Outi Salovaara. Kuva: Juha Salminen

1

Pian pääsee kunnolla käyntiin kesäteatterikausi ja täällä Pohjois-Karjalassa on taas monenlaista hienoa tarjolla ympäri maakuntaa. Kinahmon teatterin tämän kesän näytelmä on Akattoman kylän Onni ja tarjolla lienee jälleen kerran kesäteatteria kesäteattereimmillaan. Eikä tietenkään mitään katettuja katsomoita tai äänentoistoa käytössä. Ensi-ilta oli jo 13. kesäkuuta.

Kaavin puolella olevan, mutta vahvasti outokumpulaiseksi mielletyn Maarianvaaran teatterin tämän kesän esitys on Kesäyön unelmat, jonka kerrotaan ammentavan inspiraationsa Shakespearen Kesäyön unelmasta. Tapahtumat kuitenkin sijoitetaan suomalaiseen kylämiljööseen. Ammattilaisten tekemää juurevaa, taiteellisesti sopivan, mutta ei kylänmiehellekään liian kunnianhimoista teatteria. Ensi-ilta on 1. heinäkuuta.

Lapsille on tarjolla ainakin outokumpulaisen Teatteri-Traktorin kantaesitys Viiru ja Pesonen seikkailee taas Sinkkolan kotieläinpihan näyttämöllä Joensuussa. Kesäinen lastenteatteri Sinkkolassa on joensuulainen instituutio. Ensi-ilta on 29. kesäkuuta.

Näiden lisäksi on mainittava ainakin Tero Sarkkisen ohjaus Farssi hyvästä miehestä, joka saa ensi-iltansa Kontiolahden Kanavateatterissa 28. kesäkuuta sekä Markku Pölösen Miikkulan suuri päivä -kantaesitys Roukalahden kesäteatterissa 22. kesäkuuta. Eikä varmaankaan kannata jättää näkemättä Höljäkän kesäteatterin musikaalia Pieni tulitikkutyttö. Se on ensi-illassa 8. heinäkuuta.

2

Outi Salovaaran Ruplaruhtinaat (Atena, 2025) on hätkähdyttävä kirja, vaikka hiukan muutenkin seuraan mediasta jollakin aktiivisuudella sen käsittelemiä asioita. Kirja selvittää, mitä venäläisten omistamissa suomalaiskiinteistöissä tapahtuu, ja tutkimusten myötä selviää vahvoja yhteyksiä venäläiseliittiin, tiedusteluelimiin sekä Putinin hallintoon. Hybridisotatoimia tai vakoilua ei kirja suoranaisesti paljasta, mutta maallikkonakin voinee sanoa, että monessa kohtaa syytä epäillä -kynnys täyttyy.

Kirja ei ole kevyttä luettavaa kaikkine talouskytkösten sokkeloineen ja nimien paljouksineen, mutta kyllä sen lukea haluaa. Mitähän tuolta seuraavan nurkan takaa oikein löytyy, lukijana kysyy.

Erityisen tärkeä muistutus on, että Salovaaran selvityksistä ei olisi tullut mitään ilman venäjän kielen osaamista. Ja kuten Salovaara muistuttaa: venäjäntaitoisia suomalaisia on vähän. Tiedossa on sekin ankea realismi, että se määrä on entisestään vähenemään päin. Siihen Suomella ei kerta kaikkiaan olisi varaa.

3

Tarkoituksena on ollut käydä Saariston Puodissa Liperissä Tutjunniemen kylässä syömässä pizzaa jo hyvän aikaa. Ja nyt kun sen vihdoin sai aikaiseksi, niin kylläpä kannatti ajella se nelisenkymmentä minuuttia Joensuusta järven ympäri. Vielä parempi olisi tietysti ollut mennä veneellä suoraan yli Pyhäselän, mutta puuttuu se vene.

Saariston puoti tarjoilee kenties hyvinkin maakunnan parhaan pizzan tällä hetkellä. Sopivasti kotikutoinen pienvenesatamamiljöö on sekin upea.   

4

Juoksemisesta en ole vielä innostunut, vaikka ehkä haluaisin innostua. Olen kävelijä. Nyt kun jäin lomalle, on taas aikaa vain astua ovesta ja lähteä taapertamaan suhteellisen päämäärättömästi jonnekin.

On olennaista, että en mittaa matkaa enkä aikaa, mutta arvelisin, että kymmenkunta kilometriä on yleensä sellainen sopiva pätkä omien ajatusten ja ympäröivän elonkehän kanssa. Kyllä minulla usein siinä äänikirjakin on korvissa, mutta välillä se on laitettava pois ja aistittava mitä nyt ympärillä sattuukin olemaan. Se askeltamisen meditatiivisuus rauhoittaa.

5

Itäsuomalainen ei kuollut! Lehteä julkaisevan osuuskunnan yhtiökokous päätti lehden toiminnan jatkamisesta, vaikka taloudellisesti tulevaisuus on vaikea ja epävarma. Lehden pääkirjoituksista olen tosin saanut käsityksen, että demarilehden jatko onnistuu demareista huolimatta, ei heidän ansiostaan. Nimenomaan omasta viiteryhmästä tilauksia on tullut nihkeästi. Toivon todella, että käsitykseni on väärä, mutta jos ei, hävetkää demarit!

Tällä hetkellä puolue on melkoinen äänenkannattajajournalismin lipunkantaja Suomessa, kun Demokraatin lisäksi toimii Itäsuomalainen. Ei pitäisi olla niin, että me muut arvostamme, mutta omia ei kiinnosta. Meidän muiden lukijoiden kannalta kyseessä on kiinnostava, tärkeä lisä yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta puolueen kannalta oma lehti tarkoittaa tuikitärkeää mahdollisuutta ottaa oikeasti roolia yhteiskunnallisessa keskustelussa ja yhteiskunnallisen ilmapiirin luomisessa.

Esimerkiksi vihreät teki itsestään aivan huomattavan paljon kulttuurisesti merkityksettömämmän puolueen lakkauttamalla Vihreän langan. Persut taas ovat tehneet lehdistään säännöllisen trollailun ja ajoittaisen disinformaation kanavia, vaikka rahkeet sielläkin riittäisivät myös journalismin tekoon. Kyllä journalistisen etiikan piirissäkin voisi edistää perussuomalaista poliitiikkaa. Onneksi sivistyksen valo vielä ylettyi demarien risukasaan ainakin tällä erää!

Summatakseni: me tarvitsemme Suomeen takaisin lehdistötuen puolueille. Sen tuen edellytyksenä pitäisi tietenkin olla Julkisen sanan neuvoston jäsenyys.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua