Kuva: Laura Malmivaara
KIRJAT | Kaikki oli heidän on kirja miehisestä tuskasta ja tunne-elämästä ja siitä, miten tietyt asiat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Kirjassa on hetkittäin uuvuttavan paljon sanoja, puhetta, kuvailua, pikkuseikkoja ja tekstitulvaa.
”Itkonen on hyvin taitava luomaan eläviä tuokiokuvia. Pienetkin hetket muuttuvat muutamilla tarkkaan valituilla sanoilla näkyviksi.”
ARVOSTELU
Juha Itkonen: Kaikki oli heidän
- Otava, 2021.
- 394 sivua.
- Äänikirjan lukija: Aarne Linden.
Juha Itkosen Kaikki oli heidän (Otava, 2021) on kirja miehisestä tuskasta ja tunne-elämästä ja siitä, miten tietyt asiat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Itkonen rakentaa uusimmassaan miesten sukutarinan, jossa naiset ovat enimmäkseen sivujuonne. Isoisälle ja isälle naiset ovat vaimoina huoltajia ja arjen ylläpitäjiä, pojanpojalle lopulta ehkä jotain muutakin – ellei maailmanloppu ehdi väliin.
Päähenkilö on teatteriohjaaja Ilmari, joka vie näyttämölle oman surullisen ja kipeän isäsuhteensa. Isä-Markku oli ahkera työmies ja yrittäjä, mutta ei sodasta palanneen rikkinäisen miehen poikana osannut juurikaan osoittaa omalleen, että tämä oli tärkeä. Jatkoi sitä vähättelyä ja ärhentelyä, mitä itsekin oli saanut osakseen. Tarttui pulloon, kun olisi pitänyt antaa olla ja elää niitä tunteita, joita vastaan tulevat hyvät ja pahat asiat mielessä synnyttivät.
Ilmari ei pääse isäänsä lähelle edes aikuisena, jolloin isä olisi jo itsekin hoivan tarpeessa ja ehkä vastaanottavaisempi uudenlaisille keskusteluille. Sen sijaan pojanpoikansa Vilhon kanssa Markku saa jonkinlaisen yhteyden. Hänestä ei tule kiikkustuolissa myhäilevää tyytyväistä vanhusta, mutta nämä kaksi osaavat viettää molemmille merkityksellistä ja omanlaistaan aikaa yhdessä.
Vasta kirjan loppupuolella käy ilmi, että kyseessä on romaani romaanissa; teos, jota Vilho kirjoittaa nuoruudestaan, isästään ja isoisästään 30 vuotta myöhemmin. Nyt eletään aikaa, jolloin koronaviruksen tuomat elämänmuutokset tuntuvat hyvin pieniltä ja viattomilta: luontokato on totista totta ja poliittiset muutokset kansainvälisestikin mittavia, uusi virus huomattavasti pelottavampi kuin korona konsanaan. Itkosen kuvaukset 30 vuoden päähän ovat kuitenkin (ehkä turhankin?) toivorikkaita; hän maalaa tulevaisuudenkuvia, joiden kanssa voisi kuitenkin elää.
Kaikki oli heidän on teos, jossa on hetkittäin uuvuttavan paljon sanoja, puhetta, kuvailua, pikkuseikkoja ja tekstitulvaa. Välillä kokonaisuus on hyvin sirpaleista ja jotkut henkilöt olemassa vain kadotakseen jälkiä jättämättä. Teos on sivumäärältään ehkä turhankin mittava kolmen sukupolven miehen suhteiden selvittämiseen. Toisaalta nautin Itkosen sanankäytöstä ja siitä, että se tuntuu kulkevan niin kevyesti.
Juha Itkonen on hyvin taitava luomaan eläviä tuokiokuvia. Pienetkin hetket muuttuvat muutamilla tarkkaan valituilla sanoilla näkyviksi. Näen Itkosen kuvauksen ansiosta Markku-isän putkikasseineen ja suren hänen yksinäisyyttään, herkistyn Ilmarin ja pojan yhteiseen automatkaan, hymyilen vanhojen teatterikaverusten ilmapierutehtailulle ja tunnen syvällä sielussani Sonjan mielentilan, kun tämä herää riehakkaaksi ehtineen illan ja yön jälkeisen aamun todellisuuteen ja alistuu teinipoikansa tenttiin.
Kaikki oli heidän on yksi niistä romaaneista, joista saa hyvin erilaisen kokemuksen luettuna ja kuunneltuna. Tein vuoron perään kumpaakin. Luettuna ymmärsin paljon paremmin sen, että romaaniaan kirjoitti Vilho; audiovisuaalisen ajan lapsi, joka ei ollut tottunut sen paremmin lukemaan kuin kirjoittamaankaan. Kuunneltuna sitä ei tajunnut, teksti silmien edessä helpostikin. Tämä teos oli selkeästi nautinnollisempi luettuna.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kielletty rakkaus ja karu luonto – arviossa Ingeborg Arvolan Jäämeren laulu
KIRJAT | Norjalaiskirjailian 1800-luvulle sijoittuvan romaanin päähenkilö kaipaa elämää, jossa voisi tarjoa kahdelle pojalleen edes toisinaan lohisoppaa ja piimää.
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
Kuka puolustaisi paperittomia – arvioitavana Anneli Kannon Kaivatut
KIRJAT | Afgaanitytön katoaminen ei virkavaltaa kiinnosta, joten Noora Näkijä päätyy selvittelemään paperittoman maahanmuuttajan katoamista Näkijä-trilogian päätösosassa.
Sinkkuus – epätoivoa vai auvoa? Henna Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa parisuhteettomuudesta ennen ja nyt
KIRJAT | Ilman parisuhdetta elävien määrä on Suomessa koko ajan lisääntynyt. Henna Karppinen-Kummunmäki esittelee pariutumattomien elämää ja seurustelukulttuuria eri aikoina.