Vaarallisia suhteita viihdyttää maltillisesti eikä haasta katsojaa – arviossa Joensuun kaupunginteatterin ensi-ilta

Kuvat: Riikka Hurri

Vaarallisia suhteita lienee Joensuun kaupunginteatterissa ajateltu turvalliseksi ratkaisuksi. Alkujaan vuonna 1782 julkaistu kirja Les Liaisons Dangereuses on tulkittu niin moneen kertaan näyttämöille ja valkokankaille. Tarinassakin on sellaista yleistä kantavuutta, että riskit voi ajatella pieniksi.

Näytelmässä markiisitar de Merteuil (Anna Ojanne) suunnittelee kostoa hänet hylänneelle rakastajalleen. Merteuil on valinnut koston välikappaleeksi rakastajansa uuden morsiamen, kokemattoman Cécilen (Minni Gråhn). Koston toimeenpanijaksi Merteuil tarvitsee moraalitonta ja irstailevaa ystäväänsä kreivi Valmontia (Jaakko Tohkanen).

Eikä tässä tietenkään kaikki. Kreivi on päättänyt vietellä naimisissa olevan, uskonnollisen ja siveellisen Madame de Tourvelin (Kirsi Kärnä) ihan vain kasvattaakseen mainettaan.  Omat koukeronsa tuovat vielä mukaan esimerkiksi kiltti ja typerä herra Danceny (Hannes Mikkelsson) sekä maksullinen nainen Émilie (Maria Karhapää).

* *

Juonittelua ja kieroilua riittää kahden tunnin ja kolmen vartin verran. Tulkinta ei ole niin nihilistinen kuin tekstistä voisi tehdä, mutta ihmisyyden pimeämmillä vesillä tässä seilaillaan. Yhteiskunnallisuutta vältellään tarkasti.

Näyttävä pukudraama on visuaalisesti upeaa katsottavaa. Toisin kuin etukäteen hiukan arvelin, se on myös riittävän selvästi erilainen kuin Joensuun kaupunginteatterin syyskauden spektaakkeli My Fair Lady, että vertailuasetelmaa ei synny. Tämä on hyvä, että sillä My Fair Lady veisi sen kisan mennen tullen.

Pääroolit hoidetaan varmaotteisesti. Esityksen keskeisimmät kannattelijat Ojanne ja Tohkanen tekevät hyvää työtä. Gråhn ja Kärnä tulkitsevat tahoillaan vaikuttavalla tavalla hyvin erilaisia naisia.

* *

Ongelmaksi muodostuu se, että kaikki tuntuu ensi-iltaan tultaessa jääneen hitusen vaiheeseen. Esityksen rytmi tökkii pahasti ja käy pitkin esitystä yhä häiritsevämmäksi. Kohtauksia on paljon ja ne ovat usein lyhyitä, joten rasittavan iso osa lavan tapahtumista on tuolien ja pylväiden siirtelyä paikasta toiseen. Tämä ei tee oikeutta tyylikkäälle lavastukselle eikä näytelmälle.

Toinen ongelma ovat näyttämötaistelut, jotka hämmentävät puolivillaisuudellaan. Niitä on sentään ollut harjoittamassa kova tekijä, Arvo Jean-Michael Saarinen. Ehkä aika ei vain ole riittänyt?

Perinteistä ensi-iltahapuilua on nyt muutenkin enemmän kuin kaupunginteatterin esityksissä on yleensä viime vuosina ollut.

Vaarallisia suhteita on pituudestaan huolimatta siinä määrin peruslaadukas ja viihdyttävä, että homma ei mene kellon vilkuiluksi. Hiomattomuus ei esitystä kaada, vaikka häiritseekin monessa kohtaa. Muun yleisön reaktioista päätellen saatoin hyvin olla osa vähemmistöä tällaisista häiriintyessäni. Melkoisia naururemakoita siellä täällä vähän väliä kuului.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua