Kuva: Atrain & Nord
KIRJAT | Hannu Syväoja käsittelee yhdeksässä esseessään muun muassa Eino Hosiaa, ristiretkiä sekä teokselle nimen antanutta hartauskirjaa. Teoksen päättää kaksi Leena Syväojan tekstiä.
”Historiantuntemus paistaa joka sivulta.”
ARVOSTELU
Hannu Syväoja & Leena Syväoja: Kristuksen seuraamisesta ja muita esseitä
- Atrain & Nord 2026.
- 229 sivua.
Muista yhteyksistä irronnut otsikko tunki vastustamattomasti mieleeni, kun luin Hannu Syväojan uusimman esseeteoksen. Iäkäs opettaja, FT Syväoja (s. 1933), kyntää syvää vakoa yhdeksässä esseessään, joista laajin käsittelee Eino Hosiaa (1905–1941).
Hosian nimi lienee meille eläkäikäisille tuttu, vaikka kirjallisuushistoriat kuittaavat hänen tuotantonsa muutamalla rivillä. Hänet on luokiteltu voimakkaiden intohimojen värikkääksi kuvaajaksi – usein liiankin värikkääksi. Syväoja on liittänyt kirjansa loppuun E. N. Tigerstedtin aikalaisarvion, jossa myös todetaan, että ”för mycket är för mycket”.
Syväojan Hosia-kiinnostuksen lähtokohta lienee ollut yhteinen kotiseutu, Punkalaidun, mutta saattaa olla niin, että näin tarkkaa ja perusteellista lähilukua ei Hosian osaksi ole tätä ennen tullut. Silti epäilen, ettei Hosia enää lukijoita tavoita. Aikamme kirjallisuus ja kieli on perusteellisesti toisenlaista variaatioineenkin. Silti myönnän: ilman kuriositeetteja ei kirjallisuuden kenttä hengitä. Ehkäpä juuri siksi kannattaisi vielä joskus vilkaista Hosiaa!
Syväojan teoksen nimiessee käsittelee laajalti levinnyttä hartauskirjaa 1400-luvulta. Kristuksen seuraamisesta on nimeltä tuttu jokaiselle uskonnon opetusta saaneelle ja rippikoulun käyneelle. Syväojan kirjasta voi kerrata traktaatin sisällön ja vaiheet. Herätysliikkeet ovat pitäneet kempiläistä traditiota yllä näihin päiviin asti ja termistö on läpäissyt ”maallisenkin” kielenkäytön.
Syväoja kääntää välillä katseen antiikkiin saakka ja keskiajan ristiretkiin. Historiantuntemus paistaa joka sivulta. Rukoilemisesta hän kirjoittaa henkilökohtaisimmin, mutta myös oppineesti. Lukijasta riippunee, mikä osuu maaliin ja mitä tipahtelee tiepuoleen.
Kirjan lopussa on Leena Syväojan kaksi esseetä, jotka käsittelevät musiikin ja kirjallisuuden yhtymäkohtia. Hän osoittaa asiantuntijan ottein, että lomittainhan nämä taiteenalat menevät ja niitä voidaan tutkia samoin menetelmin. Molemmat kertovat ihmisen ikuisesta kauneudenjanosta. Se meissä on syvintä ihmistä!
Maijaliisa Mattila
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hortoilu vie mennessään – arviossa Raija Kivimetsän villiyrteistä kertova tietoteos
KIRJAT | Mitä jos omalla pihalla kasvavat rikkaruohot ovatkin rikkausruohoja? Hurmaava horta hurmaa ja inspiroi kokeilemaan erilaisia luonnonantimia.
Älä koskaan luovuta – arviossa Sylvester Stallonen omaelämäkerrallinen Portaat
KIRJAT | Näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Sylvester Stallone kertoo tarinansa lapsuudesta läpimurtoelokuvaansa Rocky.
Turhautunut diplomaatti Genevessä talvisodan alkupäivinä – arviossa Ilkka Rentolan Geneven mies
KIRJAT | Ilkka Rentola onnistuu luomaan kirjan sivuille oudon epätodellisen tunnelman, jonka voi uskoa syntyvän vain Genevessä joulukuussa 1939.
Kaikki lähtee kipinästä – arviossa Tiina Hautalan ja Karoliina Suoniemen opas tietokirjoittajille
KIRJAT | Tietokirjan kirjoittaminen on kuin salapoliisin työtä, jossa metsästetään lähteitä ja seurataan johtolankoja.