Utö. Kuva: Irmeli Heliö

1

Syksyyn on kesän jälkeen hyvä palata. Kaikki alkaa ihanalla vyöryllä, etenkin kulttuuri. Tampereen teatterit ovat täynnä kutkuttavia ensi-iltoja ja myös edelliskauden upeita teoksia, pienempiä näyttämöitä unohtamatta, ja niistä moni on vielä näkemättä. Tässä vaiheessa syksyä olen saanut nauttia komediasta ja musikaaleista, ja kaikki esitykset ovat olleet oman genrensä loistavia teoksia. Kaupunkimme on kulttuuria täynnä, kun vain tutkii mitä missäkin on.

2

Saariston viehätys ei koskaan katoa. Tänä kesänä piti toistamiseen pakata reppu ja lähteä Örön saarelle. Luonto on siellä aivan uskomattoman kaunis. Siellä näkee harvinaisia perhoslajeja, kasvillisuutta ja voi vaellella luontopolulla kauneutta ihastellen. Kannattaa vuokrata pyörä, niin voi ajella päivän merkityillä reiteillä ja tutkia saaren jokaisen kolkan.

Örössä on hyvät majoitusmahdollisuudet ja erittäin hyvä ravintola, jossa valmistetaan vallan herkullista lähiruokaa. Saaren luonnosta ja niityistä huolehtii myös lehmäyhdyskunta, joka tuli uteliaana tuijottamaan aidan vierustalle tuijottavia.

Örö. Kuva: Irmeli Heliö

3

Jotta saaristot eivät jäisi vain yhteen, täytyi tälle kesälle vielä uusia matka Utöön. Elinvoimaisella majakkasaarella asuu ympäri vuoden 40 asukasta. Koululaisiakin on kuusi. Saaristo on paikka, missä ajatukset rauhoittuvat ja mantereen häsläys unohtuu. Oleilu kallioilla ja meren tuijottelu tekee hyvää. Aikaa kannattaa kyllä varata vähintään pari päivää, koska matka laivalla kestää viitisen tuntia merenkäynnistä riippuen. Siihen päälle vielä automatkat.

En ehkä saanut vielä tarpeekseni Utön saaresta, joku kerta sinne pitää vielä mennä. Ehkä voisin vaikka vuokrata mökin pitemmäksi aikaa? Ajatus, joka herää aina, kun saaristossa käy.

Antti Reini. Kuva: Sabrina Bqain

4

Kirjasatoa on sadepäivinä mukava lueskella, ja onhan niitä tuohon pinoutunut. Antti Reinin Kaunis mahdottomuus (Like, 2025) on hyvä kuvaus elämän tosiasioista. Tai siitä todellisuudesta, jossa joudut elämään, kun et kuulu eliittiin, jolla lähtökohtaisesti menee paremmin.

Reini on visuaalinen kirjoittaja. Lukiessani tarina kulki kuvina päässäni. Päähenkilö Jarkko on sympaattinen kaveri, joka vankilasta vapauduttuaan haluaa tosissaan välttää vanhat harha-askeleet ja valita kaidan tien. Vaikeata se on, vaikka ajatus on kaunis. Sitä se on se todellisuus. Työtä Jarkko saa alkuun taksiyrittäjä Danielilta, jolla taas on huolta aiheuttava tytär.

Tarinan henkilöt kiertyvät toisiinsa omia outoja ja sattumanvaraisia reittejään. Inhimillisyys asettuu vastakkain alamaailman vaatimusten ja normaalin elämän kanssa. Riipaisevaa kirjassa on pikkuveli Timin joutuminen asioiden keskelle. Hän vain haluaa kerätä rahaa uuteen polkupyörään.

Antti Reini kirjoittaa karusta maailmasta todentuntuisesti ja päähenkilöistään lämpimästi. Hyvä ja koukuttava kirja.

Kansi: Tommi Tukiainen

5

Elämäni ilman sinua (WSOY, 2026) on koskettava kirja. Lotta Lehtikari on kirjoittanut oman elämänsä tragediasta yhdessä Anna Pihlajaniemen kanssa: Miksi sinä kuolit ja minä jäin eloon?

Lotta Lehtikarin sisko Pipsa teki itsemurhan hyppäämällä katolta. Kaiken piti olla hyvin, tyttären syntymäpäiväkakku oli leivottu ennen lohdutonta ratkaisua.

Itsemurha on läheisille musertava kokemus. Lehtikari on avannut kirjaan sielunsa syvimmät tunnot. Miten paljon lapsuuden tunnot ja koettelemukset vaikuttavat ihmisen tulevaisuuteen? Sisarusparvessa saattaa aina löytyä se, joka on enemmän isän tai äidin lapsi. Vanhempiaan ei voi valita eikä voi tietää, miksi toinen on aina parempi.

Lehtikari kuvailee hänen ja sisarensa lapsuutta toisaalta onnelliseksi, vaikka äidin käytös Pipsaa kohtaan kummastuttaakin. Lasten kasvaessa ero tyttöjen kohtelussa kasvaa – ja Pipsan kohdella kohtelu kovenee. Lotta on kaikessa enemmän äidin mieleen. Sen tietää millaiset jäljet se lapseen jättää, kun hän tuntee, ettei mikään riitä äidille. Lasten äiti on mieleltään häilyvä ja paikoitellen julma Pipsalle. Sairas mieli pysyy kulissien takana, mutta perheen sisällä elämä on raskasta. Lotta kokee tuskaa sisarensa vuoksi, joka myös aikuisuuteen tullessaan sairastuu. Ilon hetkiäkin on, kun Pipsa saa lapsen ja elämä äidin epäoikeudenmukaisessa elinpiirissä jää taakse. Mielessä kuitenkin kytee vuosia kestänyt alistaminen, riittämättömyyden tunne ja sen kaiken pitäminen sisällä.

Kun mieli järkkyy, eikä apua saa ajoissa vaikka sitä pyytää, maailma näyttäytyy tuskaisen mustana. Ulospääsyä ei ole. Tämän kirjan lukeminen sattuu. Se tuntuu käsinkosketeltavan surulliselta – miksi turha kuolema? Miksi nuori ihminen päätyy peruuttamattomaan ratkaisuun, vaikka elämä ulospäin näyttää hyvältä? Pipsalla on ihana lapsi ja rakastava sisar. Mutta toivo paremmasta on kuitenkin mennyt.

Kirja on surullinen, mutta myös kaunis. Se kertoo äärettömästä sisarrakkaudesta, avunpyynnöistä, läheisten hädän kuulemattomuudesta.

Irmeli Heliö

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua