Pekka Pohjolan musiikki soi Arabiasalissa. Kuva: Yrjö Lehtonen

1

Musiikin ja esittävien taiteiden opetusta antavien oppilaitosten opiskelijoiden konsertit ovat todellinen aarreaitta musiikin ystäville. Viimekeväinen Jazz Suomi 100: Pekka Pohjola Tribute -konsertti oli kunnianosoitus säveltäjä ja basisti Pekka Pohjolalle. Musiikista vastasi Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoista ja lyömäsoitinopettajasta, konsertin ajan tyytyväisenä myhäilleestä Anssi Nykäsestä, koostuva kokoonpano. Minulle ja kanssani konsertin todistaneelle vanhalle ystävälleni se oli käytännössä ensimmäinen tutustuminen Pekka Pohjolan taiteeseen. Kaverini muisteli kuunnelleensa viimeksi 1980-luvun alussa Porvoon kaupungin kirjastossa ”jotakin Pohjolan levyä”.

Heikohkoista esitiedollisista lähtökohdistamme huolimatta Pekka Pohjola -tribuutti oli yksi parhaista näkemistämme keikoista. Myöhemmin selvisi, että kuulimme konsertissa hienot versiot Pohjolan sähköisen kokoonpanon repertuaarista, Impun tango, Space Waltz ja Heavy Jazz vain muutamia mainitakseni. Yhtyeen riveissä soitti myös tuolloin Anssi Nykänen, Pekka Pohjolan ja monen muun artistin luottorumpali.

Pohjolan instrumentaalisävellysten tunnelma ja konsertin draaman kaari kestivät koko vajaan kahden tunnin pituisen konsertin ajan. Nuorten huippuosaajien ja konkarimuusikoiden yhteistyö oli saumatonta, ja kunnioittaakseen edesmenneen Pohjolan periaatteita, bändi oli kollektiivisella päätöksellä opetellut pitkät ja moniosaiset teokset ulkoa. Taianomaisen ja mukaansatempaavan tunnelman sekä esityksen dynamiikan kruunasi Arabiasalin hieno valaistus, huippuäänentoisto ja akustiikka.

Apulanta villitsi loppuunmyydyn Lutakon. Kuva: Kirsti Tikka

2

Stadionluokan mittasuhteisiin kasvaneen Apulannan kesän ja loppuvuoden ohjelmassa ovat olleet Suomen suurimmat festivaalit ja muutama jäähallikonsertti. Kaltaisteni klubikeikkojen ystävien iloksi bändin keikkakalenteriin mahtui myös kaksi iltaa Jyväskylän legendaarisessa Tanssisali Lutakossa. Myös Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki hehkuttivat mahdollisuutta soittaa pitkästä aikaa rock-klubin lavalla, eli, Wirtasen omin sanoin, ”rokkibändin luonnollisessa elinympäristössä”.

Kaksituntinen keikka oli kooste bändin 30-vuotisen uran tuotannosta. Muutaman hetken elektrojytinän jälkeen bändi asteli lavalle ja käynnisti settinsä Viivakoodit-hitillä ilman sen kummempia jutusteluja. Sen jälkeen tutut ja vähemmän tunnetut biisit seurasivat toisiaan. Armo, Koneeseen kadonnut, Aggressio, Valot pimeyksien reunalla, Mitä kuuluu, Vasten mun kasvoja, Teit meistä kauniin, Mato ja monet muut muistuttivat jälleen kerran siitä, kuinka terävänä Toni Wirtasen sävelkynä on pysynyt.

Toivebiiseillä oli iso rooli illan setissä. Niitä saivat yleisön lisäksi kuulla paikalla olleet Apulannan läheiset ja henkilökunta sekä somessa yhtyettä lähestyneet fanit. ”Klubikeikalla me voimme soittaa ihan mitä me halutaan”, intoili Toni Wirtanen. Niin myös tapahtui.

Ilmassa oli rokkikeikalle kuuluvaa vaaran tuntua, kun bändi kertasi treeneissä vähemmälle huomiolle jääneen yleisötoiveen soinnut ennen esitystä. Viimeistä piirtoa myöten hiotut stadion- ja festariproduktiot eivät ole nitistäneet Apulannan luovuutta, spontaaniutta ja yleisökontaktin arvostusta. Upea keikka!

Pushwagnergruppen. Kuva: Stig Buwarp

3

Vajaa pari viikkoa Apulannan keikan jälkeen sain yhdessä vaimoni kanssa todistaa maailman ainoan dadapunkbändin Pushwagnergruppenin konserttia. Norjalaisyhtye lämmitteli kesäkuun alussa illan pääesiintyjää Social Distortionia Oslon maineikkaalla Sentrum Scene -klubilla. Meille suomalaisvieraille ennestään tuntematon trio toi etäisesti mieleen Veltto Virtasen psykedeelisen Virtanen-yhtyeen. Norjalaisyleisölle bändi sen sijaan oli tuttu. Pushwagnergruppen on julkaissut jo kolme albumia ja se on keikkaillut ympäri Norjaa.

Pushwagnergruppen tunnetaan kaoottisista ja intensiivisistä esiintymisistään. Linja säilyi Sentrum Scenen lavalla, tosin joillakin keikoilla mukana ollutta laamaa ei tällä kertaa näkynyt. Basisti Da Gama ja fez-päähineeseen sonnustautunut rumpali Tam-Tam säestivät tutu kaulassa hurjasti esiintynyttä solisti Surrealismusta. Innostuneista suosionosoituksista päätellen yleisö osasi odottaa bändin esiintymisiin kuuluvaa taideteoksen symbolista tuhoamista. Pian kookas maisemataulu oli säpäleinä ja Surrealismus heilutteli kehyksen pätkää kuin voiton merkkiä.

Livenä Pushwagnergruppenin musiikki ei ensikuulemalta auennut, ehkä osin siksi, että bändin dadaistisessa lavashow’ssa riitti ihmeteltävää. Parhaiten Pushwagnergruppenin musiikkiin voi perehtyä levyiltä. Sanoitusten seuraaminen on samalla mainio kielikylpy, sillä biisejä on ainakin norjaksi, saksaksi, englanniksi ja ilmeisesti sanskriitiksi. Kiinnostuneille suosittelen ensipuraisuksi toukokuista Eurodada-albumia (2026).

Yrjö Lehtonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua