Vuoden 2022 erinomaiset #6: 12 podcastia ja radio-ohjelmaa

19.12.2022
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Yle

VALINNAT | Sarjassa esitellään kuluneen vuoden erinomaisia asioita kulttuurin eri aloilta. Kuudentena nostamme ansaitsemaansa arvoon podcasteja ja radio-ohjelmia Antin koulumatkasta Kulttuuriduunareihin ja Räjäytyskuvaan,

Lue Vuoden erinomaiset -sarjan kaikki osat täältä.

Seuraavassa Kulttuuritoimituksen tekijät esittelevät 12 kuluneen vuoden aikana alkanutta podcastia ja radio-ohjelmaa. Esitellyt tapahtumat eivät ole paremmuus- vaan aakkosjärjestyksessä ohjelman nimen mukaan.

Lista ei ole äänestyksen tai komiteamietinnön tulos; siltä ei siis välttämättä löydy aivan jokaista vuoden 12 puheohjelmasta.

Jokainen esitellyistä ohjelmista on kuitenkin ansainnut paikkansa listalla olemalla erinomainen – ainakin tekstin kirjoittajan mielestä.

* *

Alasti

YLE AREENA. Onko tullut koskaan mieleen pukea jalkaan villasukat, monot ja sukset sekä ottaa käteen sauvat ja lähteä hiihtelemään? Alasti-niminen radiosarja alkaa juuri näin. Ohjelman toimittaja Sanna Pirkkalainen hiihtelee keväthangilla alasti ja kertoo ihonsa tuntemuksista. Kuusiosaisessa sarjassaan Pirkkalainen haastattelee muun muassa alastonmallia, tutkijaa ja taiteilijaa alastomuudesta. Käy ilmi, että toisille alastomuus on luontevaa ja helppoa, mutta toisille hävettävää tai muualla tavalla epämiellyttävää. (Aila-Liisa Laurila; lue lisää)

* *

Antin koulumatka

PODCAST. Antti Holman tavassa käsitellä aidosti ja rehellisesti arkeaan eli ”ei mitään” on jotakin puhdistavaa ja rentouttavaa. Antin koulumatka ei ole juonta, sitä ei ole käsikirjoitettu tai suunniteltu, tai näin Holma ainakin väittää. Eikä se ole podcast ensinkään, vaan henkilökohtainen projekti. Tähän saakka se ei ole myöskään ollut koulumatka, vaikka alkuperäinen idea oli nauhoittaa jaksot automatkan aikana matkalla elokuvakouluun, jossa Holma opiskelee. Jaksot on kylläkin nauhoitettu autossa erinäisillä ajeluilla ympäri Los Angelesin katuja. (Terhi Skaniakos; lue lisää)

* *

Faijan vika valhe

YLE AREENA. Axa Fahlerin faija oli paatunut palturin puhuja, joka satuili seikkailuja ja sankaritekoja, mutta vaikeni täysin omasta isästään. Koulutehtävää tekevä tytär johdattaa Fahlerin tutkimaan sukunsa vaiheita kautta suomen 1900-luvun historian, nälkäisen Satakunnan, sisällissodan, Dragsvikin keskitysleirin ja punaiseksi värittyneessä valtion poliisissa suoritetun vakoilutoiminnan. Kahdeksanosaisen sarjan aikana avautuvat arkistolähteet osoittavat, ettei kaikkia juttuja ole tarpeen värittää hurjemmaksi. Ullakolta löytyneet kirjeet piirtävät lähikuvia lähimmistä esi-isistä. (Kimmo Ylönen)

* *

Kriisien kriisi

PODCAST. Ilmaston lämpeneminen ei ole muusta maailmasta erillinen kriisi, vaan se kytkeytyy myös esimerkiksi talouspolitiikkaan. Long Playn neliosaisessa podcastissa ilmastoaiheisiin erikoistunut toimittaja Riikka Suominen selvittää, millä tavalla talouselämän rakenteissa on varauduttu kytevään katastrofiin. Suominen haastattelee asiantuntijoita mm. Suomen Pankista, eläketurvakeskuksesta ja valtionvarainministeriöstä. (Anna Elina Isoaro; lue lisää)

* *

Kulttuuriduunarit

YLE AREENA. Toimittaja Ruut Parikka tutustuu sarjassa kulttuurialan näkymättömiin tekijöihin. Vain pieni osa kulttuurin ammattilaisista on yleisölle näkyviä esiintyjiä ja johtajia. Suurin osa kulttuuriduunareista tekee työtään kulisseissa. Kuusiosaisessa sarjassa esiin pääsevät korrepetiittorit eli oopperan harjoituspianistit, teatterin tarpeistonhoitajat, kirjastoautonkuljettajat, tehosteräjäyttäjät, apulaisohjaajat ja foley-artistit. (Mikko Saari; lue lisää)

* *

Mannerheimin agentti

YLE AREENA. Vilho Tahvanaisen tarinan kertova podcast onnistui koukuttamaan minut. Tahvanainen oli niin sanottu tavallinen tallaaja, joka oman kertomansa mukaan joutui sattumalta itsensä Mannerheimin salaiseksi asiamieheksi. Enemmän kuin arvuuttelu, onko tarina totta vai ei, minua kiehtoo tämä valta-asetelma. Kuka uskoisi yhtä tuntematonta sotilasta, kun vastapuolelle asettuvat valtion johdon suurmiehet, jotka tahtovat pitää salaisuudet salaisuuksina? (Miikka Vuori; lue lisää)

* *

Nobel tai ei mitään

PODCAST. Vehka Kurjenmiekan ja Rasmus Tillanderin podcastissa käydään läpi kaikki kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittajat. Onneksi ei sentään aikajärjestyksessä, muuten alkujaksoja ei jaksaisi kuunnella (tai tehdä) kukaan. Jo käsiteltyjen nobelistien joukkoon mahtuvat muun muassa Ernest Hemingway, Bob Dylan, Svetlana Aleksijevitš ja Pablo Neruda. (Mikko Saari; lue lisää)

* *

Outopodcast

YLE AREENA. Kokonaisia katoavia junia, outoja ääniä, puheluita kuolleilta, magneettisia ilmiöitä, tyhjästä ilmestyviä ihmisiä. Outopodcastissa somepersoona Katja Merituuli Salminen kertoo omituisia ja levottomuutta herättäviä tarinoitaan sopivan mittaisina annoksina. Tarinat sisältävät vähän karmivia ja pelottaviakin juttuja historian kaikilta ajoilta. Podcastin teemana on tarinankerronta ja kansanperinne, sillä Salminen muistuttaa jokaisen jakson alussa, ettei kukaan tiedä, mikä osuus tarinoista on edes totta. (Aksu Piippo; lue lisää)

* *

Räjäytyskuva

YLE AREENA. Juuso Pekkisen podcast-sarjan ajatuksena on ottaa kullakin tuotantokaudella lähitarkasteluun joku aihe, johon pureudutaan useammassa jaksossa eri näkökulmilta – nähdään siis räjäytyskuva tästä asiasta. Ensimmäisen tuotantokauden aiheena on logistiikka. Aiheeseen saadaan paljon erilaisia näkökulmia, kun jaksoissa pohdiskellaan tavallisen ruoka- ja verkkokauppalogistiikan lisäksi niin koronarokotteita, rikollisten toimitusketjuja kuin taiteen kuljetuksia. (Mikko Saari; lue lisää)

* *

Suomentajien salaisuudet

YLE AREENA. Kaksitoistaosaisessa sarjassa keskustellaan suomentamisesta monilta eri kanteilta. Kyse on nimenomaan keskusteluista: erillistä haastattelijaa ei ole, vaan suomentajat keskustelevat keskenään. Formaatti on toimiva ja ainoa valituksen aihe on oikeastaan se, että jaksot ovat vain 20–30 minuuttia pitkiä, kun jokaisesta aiheesta olisin mieluusti kuunnellut vaikka tunnin-pari. Aiheet ovat monipuolisia: keskusteluissa käsitellään niin sarjakuvan kääntämistä, nuortenkirjallisuutta, teatteria, dekkareita, suomalaisittain oudommista kulttuureista kääntämistä, suomentamisen suhdetta omaan kirjailijuuteen kuin klassikoiden uudelleenkääntämistä. (Mikko Saari; lue lisää)

* *

Susanna ja Pekka puhuvat popmusiikista

YLE AREENA. Olen kuunnellut Ylen mainiota podcast-sarjaa koiralenkeilläni. Sekä Susanna Vainiola että Pekka Laine lukeutuvat suosikkiradiotoimittajiini, ja on mukava kuunnella heidän leppoisan analyyttistä keskusteluaan popmusiikin erilaisista ilmiöistä: elokuvamusiikista, huumorista musiikissa, rappioromantiikasta ja niin edelleen. Erittäin suositeltavaa ajanvietettä popmusiikista ja -kulttuurista kiinnostuneille! (Janne Laurila; lue lisää)

* *

Uutispodcast

YLE AREENA. Uutispodcast tarraa päivän puheenaiheeseen ja vääntää rautalangasta, mistä kenkä oikein puristaa. Miksi keskusta vastustaa saamelaiskäräjälakia, miksi sähkön hinta on korkealla, miksi Orban pelaa peliään, missä Saksan vallankaappausyrityksestä on kyse? Podcast on selkeä, ja ulkomaankirjeenvaihtajat kertovat aiheesta astetta rennommin. He jutustelevat juontajien Reetta Röngän ja Heikki Valkaman kanssa kuin kertoisivat kaverilleen mitä näkivät. (Elina Talvio)

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua