John Moore (The (R)evolution of Steve Jobs). Kuva: Ilkka Saastamoinen
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista. Seppo Metso hyvästeli Aninkaistenmäen ja katsoi musikaalin Touko Laaksosesta ja oopperan Steve Jobsista.
1
Kansallisoopperassa pääsin kokemaan nykyoopperaa, kun ensi-iltaan tuli Steve Jobsin elämänvaiheita seuraileva The (R)evolution of Steve Jobs. Applen perustajiin kuulunut Jobs muutti epäilemättä viestintää ja teknologian arkea vallankumouksellisesti. Libreton henkilökuva jäi kuitenkin yksioikoiseksi. Selväksi tuli, että näyttämöllä seisoo visionäärinen työnarkomaani, joka työtoverinsa sanoin on ”paskiainen ihmisenä”.
Onneksi Jobsin (baritoni John Moore) keskustelut zenbuddhalaisen opettajansa kanssa toivat hahmoon kerroksellisuutta. Hienon kokonaiselämyksen takasi musiikin, äänen, valon ja kuvan muodostama kokonaisuus. Se toimi vakuuttavasti Jobs-henkisessä minimalistisessa näyttämöasetelmassa.
Vuonna 2017 kantaesitetyn sadan minuutin mittaisen oopperan sävelsi yhdysvaltalainen Mason Bates, joka tunnetaan San Franciscon klubiskenessä myös nimellä DJ Masonic. Teoksessa klassinen orkesterimusiikki ja elektroninen äänimaisema sulautuivat yhteen eikä energia kadonnut hetkeksikään. Välillä kuului ikään kuin laitteiden käynnistämisen ja sammuttamisen ääniä ja myös rukousmaljan kilinää.
Lavastus oli niukka, mutta visuaalisesti tehokas. Kuusi liikuteltavaa valoseinää riitti rakentamaan vaihtuvia ympäristöjä, kun niiden pinnoille projisoitiin piirilevyjä, tietokonekoodia, tekstikatkelmia ja zen-kalligrafiaa. Tila muuttui sekunneissa Applen pääkonttorista autotalliksi. Visuaalinen kieli ei pyrkinyt realistiseen miljöökuvaukseen, vaan rakensi pikemminkin Jobsin ympärille myyttistä, teknologian ja henkisyyden ristiriidasta syntyvää kuvastoa.
Jobs hehkutti miten hänen tuotteensa toisi järjestystä ihmisten kaoottiseen elämään. Taisi käydä toisin. Hieno teknologia ei niinkään poistanut kaaosta kuin teki siitä nopeampaa, jatkuvampaa ja kaikkialle ulottuvaa. Kun tähän lisätään voimistuneet puheet AI:n tuomista uhista, Jobsin zeniläinen puutarha alka tuntua houkuttelevalta.
The (R)evolution of Steve Jobs Kansallisoopperassa 16.10.2026 asti.
2
Voisi ajatella, että Touko Laaksonen, Tom of Finland, on jo loppuun kaluttu aihe. Vaan ei ole. Hämeenlinnan Verkatehtaalla nähty Tuomas Parkkisen käsikirjoittama Tom of Finland – musikaali on valloittavaa hyvän mielen musiikkiteatteria ja rakkauden ilosanomaa. Se istuu aikaan, jossa vihapuhe erilaisia vähemmistöjä kohtaan tuntuu jälleen kovenevan.
Vertasin esitystä väkisinkin Turun Logomossa 2017 näkemääni kantaesitykseen, jonka ohjasi Reija Wäre. Hämeenlinnassa Parkkinen on ohjannut teoksensa itse ja uudistanut tekstiä paikoin. Turun esityksessä oli hetkensä, mutta Hämeenlinnan versio on edeltäjäänsä soljuvampi ja pursuaa etenkin suurissa tanssikohtauksissa energiaa ja iloa. Olli Rahkonen, joka oli nimiroolissa myös Logomon esityksissä, tekee Tom of Finlandista nyt entistä määrätietoisemman oman tiensä kulkijan.
Vanaja-salin uusi tekniikka valoseinineen tarjoaa esitykselle hyvät puitteet. Helsingin vanhojen katunäkymien projisoinnit ja animoidut Laaksosen piirrokset rakentavat näyttämölle liikkuvaa, elävää kuvastoa. Erityisesti viehätti tapa, jolla Laaksosen viivasta tuli osa näyttämötilaa eikä vain kuvitusta sen taustalla.
Esityksen henkilöhahmoissa on samastumispintaa riippumatta siitä, kuuluuko katsoja johonkin vähemmistöön tai enemmistöön. Mieleeni jäi erityisesti Toukon sisarta Kaija Laaksosta esittävän Natalil Lintalan koskettava soolo. Lopun taivaskohtaus oli herkullinen: jokainen saa sellaisen jumalan kuin haluaa, siitäs saitte tiukkapipot.
Touko Laaksonen kuoli vuonna 1991 eli kaksikymmentä vuotta sen jälkeen, kun homoseksuaaliset teot poistettiin Suomen rikoslaista. Esityksen jälkeen jäin miettimään niitä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluneita ihmisiä, joilla ei omana aikanaan ollut edes sanoja omalle kokemukselleen, saati luotettavaa yhteisöä, joka olisi kannatellut. Laaksosella sellainen ainakin osittain oli. Siksi musikaalin ilo ei tuntunut vain keveältä viihteeltä, vaan sitkeältä ja ansaitulta elämänriemulta.
Tom of Finland -musikaali Hämeenlinnan Verkatehtaan Vanaja-salissa 23.1.2027 asti. Lue Kati Eskolan Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio esityksestä täältä.
3
Hämeenlinnan taidemuseo sai viisi vuotta sitten taiteilija Ilkka Juhani Takalo-Eskolalta mittavan teos- ja arkistolahjoituksen, jota esitellään nyt museon kahdessa kerroksessa. Kiertely tässä takautuvassa näyttelyssä tuntui sukellukselta suomalaiseen taidehistoriaan seitsemän vuosikymmenen läpi. Vanhin teos taisi kuitenkin olla jo 1950-luvulta, koulupoika Ilkan piirustus menestyi piirustuskilpailussa.
Takalo-Eskola ehti olla mukana monessa, kuten juurruttamassa 1970-luvulla käsitetaidetta ja muita suuren maailman ilmiöitä Suomeen Elonkorjaajat-ryhmässä. En olekaan ajatellut häntä ensisijaisesti maalarina, vaan moneen suuntaan kurottuvana taiteilijana, jolle myös runojen kirjoittaminen on ollut keskeinen osa ilmaisua.
Tarkemmin piti tutkia hänen kollaasisarjojaan, joissa ajan henki tulee esiin kaikkein välittömimmin. Hänen omakuviinsa en ole koskaan löytänyt suhdetta, mutta vastaväripaletilla maalattu lämmin naiskuvien kokonaisuus yläkerran salissa oli ehyt paketti ja muistutti taiteilijan herkemmästä puolesta. Eikös häntä ole alitajunnan maalariksikin tituleerattu.
Poistuessani pohdin, mitä taiteilijalle nykyään kuuluu, ja vastaus löytyi museon pihalta. Takalo-Eskola istui auringossa penkillä odotellen näyttelyynsä liittyvän keskustelutilaisuuden alkua. 89 vuotta tuli täyteen syyskuun alkupuolella, mutta hän työskentelee edelleen.
Ilkka Juhani Takalo-Eskolan arvoitus -näyttely Hämeenlinnan taidemuseossa 11.10. 2026 asti.
4
Olen Aurajoen vartta kävellessäni ihastellut Turun kaupunginteatterin viereen valmistuvaa musiikkitalo Fuugaa. Turun filharmonikot muuttavat sinne lokakuussa, joten piti vielä kerran käydä vanhassa konserttitalossa Aninkaistenmäellä heitä kuuntelemassa ja aistimassa tunnelmaa salissa, jossa on tullut kuunneltua monta konserttia ja myös paikallisia oopperaproduktioita.
Vuonna 1952 valmistuneen, funktionalismia edustavan Turun konserttitalon suunnitteli arkkitehti Risto-Veikko Luukkonen. Se nousi ystävyyskaupunki Göteborgin lahjoitusrahoituksen turvin. Talon perinteinen, laatikkomainen sali tuntuu hellyttävän intiimiltä, kun sitä vertaa vaikkapa Tampere-talon tai Helsingin Musiikkitalon tiloihin.
Jäähyväiskäynnillä TFO soitti John Storgårdsin johdolla muun muassa Marc Neikrugin neljännen sinfonian. Myös säveltäjä itse oli lennähtänyt paikalle Yhdysvalloista kuuntelemaan teoksensa Suomen-ensiesitystä. Päivä oli 4. syyskuuta. Samana päivänä 199 vuotta aikaisemmin tuolla Aninkaistenmäellä syttyi tulipalo, joka tuhosi Turun; syttymispaikassa Maariankatu 2:n kohdalla katuun on upotettu on palon muistolaatta. Aninkaistenmäki oli tuohon aikaan tiheästi rakennettua puutaloaluetta.
Turkulaisten orkesteri oli perustettu jo vuonna 1790. Missä se mahtoi olla palon syttyessä? Kenties joen toisella puolella Eteläkorttelissa, jossa sijaitsivat silloiset arvorakennukset.
Uuteen kotipesään siirtyvä TFO tarjoaa musiikin ystäville lahjan: viimeinen konsertti vanhassa konserttitalossa, Oodi ilolle, tulee kuunneltavaksi maksutta perjantaista 9.10. 2026 kello 18 alkaen TFO Liveen.
Seppo Metso
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (21.9.2026): Kulttuurisyksy, Örö, Utö, Kaunis mahdottomuus, Elämäni ilman sinua
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista. Irmeli Heliön listalla on kaksi kirjaa, kulttuurisyksyn odottelua ja matka saaristoon.
Parasta juuri nyt (18.9.2026): Lukutaito, kirjojen kuunteleminen, kirjat kauniina esineinä, lukemisen anti
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista. Aila-Liisa Laurila on viettänyt kesää lukien ja kuunnellen Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen -romaania.
Parasta juuri nyt (17.9.2026): Ghost World, Wilson, Gynekologiaa, The Death-Ray, Monica
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista. Kimmo Ylönen on nauttinut viikon aamukahvit Daniel Clowesin sarjakuvien seurassa.
Parasta juuri nyt: Pelispesiaali!
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista. Mikko Saari on pohtinut pelejä ja pelaamista.




