Kirjastosta löytyy. Kuva: Jari Paavonheimo

1

Veden pinta väreilee. Keskellä jokea istuu pieni, kiharapäinen poika veneessä. Ihmisiä katselee rannalla. Vanha mies muistelee, olenko minä tuo poika vai nuo ihmiset rannalla.

Any Human Heart (Ruutu+, SkyShowtime) on 6-osainen tv-sarja, joka perustuu brittiläisen Willian Boydin (s. 1952) samannimiseen, suomentamattomaan menestysromaaniin. Sarja esitettiin aiemmin Ylellä vuonna 2015 nimellä Pieni ihmissydän.

Elämän suuria kysymyksiä paikoin ilkikurisen rullaavalla otteella käsittelevä laatusarja kestää hyvin uudenkin katsomisen. Ohjelmatiedoissa sarjaa luonnehditaan ”romanttiseksi draamaksi” ja voinee sen vain sellaisenakin katsoa. Tyylilliset vaihtelut ovat sarjassa nopeita.

Teos kertoo kuvitteellisen kirjailijan Logan Mountstuartin elämästä. Ikääntynyt Logan (Jim Broadbent) käy elämäänsä läpi; pihalla muistot roihuavat nuotiossa. Keski-ikäistä kirjailija Mountstuartia esittää Matthew Macfadyen ja astetta nuorempaa versiota Sam Claflin.

Sarjasta välittyy ajatus, että pitkän elämän aikana ihminen ei pysy samana, vaan elää montaa elämää: ”Jokainen ihminen on erilaisten minuuksien kokoelma. Muutumme koko ajan.” Teoksessa toistuvat kuvat pienestä pojasta yksin veneessä ja vanhasta miehestä pihapiirissään; siinä välissä dramaattisia käänteitä riittää.

Pysyvää on kirjailijan riittämättömyyden tunne. Tekstiä on syntynyt niukanlaisesti sitten nuoruusvuosien. Keski-ikäisenä päähenkilön ajelehtiminen ihmissuhteissa on tuskaista seurattavaa. Vahvinta komiikkaa ainakin itselleni on jaksossa, jossa ikääntynyt Logan liittyy nuorten ”vallankumoussoluun”. Kaikkitietävät nuoret eivät tiedä mitä kaikkea ”papparainen” on ehtinyt kokea.

Boyd on sijoittanut tarinaan vierailemaan todellisia kirjailijoita, kuten Ernst Hemingwayn ja Ian Flemingin. Boydin kirjallisena innoittajana Logan Mountstuartin hahmoon toimi hänen nuoruudestaan saakka ihailemansa kirjailija ja vaikutusvaltainen kriitikko Cyril Connolly (1903–1974). Boydia kiinnosti Connollyn persoonan epätäydellisyys.

Logan Mountstuartin hahmo esiintyy Boydin muissakin teksteissä: kirjailijan 1990-luvun alussa kirjoittamassa novellissa Hôtel des Voyageurs ja keksityn taiteilijan ”elämäkerrassa” Nat Tate: An American Artist 1928–1960. Innoittajineen ja versiopolkuineen Logan Mountstuart on kuitenkin Wlliam Boydin fiktiivinen luomus, hänen mielikuvituksensa ja ajattelunsa tulos.

Sarjan loppupuolella Logan istuu pihalla Ranskan maaseudulla, lukee Tšehovia ja nauttii viiniä, mutta mitä sitten tapahtuu, enpä kerro enempää… Paitsi sen, että teoksen nimi Any Human Heart ilmestyy viimeisissä kuvissa kuin silmäniskuna katsojalle.

Any Human Heart. Kuva: Ruutu+

2

”Alaston totuus”. ”Nuda veritas”. Käsite on peräisin roomalaisen runoilijan Horatiuksen (65 eaa.–8 eaa) oodista (1.24), jossa runoilija lohduttaa Quintiliuksen kuolemasta Vergiliusta.

Sen sijaan vanhan tarinan mukaan totuus ja valhe menevät uimaan, valhe nousee ensin vedestä ja pukeutuu totuuden vaatteisiin. Totuus huomaa, mitä tapahtuu, eikä halua pukeutua valheen vaatteisiin ja on siitä lähtien kulkenut alastomana.

Kari Hongisto liittää teoksessaan Uusi sanontojen sanakirja (Kulttuurivihkot, 2022) myös tämän tarinan Horatiuksen oodiin, mutta se on nuorempaa tarinaperinnettä.

Vaikka totuuden ja valheen uintitarinan syntyä ei liene tarkkaan tunneta, universaalina viisautena se on ajankohtainen: valheella on käytössään mitä hienoimmat teknologiat, salaliittoteoriat leviävät, tiedettä haastetaan ja ”alaston totuus” myy huonosti.

Hongiston kirja on kotikutoisessa harrastuneisuudessaan sympaattinen paketti kiinnostavaa luettavaa. Mukana on noin 350 sanontaa.

Esipuheessa Hongisto siteeraa Väinö Linnaa: ”Yleiskieli kehittyy aina ja kaikkialla olosuhteiden pakosta enemmän tai vähemmän kuivaksi maneeriksi, jolloin on lähellä se vaara, että kieli käyttää ihmistä, eikä ihminen kieltä.”

Hongisto ihmettelee Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä tutun sanonnan ”istu ja pala!” taustaa epäillen perinteistä selitystä, että kyseessä olisi käännösvirhe, jossa tupaan tullutta pyydetään laittamaan tupakaksi ja olisi sekoitettu verbit polttaa (brännä) ja palaa (brinna). Kuitenkin ruotsissa on tupakoinnille oma verbinsä ”röka”.

Kirjoja sanonnoista. Kuva: Jari Paavonheimo

3

Kielitieteilijä ja tieteen akateemikko Kaisa Häkkinen tarjoaakin Kiven romaanista tutulle sadattelulle uuden luontevan selityksen kirjassaan Tikusta asiaa (Teos, 2026). Häkkisen kirjoittaa, että ”palaa” viittaa tässä yhteydessä voimakkaaseen tunnetilaan, ”jossa mies joutuu kärvistelemään tunteiden myrskyssä, kun sisällä kiehuu ja mieli tekisi antaa periksi luonnolleen”. Uudessa testamentissa on ohje ”parempi naida kuin palaa”, joka on Häkkisen mukaan säilynyt samana Agricolasta lähtien.

Sanonnan ”ristin sielu, ei ristin sieluakaan” taustasta Kaisa Häkkinen kertoo, että ”ruotsista lainattua sielu-sanaa on käytetty sekä ihmisen aineettoman olennon, elämää ylläpitävän puolen nimityksenä että koko ihmistä tarkoittavana sanana, aivan samaan tapaan kuin ikivanhaan perintösanastoon kuuluva henki tarkoittaa myös henkilöä”. Toden totta, meillä on ”henkilötunnus”, ei ”kehotunnusta”.

Tieteilijänä Häkkinen kirjoittaa selkeää asiaproosaa; useiden sanontojen taustat näyttävät löytyvän Raamatusta tai Aleksis Kiven tuotannosta. Selityksiä on yhteensä 138 ja useat niistä ovat alkujaan olleet vastauksia toimittajien tai yleisön kysymyksiin. Elävän puhekielen tuoreimpia ilmauksia on teoksessa vähemmän, eikä Häkkinen intoudu kielelliseen irrotteluun.

Reippaampaa menoa kaipaaville iskevät ehkä paremmin Pasi Heikuran Näissä merkeissä: Suomen kansan latteimmat sanonnat (Otava, 2003) ja Outi Lauhakankaan Svengaa kuin hirvi: sanontojen kootut selitykset (SKS, 2015). Molemmat teokset ovat jo yli vuosikymmenen takaa, mutta niissä tulee runsaasti vastaan puhekielessä viliseviä ilmauksia. Teokset ovat informatiivisia, mutta leikkisästi kirjoitettuja. Olisi kuitenkin kulttuurinen tilaus teokselle, jossa tämän ajan eläviä yleiskielen sanontoja olisi kattavasti koottuna ja selitettynä.

4

Kirjailija Petri Tamminen on puolestaan kerännyt teokseensa Se sano: unohtumattomat lausahdukset (Otava, 2021) ihmisten muistoihin jääneitä sanontoja, jotka ovat eri tilanteissa olleet heille merkityksellisiä, usein jopa käänteentekeviä. Sanonnat voivat olla kannustavia tai lamauttavia, kauniita tai rujoja, mutta ne ovat jääneet mieleen.

Lyhyet kertomukset ovat usein traagisia, koomisia tai tragikoomisia. Esimerkkinä hirtehisestä muistelusta on tarina Uhraus. Siinä nainen on muuttanut kaupunkiin, vuokrannut asunnon ja pyytänyt tuttua työkaveriaan asentamaan lamppua kattoon:

”Mies saapui kaverinsa kanssa. Kaveri näytti ihan Errol Flynniltä, ja pian olin raskaana.

 

Kun kerroin uutisen ja esittelin vaihtoehdot, mies valitsi naimisiinmenon:

 

En mä nyt susta niin piittaisi, olis mulla kauniimpiakin, mutta uhraan itteni.

 

Näillä saatesanoilla me ollaan oltu naimisissa viisikymmentä vuotta.”

Tarinassa Poika välittyy hyväksynnän merkitys. Perhe istuu illalla ruokapöydässä, ja isä kysyy ohimennen tyttäreltä miten menee. Tytär sanoo, että ”haluatteko todella tietää”, johon vanhemmat, että ”tietenkin”:

”Minä tunnen olevani poika.”

”Kun myöhemmin samana iltana halattiin, halaus oli voimakas. Pitkästä aikaa hän antoi halata.”

Lyhytproosan taitaja Petri Tammisen laajasta, laadukkaasta tuotannosta suosikkejani ovat myös Piiloutujan maa (Otava, 2002) Musta vyö (Otava, 2019) ja etenkin Meriromaani: eräitä valoisia hetkiä merikapteeni Vilhelm Huurnan elämässä (Otava, 2015). Tammisen tarkat havainnot yhdistyneenä vinoon katseeseen luo paitsi tragikoomisia tilanteita myös tarkkanäköistä ihmiskuvaa. Aika naurettava otus ihminen usein on.

5

Kannattaa asua hyvin varustetun kirjaston läheisyydessä. Viikon aikana olen bongannut Lahden pääkirjaston uutuuspöydältä useita kiinnostavia teoksia samalla kun olen hakenut varauksia.

Hain varaushyllystä Kristiina Wallinia, Janne Saarikiveä, Maritta Lintusta… Samalla nämä tarttuivat uutuuspöydältä: Max Stirner: Ainoa ja hänen omistuksensa (BoD, 2026) , Jesse Hirvelä: Inkerin punaiset suomalaistajat (väitöskirja), Outi Autti ym. (toim.): Sota meissä – Sodan kokemushistoriaa Lapissa (SKS, 2026) Bojan Pancevski: The Nord Stream Conspiracy (Hutchinson Heinemann), Michael Bond: Animate – How Animals Shape the Human Mind (Picador, 2026).

Se, mitä osasin hakea ja tiesin ennalta, yhdistyi kirjastokäynnillä siihen, mistä ilahtuneesti yllätyin. Myös jälkimmäinen on hyvin palvelevan kirjaston tunnuspiirre.

Kirjastolaitos on kehittynyt suuntaan, jossa optimoiden kirjoja kierrättämällä yritetään selvitä vähemmillä kirjoilla. Erityisesti tietokirjahankinnat ovat pitkään olleet syöksykierteessä, joten monimuotoisen kokoelman ylläpitäminen on tässä ajassa kulttuuriteko sinänsä. Pieniltä kunnilta ei luonnollisesti voi edellyttää samanlaista kokoelmien syvyyttä kuin suuremmilta paikkakunnilta. Toki aineistoa saa myös tilaamalla naapurikunnasta. Mutta miten tilata kirja, josta et ole tietoinen?

Kirja-arvioilla on edelleen merkitystä. Luin Juha Kulmalan Limbo-runoteoksesta (Poesia, 2026) kiinnostavan ja kiittävän arvion Suomen Kuvalehdestä. Tein hankintatoiveen kirjastolle ja nyt tuo komea tekstivyörytys on seuranani.

Jari Paavonheimo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua