Fasismi on Venäjän käyttövoima – Heikki Heiskanen analysoi nyky-Venäjää podcast-sarjassa Putinin pilarit

09.05.2025
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Esa Kerttula / Yle

PODCAST | On ilo kuulla toimittajaa ja juontajaa, joka puhuu selkeästi ja artikuloi loppuun saakka. Ja jolla vielä on oikeaa asiaa.

”Heiskasen ääni sopii radioon jopa vielä paremmin kuin televisioon.”

Puoli Suomea hurmaantui, kun Ylen Moskovan-kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen seisoi lippalakissaan ja talvitakissaan parvekkeella ja raportoi asemapaikkansa uusimmista poliittisista käänteistä.

Lumi satoi ja kinos kasautui Heikin lippalakin päälle, kun hän rauhallisella äänellään selitti mitä kummallisempia putinismin kiemuroita. Ettei vain ”liukastuisi” ja putoaisi parvekkeelta tai ikkunasta, lähipiirissäni huolehdittiin.

Heiskanen on palannut ehjänä Suomeen, mutta ei hätää – hänen syväluotaavia havaintojaan idän ruosteisesta jättiläisestä voi kuulla taas. Nyt on vuorossa podcast-sarja Putinin pilarit.

Kuusiosaisen sarjan ensimmäinen jakso tuli kuunneltavaksi Yle Areenaan perjantaina 9. toukokuuta. Se on venäläisille voitonpäivä. Sarjan ensimmäisen osan nimi onkin Kylmä voitonpäivä. Aiheena on nykyvenäläinen militaristinen maailmankuva ja vainoharha, joita Vladimir Putin on taitavasti ruokkinut ja hyödyntänyt koko 25 vuotta kestäneen valtakautensa ajan.

Fasismi tulee nyt ylhäältä

Heikki Heiskanen on loistava opas ääniaaltomatkalle Venäjälle. Se lieneekin tästä eteenpäin turvallisin tapa meille ”länkkäreille” tutustua naapurimaahamme, tuohon jättimäiseen Pohjois-Koreaan.

Heiskasen ääni sopii radioon jopa vielä paremmin kuin televisioon. Ilo kuulla toimittajaa ja juontajaa, joka puhuu selkeästi ja artikuloi loppuun saakka. Ja jolla vielä on oikeaa asiaa.

Heiskasen apuna on politiikantutkija ja aktivisti Ilya Budraitskis, joka toimii nyt Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa. Vaikka Heiskanen itse epäröikin, Budraitskis ei arkaile puhua fasismista sen paremmin nyky-Venäjän kuin USA:nkaan yhteydessä.

Tutkijan mukaan maailmassa eletään ”fasistista hetkeä”, joka johtuu uusliberalistisen talousjärjestelmän ja politiiikan kriisistä. Nyt vain eivät mustapaidat marssi kaduilla – fasismia tuputetaan meille yhteiskunnan ylätasanteilta, kun harhaiset johtajat yrittävät saada kansan uskomaan omiin salaliittoteorioihinsa ja vihapuheisiinsa.

”Historia kuin noutopöytä”

Heikki Heiskanen toteaa ja tietää saman kuin jo Joseph Göbbels aikoinaan: kun valhe on riittävän iso, siihen on ”pakko” uskoa. Venäjällä sama toimii niin, että vastentahtoisestikin ja pakosta aloitettu sukupuolivähemmistöjen tai toisinajattelijoiden vaino muuttuu hiljalleen vainoajien sisäiseksi vakaumukseksi.

Sopivaa sytykettä ammennetaan tarpeen tullen historiasta. Ulkomaisten vaikutteiden ja lännen vastaisuudella on Venäjällä pitkät perinteet aina Napoleonin sotiin ja tsaariaikaan saakka.

”Historia on Kremlin miehille kuin noutopöytä, josta poimitaan sopivat palat”, Heiskanen toteaa.

Venäjän vastuu? Sitä ei ole

Ukrainan sota oikeutetaan Venäjällä toisen maailmansodan muistolla. Erityisen räikeää tämä on juuri voitonpäivänä. Natsi taas on Venäjän johdolle kuka tai mikä tahansa, joka vastustaa putinismin tavoitteita ja Venäjän laajentumista.

Entä Venäjän oma vastuu? No, sitähän ei Putinin mukaan edes ole, koska Ukrainan sota on lännen aikaansaama ja olennaisen tärkeä asia Venäjän valtion säilymisen kannalta.

Säälittävä KGB-vakooja kätyreineen on tässäkin kuin esikuvansa Hitler. Juuri ennen itsemurhaansa viiksimies saneli testamentin, jossa syytti sodasta kaikkia muita kuin itseään, varsinkin maailmanlaajuista juutalaisten salaliittoa.

Epäilemättä samanlaista puhetta kuullaan tänäkin vuonna Punaisella torilla, kun nykyisen fasistivaltion nahkatakkimiehet kokoontuvat hymyilemään kylmästi oman ja naapurimaansa kärsimyksille.

Kari Pitkänen
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi 

Heikki Heiskanen & Putinin pilarit Yle Areenassa ja Yle Radio 1:ssä perjantaisin klo 17.10.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.