Kuin kuvastimessa #54: A Visit to the Underground Cities of Mars (1977)

Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.

Kuin kuvastimessa

Artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

A Visit to the Underground Cities of Mars. Yhdysvallat, 1977. Ohjaus ja käsikirjoitus: Ruth Norman ja Thomas Miller. Pääosassa: Ruth Norman.

On tullut aika kirjoittaa uskonnollisten kulttien tekemistä elokuvista. Toistan samaa kuin muutaman kerran aiemmin näissä Kuin kuvastimessa -teksteissä: Tämän artikkelisarjan ainoa idea ei ole nostaa esiin hyviä tai uutta arvostusta ansaitsevia elokuvia. Jutuissa käsitellään myös teoksia, jotka edustavat eri alakulttuurien parissa syntynyttä elokuvaa, jotta kokonaisuuden myötä hahmottuisi taiteenlajin moninainen kirjo.

Erilaiset ääni- ja kuvatallenteet ovat olleet tärkeä osa uususkontojen ja kulttien toimintaa. Kenties tämä liittyy jo toisen maailmansodan aikaan havaittuun massaviihteen, erityisesti elokuvan, suomaan hyötyyn propagandassa. Elokuva on paljon kirjoitettua kieltä tehokkaampi väline levittää mitä tahansa sanomaa, valitettavasti myös ihmisyydelle vihamielistä sellaista.

Moni yöaikaan verkkoa selannut, murhaajista, kulteista ja ties mistä ”rumuuden kulttuurista” kiinnostunut uneton on nähnyt YouTubesta Heaven’s Gate -ryhmää johtaneen Marshall Applewhiten psykoottisen tuijotuksen. Jonestownissa tapahtuneesta joukkoitsemurhasta historiaan jääneen Kansan Temppelin jäsenet taas levyttivät musiikkia, joka inspiroi muun muassa Death in Junen kulttilevyä But, What Ends When the Symbols Shatter? (1992). Ufo-uskonnoista suurimman eli skientologian indoktrinaatioon kuuluvat erilaiset vain harvoille eliitin jäsenille tarkoitetut videoviestit, joissa väitetään esiintyvän kulttiin hurahtaneita julkkiksia.

* *

Harmittomammasta päästä joukkoa on Unarius-seura. Kyseessä on tässäkin tapauksessa niin sanottu uuden ajan avaruususkonto. Ufo-uskontoihin laskettaviin uskonjärjestelmiin kuuluu erilaisia alaryhmiä, joilla voi olla keskenään hyvin poikkeavia näkemyksiä. Merkittävän eron tekee vaikkapa se, mikä rooli ufo-uskonnolla on suhteessa tieteeseen: Väittävätkö uskomukset todella olevansa tiedettä vai onko se samantekevää? Entä ovatko avaruusolennot enkeleitä vai vain avaruusolentoja?

Unarius-seura suuntaa katseensa tiukasti taivaalle ja uskoo ihmisten tarvitsevan suurempaa ohjausta viisaammiltaan. Uskoon kuuluu myös reinkarnaatio-oppi. Pyrkimys on ennen kaikkea itsensä sielullinen kehittäminen, joka voi ilmetä monin tavoin. Osa unariuslaisista uskoo, että hyvin ihmismäiset avaruusolennot tulevat tuomaan jonain lähitulevaisuuden hetkenä tuomaan ilosanomaa 33 avaruusaluksen voimin. Toiset ryhmän jäsenet pitävät kiinalaisia muinaisten avaruusolentojen jälkeläisinä. Triviaa: tähän jälkimmäiseen uskomukseen viitataan esimerkiksi Matti Hagelbergin scifi-sarjakuvissa. Seura kutsuu oppiaan Tieteeksi ja ryhmittymän varsinainen nimi onkin The Unarius Academy of Science.

Ufo-uskontoja jaotellaan myös sen mukaan, ovatko ne niin sanotusti karismaattisia, yhden johtajan profiilin ympärille kasattuja henkilökultteja, vai kommunaalisempia, enemmän kiinni itse asiassa kuin persoonissa. Uususkontojen suuri testi onkin, kestääkö järjestelmä johtajansa menettämistä.

Myös Unarius-seura alkoi karismaattisena, aviopari Ernest ja Ruth Normanin yhteisenä projektina. Vuosi oli 1954 ja paikka Los Angeles. Ernest väitti saavansa viestejä avaruudesta, joiden suoman valaistumisen myötä seuran tulisi edistää ulottuvuuksien välisen tiedon leviämistä.

* *

Ernestin kuoleman jälkeen vuonna 1971 hänen paikkansa peri vaimo Ruth, ”taiteilijanimeltään” Uriel, joka alkoi viedä jokseenkin syrjässä elellyttä muutamankymmenen hengen kulttia avoimempaan suuntaan, mikä on ehkä osasyy siihen, miksi suhtaudun porukkaan suopeammin kuin vaikka skientologiaan: Unarius-seura on avoin toiminnastaan ja pyrkii tekemään itseään tutuksi salailun sijasta.

Räiskyvä Ruth alkoi esiintyä talk show -ohjelmissa ja teki Unarius-seuraa laajemmin tunnetuksi myös valtavirrassa. Samalla seura tehtaili kotitekoisia elokuvia toiminnastaan. Teoksia levitettiin yhdysvaltalaisilla public access -tv-kanavilla. Jotkut public access -tv:n fanit nauhoittivat Unarius-seuran ohjelmia varhaisille vhs- ja Betamax-nauhoille. Näitä pätkiä on sittemmin digitoitu ja levitetty muun muassa underground-elokuvaharrastajien suljetuilla piraattisivustoilla. Monia otteita löytyy helposti myös YouTubesta ja muista videopalveluista.

Ruth Norman on itseoikeutetusti pääosassa A Visit to the Underground Cities in Marsissa (1977), yhdessä tunnetuimmista ryhmän tekemistä elokuvista. Norman on henkilö, joka vaikuttaa puhtaalta fiktion luomukselta, mitä hän toki roolissaan Urielina olikin. Normania voisi kuvailla drag queenia muistuttavaksi täti-ihmiseksi, joka olisi kotonaan jossain John Watersin elokuvassa, ehkä Divinen esittämänä. Watersmainen yksityiskohta on sekin, että ryhmää käsitelleiden tieteellisten kirjoitusten mukaan Urielilla oli eräänlainen oma haareminsa, johon kuuluneilla oli kultin sisällä korkeampi asema kuin rivijäsenillä.

Underground Citiesin meininki on kotikutoista ja olemassa oleva tallenne rupuisen näköinen, mutta ennakko-odotusten vastaisesti kokonaisuuteen on panostettu. Marsissa on muinaisten sivilisaatioiden kaupunkeja, joissa avaruusolennot elävät rauhallisessa symbioosissa. Kaupungit ovat yhdistelmä paratiisia, 1950-luvun jenkkiläistä retrofuturismia ja viktoriaanista Englantia. Lavasteet ovat kivan näköisiä, musiikki taas pöllittyä avaruusambientin taitaja Isao Tomitalta. Teosta voisi kuvailla jopa hellyttäväksi.

Missään edellä kuvaillussa ei ole mitään viiteryhmälleen epätyypillistä. Ufo-uskonnoissa on kiinnostavaa juuri se, kuinka niiden estetiikka on suoraan scifistä periytyvää, populaarikulttuurin valmiiksi kuratoimaa kuvitelmaa siitä, mitä tähtien ja avaruuden takainen voisi olla.

* *

Elokuva on hyvä nähdä siksi, että se on kevyt johdatus ajatteluun, joka edustaa valtavirrasta poikkeavaa mutta kuitenkin pohjimmiltaan varsin tyypillistä uskonnollista kokemusta. Unarius-seuran toiminnan avoimuus on tarjonnut monia muita kultteja ja pienuskontoja enemmän suoraa kuvamateriaalia heidän toiminnastaan ja ihanteistaan. Pääsemme näkemään, miten kultin jäsenet mieltävät itsensä, mikä ei ole lainkaan tyypillistä. Niin kutsutut ääriesimerkit voivat tarjota toisenlaisia näkökulmia myös kristinuskoon, islamiin ja muihin itsestäänselvyyksinä pitämiimme ideologioihin, joiden historiasta löytyy yhtä lailla huuruilua.

Urielin kuoleman jälkeen vuonna 1993 Unarius-seura koki kovia. Normanin oikea käsi, nimellä Antares tunnettu Charles Spiegel, ei pystynyt korvaamaan rakastetun johtajan jättämää aukkoa. Hänen kuolemansa vuonna 1999 ajoi ryhmän vielä syvemmälle itsetutkiskeluun. Unarius-seura toimii ymmärtääkseni edelleen, ja sillä on myös oma YouTube-profiili. Ryhmällä ei ole kuitenkaan ollut yhtä vahvaa johtohahmoa ja uutta videosisältöä on julkaistu viimeksi muutama vuosi sitten.

Erilaisista indoktrinaatioelokuvista olisi toki voinut ottaa esiin vaikkapa Leni Riefenstahlin natsismin estetiikkaa hahmotelleet dokumentit. En tehnyt näin, koska a) ne ovat aivan tarpeeksi tunnettuja, b) en pidä Riefenstahlia minään ja halveksun hänen edustamaansa jähmeää kuvailmaisua ja c) ufo-uskontojen pienen budjetin sekoilut demonstroivat ehkä jopa paremmin, mistä kultteihin hurahtamisessa on todella kyse. Ihmisläheisyys kohtaa vieraantuneisuuden, kämäisyys ylevyyden. Marsin maanalaiset kaupungit ovat sitä paitsi hemmetisti kiinnostavampaa katsottavaa kuin jokin natsien pieruparaati.

Mikko Lamberg

Minulla ei ole aavistustakaan, miten tämän elokuvan saa nähtäväkseen. Se ilmestyy aina välillä YouTubeen tai Dailymotioniin ja sitten katoaa, ehkä tekijänoikeusloukkauksien vuoksi. Olen nähnyt elokuvan vuosia sitten piratoidulta kopiolta, josta olen saanut tekstin kuvakaappaukset. Filmin voi myös löytää vhs:nä joltain nettikirpparilta, jos käy hyvä tuuri. Onnea etsintään!

Koneen Säätiö on tukenut Mikko Lambergin kirjallisuus- ja elokuvakritiikkiä vuonna 2026.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua