Kuva: Atrain & Nord
KIRJAT | Hannu Syväoja käsittelee yhdeksässä esseessään muun muassa Eino Hosiaa, ristiretkiä sekä teokselle nimen antanutta hartauskirjaa. Teoksen päättää kaksi Leena Syväojan tekstiä.
”Historiantuntemus paistaa joka sivulta.”
ARVOSTELU
Hannu Syväoja & Leena Syväoja: Kristuksen seuraamisesta ja muita esseitä
- Atrain & Nord 2026.
- 229 sivua.
Muista yhteyksistä irronnut otsikko tunki vastustamattomasti mieleeni, kun luin Hannu Syväojan uusimman esseeteoksen. Iäkäs opettaja, FT Syväoja (s. 1933), kyntää syvää vakoa yhdeksässä esseessään, joista laajin käsittelee Eino Hosiaa (1905–1941).
Hosian nimi lienee meille eläkäikäisille tuttu, vaikka kirjallisuushistoriat kuittaavat hänen tuotantonsa muutamalla rivillä. Hänet on luokiteltu voimakkaiden intohimojen värikkääksi kuvaajaksi – usein liiankin värikkääksi. Syväoja on liittänyt kirjansa loppuun E. N. Tigerstedtin aikalaisarvion, jossa myös todetaan, että ”för mycket är för mycket”.
Syväojan Hosia-kiinnostuksen lähtokohta lienee ollut yhteinen kotiseutu, Punkalaidun, mutta saattaa olla niin, että näin tarkkaa ja perusteellista lähilukua ei Hosian osaksi ole tätä ennen tullut. Silti epäilen, ettei Hosia enää lukijoita tavoita. Aikamme kirjallisuus ja kieli on perusteellisesti toisenlaista variaatioineenkin. Silti myönnän: ilman kuriositeetteja ei kirjallisuuden kenttä hengitä. Ehkäpä juuri siksi kannattaisi vielä joskus vilkaista Hosiaa!
Syväojan teoksen nimiessee käsittelee laajalti levinnyttä hartauskirjaa 1400-luvulta. Kristuksen seuraamisesta on nimeltä tuttu jokaiselle uskonnon opetusta saaneelle ja rippikoulun käyneelle. Syväojan kirjasta voi kerrata traktaatin sisällön ja vaiheet. Herätysliikkeet ovat pitäneet kempiläistä traditiota yllä näihin päiviin asti ja termistö on läpäissyt ”maallisenkin” kielenkäytön.
Syväoja kääntää välillä katseen antiikkiin saakka ja keskiajan ristiretkiin. Historiantuntemus paistaa joka sivulta. Rukoilemisesta hän kirjoittaa henkilökohtaisimmin, mutta myös oppineesti. Lukijasta riippunee, mikä osuu maaliin ja mitä tipahtelee tiepuoleen.
Kirjan lopussa on Leena Syväojan kaksi esseetä, jotka käsittelevät musiikin ja kirjallisuuden yhtymäkohtia. Hän osoittaa asiantuntijan ottein, että lomittainhan nämä taiteenalat menevät ja niitä voidaan tutkia samoin menetelmin. Molemmat kertovat ihmisen ikuisesta kauneudenjanosta. Se meissä on syvintä ihmistä!
Maijaliisa Mattila
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Radikaali ja konservatiivi samassa naisessa – arviossa Taistelujen nainen
KIRJAT | Reetta Hänninen onnistuu Tekla Hultin elämäkerrassaan tuomaan esiin varhaisen taistelevan naispoliitikon ristiriitaisen kehityksen.
Kirjailija kyllästyy sanoihin ja pakenee piirtämiseen ja maalaamiseen – arviossa Jyri Vartiaisen Tahra
KIRJAT | On ihailtavaa, kuinka vaivattoman tuntuisesti ja pelkistetysti Jyri Vartiainen rakentaa ”käsikirjoitustaan” ja kuljettaa siinä samalla lukijaa mukanaan.
Annina Holmbergin kuvaama Kaj Chydenius säveltää runolle siivet – arviossa Kalliolle kukkulalle
KIRJAT | Holmbergin tarina Kaj Chydeniuksesta valottaa runouden rakastajaa monesta eri suunnasta. Kuitenkin laulut soivat teoksen jokaisessa luvussa.
Mistä on mies tehty – arviossa Philip Teirin Paras on vielä edessä
KIRJAT | Philip Teirin päiväkirjaromaani vie miehisiin pohdintoihin sekä matkoille mieleen ja maailmalle.