Kuvat: Mikko Saari

1

Kesän ensimmäinen pyöräilyreitti alkoi junamatkalla kohti Helsinkiä. Hermoilin matkalla varmana siitä, että olin unohtanut puhelimen laturin, mutta olihan se mukana. Pasilassa nousin junasta ja tapasin Joensuusta saapuneen matkaseurani. Reittimme lähti kohti länttä seuraillen Espoon rantoja.

Rantareitille mahtui kaikenlaista nättiä, mutta olihan se vähän raskasta ja hidasta pyöräiltävää näin maantiepyöräilijän näkökulmasta. Asiaa ei auttanut se, että kummankaan ajotietokone ei osannut näyttää käännöksiä – niitä saattoi olla liikaa – joten jouduimme tuijottamaan karttaa pieneltä ruudulta ja tekemään erinäisiä harhakäännöksiä. Kylläpä helpotti, kun pääsimme isommille väylille kohti Kirkkonummea.

120 kilometrin reitti vei meidät Kirkkonummen, Siuntion, Degerbyn, Inkoon, Fagervikin ja Snappertunan kautta Tammisaareen. Siuntiossa poikkesimme lounastamassa Aleksis Kiven Fanjunkersin kortteerin vieressä. Tammisaaressa majoituimme Lilla Villaniin. Isossa rakennuksessa on lounasravintola ja yläkerrassa majoitusta. Kämppä palveli oikein mukavasti parin yön ajan, vähän kituvista ilmastointikoneistaan huolimatta.

Matkalle mahtui paljon sadetutkan tarkastelua ja vaihtuvia sääolosuhteita. Toinen päivä oli sateisin – se oli monin paikoin Suomessa yksi kesän sateisimmista päivistä – mutta onneksi me selvisimme aika vähällä. Lähdimme heti aamusta käymään Hangossa. Hankoniemen kierto on kaunis reitti, mutta pyrkimyksemme täydentää noin 90 kilometrin lenkki täydeksi sataseksi jäi tekemättä, kun noin puoli tuntia ennen paluuta Tammisaareen alkoi kaatosade, joka kasteli meidät täysin. 90 kilometriä riittää oikein hienosti. Lenkki oli kyllä muuten oikein mainio ja Hanko edelleen viehättävä paikka.

Seuraavana päivänä jätimme Tammisaaren ja suuntasimme Saloon. Alkuperäinen reittisuunnitelmani pistettiin uusiksi: ajelimme Mathildedaliin lounaalle, ja sen jälkeen suuntasimmekin Kemiönsaarelle ja sieltä lossilla kohti Saloa. Pitäähän reissulle yksi lossimatka saada! Tämä venytti matkan 124 kilometriin ja siinä oli kyllä näihin oloihin hitusen liikaa – matka kohti Angelniemeä ja lossia tuntui loputtoman pitkältä. Pieniä ylämäkiä riitti todella paljon, vaikka matkalla oli vain noin 1 100 nousumetriä.

Salosta ajoimme sitten seuraavana päivänä Turkuun. Tämä oli hieno reitti. Varsinkin Vanha Turuntie Halikon ja Paimion välillä oli mitä parhainta ajettavaa: likimain täydellinen pyöräilymaantie. Turun seudulla on muutenkin oikein mainion oloinen pyöräreittien verkosto, väyliä riitti mukavasti. Tämänkin reissun venytimme sataan kilometriin tekemällä pienen lisämutkan, kävimme kiertämässä Kakskerran saaren. Sen on pakko olla paikallisten pyöräilijöiden vakiolenkkejä, sen verran mainio pätkä se on. On myös aina hauskaa nähdä saari, joka on järvessä, joka on saaressa. Turusta juna toi meidät sitten kotiin Tampereelle.

Halikon tunneli.

2

Matkalle saatiin sovitettua myös kulttuuria. Tammisaareen on muutama vuosi sitten rakennettu hieno taidemuseo Chappe, joka pistää kyllä silmään mielenkiintoisen näköisenä. Museokorttilaisten oli helppo pistäytyä sisälläkin katsomassa.

Museon isä on Albert de la Chapelle (1933–2020), suomalainen syöpätutkija, professori, vapaaherra ja akateemikko. De la Chapelle perusti vuonna 2005 nimeään kantavan rahaston Svenska litteratursällskapet i Finlandin alle. Rahaston varoilla on ostettu taidetta ja vuonna 2017 perustettiin taidesäätiö toteuttamaan taidemuseo Tammisaareen. Chappe avattiin vuonna 2023, eli valitettavasti de la Chapelle ei sitä itse ehtinyt nähdä.

Talo on upea ja istuu hienosti naapurustoonsa. Salit ovat avaria ja valoisia ja niiden isoista ikkunoista on kauniit näkymät ulos. Arkkitehtuurisesti Chappe on erinomainen vierailukohde, vaikka näyttelyt eivät kiinnostaisikaan.

Erika Adamssonin ja Katja Syrjän taidetta Chappe-museossa.

Tällä kertaa esillä oli kolme näyttelyä. Erika Adamssonin ja Katja Syrjän Klovharun lumoissa – Toven ja Tuulikin saarella -näyttelyssä on Syrjän Klovharun inspiroimaa luonnonmateriaaleista tehtyä taidetta ja Adamssonin alumiinille öljyllä maalattuja teoksia Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän elämästä Klovharulla.

Christopher B. Jacksonin Kuolematon-näyttely on ”tutkimusmatka materian rajoille, itsetietoisuuteen ja ihmisen olemassaoloon” eli taiteilijan DNA-näytteestä kehitettyä taidetta. Tätä saattaisin kommentoida pisteliäästi keski-ikäisen miehen pyrkimyksenä kuolemattomuuteen (Jackson on minun ikäiseni, tiedän miltä se tuntuu); todetaan nyt tässä, että ei kyllä sykähdyttänyt muuten, mutta jättikokoinen kuva jonkun ötökän toukasta oli kyllä hieno.

De la Chapellen barokkisia hopeaesineitä esittelevä näyttely oli täynnä kimaltelevia kippoja, jotka ovat toki varmasti hienoja, mutta eivät millään tapaa kiinnostavia. Pimeän näyttelysalin kulmaan oli kuitenkin koottu todella upea kukka-asetelma, joka toi mustan taustansa vuoksi elävästi mieleen hollantilaisten mestarien kuten Rachel Ruyschin asetelmamaalaukset – puuttui vain puoliksi mädät hedelmät ja hyönteiset.

Näyttelyt ovat esillä Chappessa 6.9.2026 asti.

3

Salosta täytyy ehdottomasti mainita majapaikkamme. Salon hotellitarjonta ei varsinaisesti sykähdyttänyt ja kun muutenkin olen kiinnostuneempi itsenäisistä hotelleista, päädyin Hotel Fjalariin. Se sijaitsee vähän sivussa, mutta se ei pyöräreissulla niin haittaa, ja olipa todella omintakeinen hotelli.

Nimi Fjalar saattaa soittaa kelloja Suomen teollista historiaa tunteville. Fjalar Nordell (1903–1976) perusti nuorena miehenä 1920-luvulla Nordell & Koskinen -firman, kahden miehen nyrkkipajan, joka valmisti ja myi radioita. Verstaasta kasvoi Salon radio eli Salora oy, joka oli 1970-luvun alussa yli 2000 työntekijän TV-tehdas. Radiopuhelimia Salora teki vuodesta 1964 alkaen ja vuonna 1979 Nokia ja Salora perustivat yhdessä Mobiran. Matkapuhelintuotanto Salossa alkoi vuonna 1981.

Hotelliin tämä historia liittyy sikäli, että hotelli on alunperin vuorineuvos Nordellin yksityiskoti. Vuonna 1974 valmistuneesta upeasta edustusasunnosta pari vuotta myöhemmin kuollut Nordell ei ehtinyt kovin pitkään nauttia. Hotelli rakennuksesta tuli vuonna 1997, ja sittemmin sitä on laajennettu. Lopputulos on hieno: rakennuksessa on säilynyt 1970-luvun tyyliä ja laajennusosat kunnioittavat tätä henkeä. Etenkin hotellin uima-altaalla varustettuun takkahuoneeseen on helppo kuvitella 1970-luvun herraseurue konjakkeineen ja sikareineen hieromaan bisnesdiilejä.

Miten riemastuttava hotellielämys!

4

Kesän toisen pyöräilyreissun tein yksin. Lähdin ensimmäistä kertaa varta vasten ulkomaille pyöräilemään. Ruotsista on helppo aloittaa. Kuten jo huhtikuussa kerroin, hoksasin että Grisslehamnista Tukholman pohjoispuolelta pääsee laivalla Eckeröön. Niinpä suunnitelma oli selvä: Turusta laivalla Tukholmaan, sieltä pyörällä Grisslehamniin ja sitten Ahvenanmaalta kolmannella laivalla (tai toisella, sama Tallinkin Baltic Princesshän se on).

Turkuun pääsee junalla, mutta koska matka oli muuten lyhyt, päätin ajaa Humppilasta Turkuun pyörällä. Matkaa tulee sopivasti sata kilometriä. Humppilan asema on hauskan näköinen, mutta valitettavasti alkumatka Loimaalle on pitkälti vähän ankeaa soratietä. Edempänä reitti muuttui paremmaksi ja varsinkin kun pääsin Aurajoentielle, joka kulkee Oripäästä Turkuun Pöytyä, Auran ja Liedon kautta, reitti oli hieno. Tätä reittiä suosittelen kyllä kaikille tuolla suunnalla pyöräileville, ainoa miinuspuoli oli lähes täydellinen kahviloiden puute matkan varrella.

Pientä harmia ja huolta tuotti myös joskus Oripään paikkeilla tapahtunut rengasrikko. Onneksi rengas ei ollut pahasti puhki ja tyytyi päästelemään tubeless-renkaan tiivistelitkua pihalle pienestä reiästä. Rengas paikkasi itse itsensä ja pieni ilmanlisäys riitti korjaamaan tilanteen. Hetken jo mietin, joudunko Turussa etsimään pyöräliikkeen, josta olisin saanut uuden renkaan. Rengas kesti kuitenkin hyvin koko matkan. Kahdesti jo puhjenneena se joutaa kyllä nyt vaihtoon, enempää en halua sen kestävyyttä ihmetellä.

Ruotsissa en yöpynyt; katsoin matkan Tukholmasta Grisslehamniin päivässä ajettavaksi, ja aikaakin oli mukavasti, koska Baltic Princess saapuu Tukholmaan jo kuudelta aamulla ja laiva Grisslehamnista lähti vasta iltapäivällä. Matkaa oli yhden päivän aikana ajettavaksi pitkänpuoleisesti, enemmän kuin olen koskaan yhdessä päivässä ajanut, mutta hyvin se sujui: seitsemässä tunnissa olin perillä. Matkan varrella näin kelpo annoksen ruotsalaista maisemaa. Se on enimmäkseen samanlaista kuin Suomessakin, mutta golfkenttiä on enemmän.

Aika niukasti oli tälläkin matkalla sopivia pysähdyspaikkoja. Norrtäljessä pysähdyin kahvittelemaan ja vaihtamaan kevyempää varustusta ylle päivän lämmettyä. Norrtälje on oikein viehättävä pikkukaupunki (asukasluvultaan Valkeakosken ja Pirkkalan kokoluokkaa), jonka vanha puutaloasutus tuo mieleen vastaavat suomalaiset vanhat puutalokaupungit. Venäläiset polttivat kaupungin maan tasalle Suuren Pohjan Sodan aikana vuonna 1719, jonka jälkeen kaupunki jälleenrakennettiin, vanhat talot ovat siis tältä ajalta vaikka Norrtäljellä on ollut kaupunkioikeudet jo 1600-luvulta.

Norrtäljen katukuvaa.

Norrtäljen kuntaan kuuluva Grisslehamn oli sitten merkittävästi pienempi paikka, asukkaita on alle 400. Grisslehamn on Ahvenanmaan Eckerön kohdalla ja tällä välillä etäisyys Ruotsin ja Ahvenanmaan on lyhyimmillään. Niinpä perinteiset postisoudut ovat kulkeneet Eckerön ja Grisslehamnin välillä jo 1300-luvulla. Nykyään Eckerö Linjen kulkee väliä laivalla, joka on kuin minikokoinen ruotsinlaiva: laivalta löytyy useampi ravintola, hyvin varusteltu taxfree ja elävää musiikkiakin on viihteeksi parin tunnin matkalle. Automatkailijoidenkin kannattaa tätä yhteyttä harkita, seutu on kaikkinensa aika viehättävää ja laivayhteys käytännöllinen.

Kolmantena päivänä jaloissa riitti vielä puhtia, joten Ahvenanmaalla kävin kipuamassa Getabergetin huipulle eli Ahvenanmaan korkeimmalle kohdalle. Eihän siinä tule nousumetrejä sataakaan, mutta reissuvarustuksessa kiipeämistä oli ihan tarpeeksi. Alas oli mukava lasketella hiljaista tietä, keskiviikkoaamuna ennen mäen huipulla olevan Soltunan kahvilan aukeamista liikkeellä ei ollut ketään. Pyörähdin Smakbynissä Kastelholman linnan lähistöllä ostamassa tuliaiskarkkeja ja suuntasin sitten Maarianhaminaan lauttaterminaaliin. Mukava sadan kilometrin kierros tämäkin, ja onnistuin ajamaan puolet matkasta sellaisia reittejä, joita emme viime vuonna ajaneet.

5

Lautapelien pelaaminen on kesällä ollut hivenen paitsiossa, kun kaikenlaiset muut menot – kuten vaikkapa nämä pyörämatkat – ovat vieneet keskiviikkoiltoja. Nyt tilanne onneksi näyttää vähän asettuvan ja elokuun mittaan pääsen toivottavasti normaaliin tapaan peleille.

Jokakesäinen operaatio eli vuotuisen top 100 -listani kokoaminen on sentään suoritettu. Olen tehnyt näitä listoja jo vuosikaudet, mikä tuo touhuun oman lisämausteensa. Tämän vuoden listalla on niukasti uutuuksia, mutta muuten suunnilleen sen verran vaihtuvuutta kuin yleensäkin. Listan kymmenen kärki sai yhden ihan uuden pelin ja muutenkin sitä ravisteltiin sopivasti, ja listaykkönenkin on sellainen, joka ei ole aikaisemmin ykkössijalla ollut.

100 parasta peliä 2026 -lista.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua