Elina (Ella Mettänen) ja Akseli (Verneri Lilja). Kuva: Katri Dahlström
KOLUMNI | Maarit Saarelainen kirjoittaa Tampereen Pyynikin kesäteatterissa ensi-iltansa saaneen Täällä Pohjantähden alla -näytelmän herättämistä ajatuksista.
”Meidän tulee kunnioittaa jokaista yhteisömme jäsentä yhtä arvokkaana ja tärkeänä.”
”Alussa oli suo, kuokka – ja Jussi”
Tunnistitko?
Kyllä. Olet oikeassa.
Näin alkaa Väinö Linnan ikoninen klassikkotrilogia Täällä Pohjantähden alla. Teksti sai Sami Keski-Vähälän kristallinkirkkaasti dramatisoiman ja Antti Mikkolan väkevästi ohjaaman ensi-iltansa Pyynikin kesäteatterissa 9.6.2023.
Linnan fiktiivinen teksti on piirtynyt niin vahvasti kansakuntamme kollektiiviseen muistiin, että jokaisessa esityksen lauseessa helähtää historia. Siinä vyöryvät muistot, meidän juuremme.
Täällä Pohjantähden alla -esitys koskettaa, liikuttaa ja menee suoraan sieluun ensimmäisestä kohtauksesta alkaen. Näyttelijäensemble kantaa kiihkeää tarinaa kuin soihtua ikään.
* *
Itänaapurimme Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuo sodan lähelle ja iholle. Kuten Pohjantähden saagassakin jokainen sodan turha uhri on jonkun lapsi, veli, sisko, isä tai äiti.
Mieleen nousevat Lauri Viidan säkeet:
”Suvimaisema:
lahdentyven, saunaranta ja vene
ja helle, männyntuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku:
Isä hei!”
* *
Epäoikeudenmukaisuus ja viattomien kärsimykset lietsovat tyytymättömyyttä. Katkeruus ja viha ovat huonoja kumppaneita demokraattisessa yhteiskunnassa. Vallanhimo ja empatiakyvyttömyys näkyvät myös meillä, meidän ajassamme.
Meidän tulee kunnioittaa jokaista yhteisömme jäsentä yhtä arvokkaana ja tärkeänä. Juuri nyt tarvitsemme Pohjantähden räätäli Halmeen humanismia, uskoa sivistykseen ja koulutukseen.
Me tarvitsemme tätä Pyynikin kesäteatterissa näkemäämme huikeaa draamaa muistaaksemme. Me tarvitsemme taidetta ymmärtääksemme ja saadaksemme perspektiiviä elämäämme.
Ihminen on luotu elämään, ei tappamaan.
Maarit Saarelainen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Miksi mielemme tarvitsee musiikkia?
KOLUMNI | ”Taide, joka voi todella muuttaa toisen ihmisen elämän, kertoo jotain syvempää ihmisyydestä ja ihmisistä, jotka sitä luovat”, Topi Lepojärvi kirjoittaa.
”Penkkiurheilu on parhaimmillaan jaloa joutenoloa”
KOLUMNI | Jalkapallon MM-kilpailujen tauoilla on antoisaa poimia Juha Hurmeen ja Teijo Pyykkösen kirjasta Hiki ja hurmos pari otetta urheilufanien asemasta ja mielenmaisemista.
Välitilan ihmisiä – kaunokirjailijat köyhyyden ja eriarvoisuuden äärellä
KOLUMNI | 2020-luvun edetessä yhä useammat kirjailijat ovat tarttuneet eriarvoisuuteen, köyhyyteen ja huono-osaisuuteen. Niin myös Anu Kolmonen romaanissaan Paperijumalat.
Naiseuden karaokea – Kuumia aaltoja Viikinsaaren kesäteatterissa
KOLUMNI | Anne Prokojeffin kirjoittamassa karaokeshowssa kaksi naista kohtaa baarissa sattumalta. He ystävystyvät, ja oppivat ehkä illan aikana jotain itsestään.