensi-ilta on 14.6.2022.

pk5

Marika Vapaavuori ohjaa Emma Hossia. Kuva: Mikko Vattulainen

pk3

Nimilappujen määrästä saa käsitystä, kuinka isosta tuotannosta Groovessa on kyse. Kuva: Mikko Vattulainen

Tuotannossa on iso työryhmä

Kaiken kaikkiaan Groovessa on noin 80 hengen työryhmä. Orkesterikin on 17 hengen suuruinen ja soittimiltaan laaja-alainen, kanteletta myöten.

Keväällä on harjoiteltu sen verran kuin ilmaisutaidon viikkotuntimäärä antaa myöten. Kun koulunkäynti helpottaa, siirrytään täydempään harjoituskalenteriin. Lauantait ovat olleet lisäpäiviä.

– Nuorilla on muutakin elämää ja se pitää ottaa huomioon. Heidän pitää kasvaa, hoitaa töitä, yo-kirjoituksia, harrastuksiaan, ihmissuhteita ja kaikkea, mitä elämään kuuluu. Tuotanto on näiden kaikkien elämänalueiden päälle. Meillä keski-ikäisillähän on vain työ ja yksityiselämä.

Korona on lyönyt leimansa nuorisomusikaalin esittäjien lukiovuosiin. Paljon on oltu etänä ja moni nuoruuden kuvioihin kuuluva asia on jäänyt väliin, pandemia on tuhonnut sosiaalista elämää. Groove ei ole laastari koronahankaluuksiin, mutta kyllä se vähän jotain korviketta tuo.

16–18 vuoden iässä tapahtuu paljon. Filosofisesti aika on silloin erityinen, muutamassa viikossa voi elää keski-ikäisen vuoden verran.

pk9

TYK:n lukiolaisilla on hyvä yhteishenki harjoituksissa. Kuva: Mikko Vattulainen

pk10

Nelli Kaukalinna ja Verneri Lilja istuvat nuotiolla. Kuva: Mikko Vattulainen

Kerran elämässä -projekti

– Groove on suursatsaus ja sen tarkoitus on näyttää, mitä teatteri ja sen yhteisöllisyyden henki on. Tämä on sellainen ”kerran elämässä -projekti”, jonka toivon saavuttavan katsojia. Voin luvata, että Pyynikillä nähdään tulevaisuuden tähtiä. Tämän uskallan sanoa sen perusteella, kun olen katsonut tilastoja siitä, mihin TYK:n kasvatit ovat myöhemmässä elämässään päätyneet, Marika Vapaavuori sanoo.

Energia tarttuu mitä todennäköisimmin katsomoon asti, Pyynikillä on suuri määrä nuorta vimmaa ja halua esiintyä sekä intoa.

Marika Vapaavuori on elänyt Pyynikillä hauskoja kesiä nuorena, joten yksi motiivi on tarjota nuorille kiva kesä, hulvatonkin.

Grooven keskeisissä nuorten puherooleissa on kaksoismiehitys. Ne ovat tasavahvoja. Silloin kun ei olla puherooleissa kuulutaan ensembleen. Ensemblellä on pieniä tehtäviä. Tanssiryhmä on myös iso.

Lavastus on pelkistetty, oikeastaan viitteellinen. On telttaa, nuotiopaikkaa ja grilli. Kesällä maisema vihertää ja nuorten värikkäät asut tuovat visuaalisuutta. Roolivaatteet ja maski kuuluvat siihen, että tehdään musikaalia ammattimaisesti.

pk4

Tässä jaetaan vinkkejä, miten kohtaus kannattaa tehdä. Kuva: Mikko Vattulainen

pk11

Verneri Lilja nousee teltastaan. Kuva: Mikko Vattulainen

TYK:n opettajavoimia tukena

Koulun puolelta on mukana opettajavoimia: Harri Marttila on kapellimestari, Johanna Mäkitalo johtaa kuoroa, Liina Siimes on koreografi, Lotta Kaarta on tanssikapteeni, Antti Kilpijärvi on tuotantovastaava, siviilipalvelustaan suorittava Otso Joronen on ohjaajan assistentti ja Veeti Vekola on apulaisohjaaja. Veeti on TYK:n entinen opiskelija, joka opiskelee nyt Teakissa.

– On tässä valtava paletti, joka täytyy pitää käsissä. Tämä tuotanto ei onnistuisi laitosteatterissa, sillä missään ei ole tämänkokoista emsembleä, Marika Vapaavuori toteaa.

Ammattinäyttelijöiden tehtäväkin on osin pedagoginen eli antaa esimerkkiä omalla kokemuksellaan ja osaamisellaan.

Säveltäjä Kasper Lindell on saanut innoitusta Grease-musikaalista. Vaikka musiikki osittain viittaa vahvasti menneeseen, se on kokonaan päivitetty nykyaikaan, kuten tarinakin. Teokseen on myös sävelletty uutta materiaalia.

Tuotannon nimi Groove viittaa musiikkitermiin, joten luvassa on letkeää menoa.

– Musikaali sijoittuu tähän päivään ja peilaa niitä tapahtumia, mitä nyt voisi tapahtua. Kaikki ovat tietoisia siitä, että tehdään musikaalia.

pk1

Marika Vapaavuori toivoo, että nuorilla on Pyynikillä kiva kesä. Kuva: Mikko Vattulainen

Kerrotaan yksi Marika Vapaavuoren muisto Pyynikiltä, jossa hän oli alkuun muun muassa vahtimestari ja vartioi, ettei lenkkeilijöitä osu näyttämölle. Kesäillan valssi -esitykseen oli tehty lavasteeksi paviljonki, äkkiä sinne asettuikin katsomosta pariskunta, joiden mielestä katsomossa on liian kova paahde. Tilanteesta selvittiin.

Vielä viime viikolla Pyynikillä oli lunta. Marika Vapaavuori luottaa kuitenkin kesäteatterin taikaan: kunhan ensi-iltaan päästään, on Pyynikillä täysi kesä.

* *

Groove

  • Käsikirjoitus ja ohjaus Marika Vapaavuori
  • Säveltäjä Kasper Lindell
  • Kapellimestarit Harri Marttila ja Johanna Mäkitalo
  • Koreografia Liina Siimes
  • Tanssikapteeni Lotta Kaarla
  • Rooleissa TYK:n opiskelijoiden lisäksi näyttelijät Lari Halme, Petra Karjalainen (TTT) ja Verneri Lilja

Näytelmä on Pyynikin kesäteatterin ja Tampereen yhteiskoulun lukion yhteistuotanto. Esitykset 13.6.–30.6.2022. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua