Parasta juuri nyt (16.9.2025): Saunominen, taidenäyttelyt, Ida Elina, toimittajakoulutus

16.09.2025
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Pop-kantelisti Ida Elina alias Päivi Kujanen. Kuva: Timo Pyykönen

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Aila-Liisa Laurila on keskittynyt saunomiseen, käynyt paikallisten taiteilijoiden näyttelyissä ja odottaa innolla lokakuun alun mielenkiintoisia menoja.

1

Kun syksyn hyytävät tuulet alkavat puhaltaa, kannattaa hakeutua saunan lauteille lämmittelemään. Tampere julistautui saunapääkaupungiksi vuonna 2018 sillä perusteella, että kaupungin alueella on enemmän yleisiä saunoja kuin missään muualla.

Saunomisen suosio on noussut viime aikoina buumiksi asti. Kun mukaan lasketaan saunalautat, on tarjonta mitä mahtavin. Tosin siihen nähden, kuinka pitkät saunalauttojen rivistöt komeilevat satamissa, on niitä kesän aikana nähty kovin vähän avoimilla laineilla.

Saunomisen hyödyt on tutkittu moneen kertaan. Lämpö rentouttaa, kohottaa mielialaa, laskee verenpainetta, parantaa aineenvaihduntaa, hoitaa ihoa, lievittää kipuja ja tasaa hormonituotantoa.

Saunominen on yhdistetty myös alentuneeseen riskiin sairastua dementiaan ja Alzheimerin tautiin. Jo kaksi saunomiskertaa viikossa vähentää dementian riskiä 20 prosenttia verrattuna niihin, jotka saunovat vain kerran viikossa. Tutkimuksen mukaan 4–7 kertaa viikossa saunovilla dementian riski on peräti yli 60 prosenttia pienempi.

Saunaan siis, mars! Pieni rantasauna luonnon helmassa on unelma, mutta valikoimaa riittää.

Tietenkin suomalaisugrilainen kansa on aina tiennyt, miten kylvyt parantavat. Tamperelainen biologi, luontomatkailuopas ja vapaa toimittaja Elina Pallas luennoi löylyistä Sugrifestissä Laikun Musiikkisalissa lauantaina 4.10.2025.

2.20250908 JV Jokinen ALL

Monilahjakkuus Juha Veli Jokinen esittelee taidettaan Suomalaisella Klubilla. Kuva: Aila-Liisa Laurila

2

Kun urapaineet helpottavat, alkaa moni miettiä, mitä oikeasti haluaa elämässä vielä tehdä. Ei ole lainkaan harvinaista, että hakeudutaan taidekursseille tai luovan kirjoittamisen opetukseen.

Tamperelainen Juha Veli Jokinen on kirjoittanut ikänsä, työkseen ja vähän muutenkin. Hän julkaisi taannoin ihmissuhde- ja seikkailuromaanin Tulessa (Robustos, 2021; lue arvio). Sen jälkeen hän paneutui kuvataiteeseen, vaikka on ollut taideharrastaja koko ikänsä. Hän ryhtyi maalaamaan värikkäitä teoksia ja valokuvaamaan upeita luontonäkymiä.

Juha Veli Jokisen maalauksia ja valokuvia sekä lasiteoksia ja keramiikkaa on esillä lokakuun loppuun asti Tampereen Suomalaisen Klubin Pyynikki-kabinetissa. Tarjonta on erittäin runsas.

Teoksia on seinillä paljon, vaikka vesivahinkokin ehti keväällä pilata osan. Tekijä käyttää maalauksissaan värejä yltäkylläisesti. Tuotanto on hieman epätasainen, mutta esimerkiksi muutamat teokset tamperelaisista harju- ja järvinäkymistä ovat onnistuneita.

Viisaasti J. V. Jokinen määritteli näyttelyn avajaisissa, että kuvataide ei ole mitään yliluonnollisen hienoa eivätkä taidetta tekevät ihmiset sen ihmeellisempiä kuin muutkaan.

3.20250905 Kangasalantaide ALL

Soile Jääskeläinen (oik.), Tiina Poutanen, Merja Palin, Annu Salminen ja Kiti Saarinen esittelevät töitään Kangasalla. Kuva: Aila-Liisa Laurila

3

Paikalliset taidenäyttelyt ovat pienten yhteisöllisten näyttelytilojen pelastus. Aina ei salien tarvitse täyttyä maailmankuulujen tekijöiden töistä eikä yleisöksi tarvitse kutsua koko maailmaa.

Paikallisilla luovilla tekijöillä voi olla tärkeää sanottavaa. Näin voi todeta esimerkiksi Kangasalan kirjaston Terra-taidetilassa esillä olevasta Vuoropuhelua luonnosta -näyttelystä.

Hynttyynsä yhteen keränneet Soile Jääskeläinen, Merja Palin, Tiina Poutanen ja Annu Salminen, jotka ovat inspiroituneet luonnosta kukin omalla tyylillään. Taiteilijat lähestyvät aihettaan erilaisin ilmaisutavoin. Annu Salminen työskentelee yhteistyössä runoilija Kiti Saarisen kanssa.

Esillä on kuvia eläimistä, kasveista ja vähän ihmisistäkin. Öljyvärityöt, akvarellit, grafiikat ja keramiikat pistävät katsojan miettimään. Samoin kuin teosten toteutustavat, myös muodot vaihtelevat ja suojelun sanoma välittyy.

Kantaaottavuus on kuitenkin melko maltillista. Katsojaa ei painosteta, vaan kutkutellaan hienovaraisesti. Näyttely on avoinna 8.10.2025 asti Kangasalan kirjaston aukioloaikojen mukaan.

4

Pop-kantelisti Ida Elina on omistanut tämä vuoden pitkälti Kalevala-teemalle. Ida Elina on jo kiertänyt konserttitiloja laajasti ja saapuu Tampere-talon Isoon saliin 3.10.2025. Fanit odottavat kantelekuningatarta innolla.

Suomi-juttu on ollut nosteessa maailmalla ja Ida Elina päätti tarttua siihen Kalevalan ensimmäisen painoksen 190-vuotisuuden kunniaksi. Kokonaisuuteen kuuluu myös lyhytelokuva, jonka ensi-ilta oli Kainuussa Kalevalan päivän aikaan. Video on kiertänyt myös ulkomailla lyhytelokuvafestivaaleilla.

Kalevasta kertovassa lyhytelokuvassa Ida Elinan roolina on Kanteletar, joka kuljettaa tarinaa eteenpäin. Seikkailutarinan Under the Northern Skies on ohjannut Timo Puustinen ja se kertoo Lemminkäisen tarinan. Elokuvasta nähdään kohtauksia Kaikuja Kalevalasta -konsertissa.

Ida Elina, oikealta nimeltään Päivi Kujanen, on esiintynyt yli 20 maassa ja soittanut useiden orkesterien kanssa. Tampereen konsertti on kuitenkin hänen ensimmäinen esiintymisensä täysikokoisen sinfoniaorkesterin solistina.

5

Tampereen yliopiston journalistikoulutus ja samalla koko suomalainen journalistikoulutus täyttää sata vuotta tänä vuonna. Alalle on yhä tunkua, vaikka viime aikojen uutiset leikkauksista ja supistuksista tuntuvat kovin surullisilta.

Pyöreitä vuosia juhlitaan Tampereen yliopiston juhlasalissa 3.10.2025. Pääpuhujaksi saapuu alan tunnetuimpiin nykytutkijoihin kuuluva professori Mark Deuzen Amsterdamista. Hän on loistava puhuja ja kertoo journalismista luovana työnä. Ehkä hän pystyy kohottamaan apeaa tunnelmaa.

Aila-Liisa Laurila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.