KONSERTTI | Jimi Hendrixin musiikkia tulkitseva tribuuttiyhtye tarjosi Tampereella kokonaisvaltaisen, voimakkaasti suitsukkeelta tuoksuvan konserttielämyksen.
Yrjö Lehtonen
lue lisää
Parasta juuri nyt (21.10.2026): Terveet Kädet, Raid, LoveProge
Yrjö Lehtonen on kuunnellut progea, surffaillut kanavilla ja odottanut dokumenttielokuvaa.
Päivä Pensselitehtaassa – näin saadaan punk ja hardcore soimaan Porvoon syysillassa
TAPAHTUMAPAIKKA | Porvoon Pensselitehdas on ainutlaatuinen kulttuurielämän moniottelija, jossa kulttuurin eri alojen ammattilaiset ja harrastajat kohtaavat.
Strum 101:n musiikki on laaja sekoitus punkin tyylilajeja – tärkeintä on kuitenkin kuulostaa itseltään
MUSIIKKI | Laulaja-kitaristi Eemil Ylhäinen kertoo porvoolaisyhtyeen taustoista, vaikutteista, livesetistä, tulevasta albumista, sekä uudesta Backbeat Cult -levy-yhtiöstä.
Etelä-Kalifornian nelikymppinen punklegenda Social Distortion on yhä voimissaan ja ajankohtainen
MUSIIKKI | Yrjö Lehtonen matkusti Osloon todistamaan Social Distortionin Euroopan-kiertueen ensimmäistä konserttia.
Rockabillykuninkaallista loistoa Vaasassa – Fatboy soitti viiden tähden konsertin Ritzissä
KONSERTTI | Ruotsin rockabillykuninkaiksi kutsuttu Fatboy ihastutti vaasalaisyleisöä perinteistä ilmaisua ja tuoreita vaikutteita yhdistelevällä progressiivisella rockabillyllaan.





