Kaikki hienot jutut Joensuun kaupunginteatterissa kuuluisi ehdottomasti päähenkilönsä kokoamalle listalle

08.04.2024
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Vilma Ala-Haavisto

TEATTERI | Anna Ojanne koskettaa syvästi. Monologi Kaikki hienot jutut koluaa synkkiä aiheita taidokkaasti, sensitiivisesti ja silti tippaakaan holhoamatta.

”Esitys on näytelmän tapainen leikkisä yhteisöllinen kokemus.”

ARVOSTELU

4.5 out of 5 stars

Kaikki hienot jutut

  • Työryhmä: Anna Ojanne, Iiristiina Varilo
  • Esiintyjä: Anna Ojanne
  • Käsikirjoitus: Duncan Macmillan, Jonny Donahoe
  • Ensi-ilta: Joensuun pääkirjaston Muikku-sali 3.4.2024

Kertoo näytelmästä hyvää, että Kaikki hienot jutut pyörii mielessä, vaikka ensi-illan ja arvion kirjoittamishetken välissä on neljä lentoa, monenlaisia elämyksiä, hyviä keskusteluja, paljon hyvää ruokaa, juomaa ja monta tuntia lojumista erilaisissa auloissa ja odotustiloissa. En osannut odotella tältä kovinkaan paljoa, joten yllätys oli sitä suurempi.

Taustana juuri tällä hetkellä ovat myös hirvittävät tapahtumat Viertolan koulussa Vantaalla, jotka väistämättä löivät leimansa ensi-iltaan, vaikka esityksellä ei ole niiden kanssa mitään tekemistä eikä niihin mitenkään viitata. Yllättävän moneen asiaan saa – mutta taas yhteen kouluampumiseen ei saa – väännettyä positiivista, kivaa tulokulmaa. Me hyvin tiesimme, että meillä on yhteiskunnassamme paljon sellaisia ongelmia, joiden vuoksi tragedia ei ollut niin yllättävä kuin sen pitäisi olla. Ehkä tämä kauhu vihdoin säikäyttää meitä oikeasti tekemään jotain niille ongelmille?

* *

Anna Ojanteen ja Iiiristiina Varilon tulkinnassa Duncan Macmillanin ja Jonny Donahoen tekstistä äiti on yrittänyt itsemurhaa ja 7-vuotias tyttö ryhtyy kirjoittamaan listaa asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Ensin tyttö kirjoittaa listaa äidilleen, mutta monet vaikeat asiat ovat ylisukupolvisia ja tytön kasvaessa hän kirjoittaa valtaviin mittasuhteisiin kasvavaa listaa jo itselleen. Itsemurhaa, masennusta ja mielenterveysongelmia käsitellään kohtalaisen siekailemattomasti, mutta silti riittävän hienotunteisesti ja ennen kaikkea holhoamatta.

Neljäs seinä kaatuu ennen kuin esitys alkaakaan. On oikeastaan hiukan epäselvää, milloin esitys alkaa, mutta ehkä se on siinä kohtaa, kun Ojanne kulkee ennen esitystä jakamassa yleisölle lappuja, jotka tulee lukea ääneen kun hän sanoo lapussa olevan numeron. Saan numeron kolme. Monologissa yleisö otetaan mukaan apurooleihin esimerkiksi eläinlääkäriksi, luennoitsijaksi, puolisoksi ja isäksi. Siltä vältyn.

The Guardianin kritiikissä Andrew Turnerin Every Brilliant Thing -tulkinnasta todetaan hankalasti käännettävällä tavalla, että ”se ei oikeastaan ole näytelmä vaan leikkisä”. (”It’s not a play, but it’s playful.”) Esitys on näytelmän tapainen leikkisä yhteisöllinen kokemus. Tämä kuvaa myös Ojanteen tulkintaa Muikku-salissa.

Kaikki hienot jutut ei muotoile sitä suoraan sanoiksi, mutta selväksi tulee, että lopulta on kyse siitä, että elämä on parasta yhdessä, jaettuna – juuri siihen samaan tapaan kuin Ojanne jakaa kokemuksen meidän, yleisön kanssa.

Esitys ammentaa perusrakenteensa standup-komiikan maailmasta. Lavakomiikka nojaa ehkä teatteriakin perustavanlaatuisemmin nimenomaan yleisön kohtaamiseen. Esimerkiksi Hannah Gadsby on hyvin konkreettisesti osoittanut, että lavakomiikan konsepti sopii muuhunkin kuin kevyeksi viihteeksi.

* *

Yleisö otetaan esitykseen mukaan lempeästi, pakottamatta ja koko ajan pakotietä tarjoten. Ensi-illassa oli monta pitkän linjan teatteriammattilaista, osa saman talon väkeä. Olisikin ollut kiinnostavampaa olla näytöksessä, jossa yleisö on tottumattomampi tällaiseen ja tilanteet siksi haastavampia Ojanteelle. Silti on myönnettävä, että oli mahtavaa nähdä esimerkiksi Pekka Räty vetämässä lennosta roolia isänä.

Alkujaan kantaesityksensä Lontoossa vuonna 2013 saanut näytelmä on suomennettu ja paikallistettu taidokkaasti, oivaltavasti ja riittävän rohkeasti juuri Ojanteelle sopivaksi. Alkuperäistekstissä päähenkilö on miespuolinen ja olisi Ojanteelta sekin epäilemättä sujunut, mutta se olisi tuonut tarpeettoman lisäkierteen esityksen tulkintaan.

Näytelmän suomennoksessa ilahduttavat pienet asiat, kuten koiran nimi Hurtta Kuusinen ja kissan nimi Vesa-Katti Loiri. Yksinkertaista ja kontekstissaan toimivaa sanataidetta.

Ojanne tekee upeaa työtä. Roolihahmo on kaivettu esiin perusteellisesti. Aikuistuvallakin naisella lapsi kulkee sosiaalistamisen kerrosten alla mukana lapsellisen rehellisenä tarkkailijana ja kommentoijana. Ojanne on lavalla herkkä, intensiivinen ja ottaa yleisön hienosti huomioon. Lavakomiikalle ja tällekin esitykselle niin tärkeä ajoitus ja rytmi osuvat kerta toisensa jälkeen kohdalleen.

Joensuun Kaupunginteatteri näyttää ainakin tämän esityksen perusteella hoitavan kaupungintalon remontista johtuvan evakkonsa oikein hyvin. Se tuskin oli mikään itsestäänselvyys. Joensuun pääkirjaston Muikku-sali taipuu tällaiseen esitykseen yllättävän hyvin, vaikka epäilin sitä suuresti. Esitys on salin korkeammalla puolella toisin kuin Muikku-salin ohjelma yleensä ja tällä tavoin karistellaan hienosti pois se klaustrofobisuus, joka salissa joskus tuntuu vahvasti. Pienillä asioilla rakennetaan lämmin ja kannatteleva tunnelma yleensä kolkkoon saliin.

Kaikki hienot jutut on myös tilattavissa kiertueelle syksyllä. Toivon kovasti, että moni oppilaitos peruskoulusta toiselle asteelle ja aina korkeakouluihin saakka tarttuu tilaisuuteen. Tulisi varmasti tarpeeseen.

* *

Tämä on tehtävänsä jättävän teatterinjohtaja Iiristiina Varilon viimeinen taiteellinen työ Joensuun kaupunginteatterissa ja jättää tavattoman kauniin jäljen. Olisikin ollut sääli, jos höpöhöpöfarssi Kolmen kimppa olisi jäänyt mieleen päällimmäisenä, kun Varilon takavalot kaikkoavat kaukaisuuteen.

Kriitikkona en listaa vaan kuvailen, asetan kontekstiin ja kerron mielipiteeni. Ja kohteina on niin hyviä kuin huonoja juttuja. Tämä esitys menisi ehdottomasti listaani kaikista hienoista asioista, jos sellaista kirjoittaisin.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua