Anne-Mari Alaspää. Kuvat: Kari Sunnari

”Tämä tarina on ylistyslaulu myös pienille asioille, jotka ohitamme arjessa huomaamatta niiden arvoa. Kahvin maku, linnun sulan hento hipaisu poskella, rakkaan kosketus.”

Tampereen Työväen Teatterin Berliinin taivaan alla -esityksen runous luotsaa vahvan tarinan sisälle. Tarina on tärkeä. Etäännyttämällä, enkelien katseen kautta, näemme lähelle ja ymmärrämme jotain olennaista elämän kokonaiskuvasta. Esitys on alleviivaamatta rauhan ja ihmisen puolella, ja tietysti myös enkeleiden.

Enkelit osaavat lentää, koska he ottavat itsensä kevyesti. Taivasperspektiivistä katsottuna huomaamme miten pikkuruisia lopulta olemme, mutta tämä tarina onkin ylistyslaulu myös pienille asioille, jotka ohitamme arjessa huomaamatta niiden arvoa. Kahvin maku, linnun sulan hento hipaisu poskella, rakkaan kosketus.

* *

Näyttämöteos koostuu vastapareista, jotka muodostavat jännevälin, jossa kaikki tapahtuu. Allegoria elämästä. Enkelien iäisyyden maailma ja ihmisten rajallinen maallinen maailma. Historia versus tämä päivä. Sota ja rauha. Fakta ja fiktio.

Wim Wendersin elokuvan pohjalta Anne Rautiaisen käsikirjoittama ja tarkasti ohjaama kantaesitys luo omalakisen maailmansa. Erikokoiset nuket ovat olennainen osa esityksen estetiikkaa. Näytelmän enkelitkin kulkevat ihmisen kokoisina nukkeina, ja yllättäen, juuri nukkien käyttö korostaa niiden ihmisyyttä ja inhimillisyyttä.

* *

Berliinin taivaan alla (Der Himmel über Berlin) sai ensi-iltansa vuonna 1987, pari vuotta ennen Berliinin muurin murtumista. Elokuva palkittiin ilmestymisvuonnaan Cannesin elokuvafestivaaleilla.

Tarinassa enkelit vaeltavat Berliinin yllä tarkkaillen ihmisiä ja kirjaten ylös heidän elämäänsä. Enkeleiden tehtävä on auttaa ihmisiä elämän keskellä. Sivujuonena on filmitähti (Tommi Raitolehto), joka tekee elokuvaa Berliinissä. Hän näkee enkelit, sillä hän on ollut aiemmin sellainen. ”Meitä on monta”, hän sanoo.

* *

Teho Majamäen säveltämä upea, hetkessä kohtauksesta toiseen muokkautuva musiikillinen liveäänimaisema – jonka Majamäki myös itse orkestroi – luo esitykselle pohjan.

Jacques Brelin Laulu vanhoista rakastavaisista liikuttaa kohtauksessa, jossa koko sirkusensemble on viimeistä kertaa yhdessä. Majamäen ja Ismo Alangon yhteistyö toimii aina, tässä sitä kuullaan Synkkää musiikkia -kappaleen myötä videolta. Pieni miinus ainakin ensi-illassa oli, että aivan esityksen alussa musiikin volyymin ja voiceoverin yhdistelmä haittasi välillä repliikkien kuuluvuutta.

* *

Visuaalinen lavastus, puvustus, videot ja äänimaailma loihtivat meille jakautuneen, kylmän sodan aikaisen Berliinin. Pienoismallin ja livekuvan kautta pääsemme menneeseen, nyt jo muuttuneeseen DDR:n harmaaseen kerrostalokolossimaisemaan U-Bahn-kyltteineen, radiomastoineen ja muureineen. Vastakohtana menneelle toisessa osassa näyttämökuvaan ilmestyy oranssi kahvikoju ja oikea, fyysinen ihminen, empaattinen ja läsnäoleva myyjä (Teija Auvinen)

* *

Yksi enkeleistä, Jyrki Mänttärin näyttelemä Damiel ihastuu trapetsitaiteilija Marioniin ja haluaa tulla ihmiseksi. Berliinin muurin tienoilla tapahtuu ihme ja hänen jalanjälkensä ilmestyvät maahan. Kohtaus, jossa Damiel maistaa ensimmäisen kerran kahvia ja hieroo käsiään yhteen, tuo mieleen lasten leikkipuiston, jossa lapset heittäytyvät leikkiin avoimesti, täysin sydämin, niin myös Mänttäri.

Näyttelijäensemble toimii hyvin. Notkeasti ja saumattomasti he solahtavat lukemattomiin esityksessä vaihtuviin rooleihin. Kun trapetsitaiteilija Marion, taitava Anne-Mari Alaspää, roikkuu pää alaspäin yläilmoissa ja keinuu, katsojaa pelottaa. Entä jos se tippuu? Miksei sillä ole turvaverkkoa?

Toisaalta. Elämän sirkuksessa meillä kellään ei ole turvaverkkoa.

Videolla hävittäjät lentävät taivaalla. Nähdään myös lyhyt, elokuvan tekemistä merkkaava kohtaus, jossa näyttelijät näyttelevät juutalaisvankeja keltaisine tähtineen saksalaisten natsisotilaiden keskellä. Pala historiaa fiktion keskelle. Oikeassa maailmassa kohtauksia ei valitettavasti voi keskeyttää kahvitauon ajaksi, eikä näytelmän katsojalla ole kaukosäädintä, josta voisi laittaa pausen päälle.

* *

Näytelmän kertoja (Pentti Helin) kuljettaa meitä tarinassa askel askeleelta. Helinin rauhallinen olemus kuvastaa viisautta ja tietoa. Hän ei opeta eikä ota kantaa, hän kertoo.

Näytelmän viimeinen repliikki, joka löytyy myös elokuvasta, jää mieleen kaikumaan:

”Sano minulle ne miehet, naiset, lapset, jotka minua etsivät minua, kertojaa, esilaulajaa, äänen antajaa, sillä he tarvitsevat minua kuin ei mitään muuta maailmassa. Olemme mukana.”

Toivommeko salaa, että myös oman elämämme narratiivi saisi kertojan, joka kulkee rinnallamme ja näyttää oikean suunnan? Jostain syystä tuli mieleen vanha virsi Maan korvessa kulkevi lapsen tie. On seuraavien kysymysten aika.

* *

Ensi-illan jälkeisenä aamuna herään tarkoituksellisen hitaasti venytellen ja siemailen aamukahvini nautiskellen. Mietin elämän haurautta, sen ohikiitäviä hetkiä ja sitä, miten vähän arvostamme niitä pieniä arkisia asioita, joista elämämme koostuu.

Maarit Saarelainen

Berliinin taivaan alla

• Käsikirjoitus ja ohjaus: Anne Rautiainen
• Lavastussuunnittelu, nukkien suunnittelu ja toteutus: Janne Siltavuori
• Musiikin sävellys ja toteutus: Teho Majamäki
• Pukusuunnittelu: Pirjo Liiri-Majava
• Valosuunnittelu: Timo J. Mäkinen
• Videosuunnittelu: Sami Rautaneva
• Äänisuunnittelu: Antti Puumalainen
• Nukkemanipulointikouluttaja ja ohjaajan assistentti: Mira Taussi
• Ilma-akrobatiavalmentaja: Taina Kopra
• Rooleissa: Jyrki Mänttäri, Auvo Vihro, Pentti Helin, Anne-Mari Alaspää, Tommi Raitolehto, Janne Kallioniemi, Juha-Matti Koskela, Samuli Muje, Teija Auvinen

Kantaesitys Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä 20.9.2022. Esityksiä 8.12.2022 asti. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua