Lukupäiväkirja 2026: Osa 9 – Odotettuja jatkoja ja uusia tuttavuuksia

Kuva: Mikko Saari

Ensimmäisiin kevään uutuuksiin en ole vielä päässyt käsiksi. Kuvastoja ei ole vielä silmiini sattunut. Noteerasin kyllä, että ainakin Tammi on jo nettisivuillaan aika paljon kevään kirjoja julkistanut, mutta en ole vielä muilta kiireiltäni ehtinyt niihin perehtyä. Lokakuu on hyvää aikaa sille.

Olen kirjoittanut useimmista lukemistani teoksista pidemmän arvion, joka on julkaistu tai tullaan julkaisemaan jossain. Olen linkittänyt lukupäiväkirjasta teosten jo julkaistuihin arvioihin. Julkaisemattomat ovat tavallisesti Kirjavinkkien julkaisujonossa, eli ilmaantuvat sinne joskus lähitulevaisuudessa.

* *

Kuvakirjat

Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Aamun toiveet (WSOY 2024) – Tämä ainoa lukematon kirja näiltä huippuluokan kuvakirjantekijöiltä piti tietysti lukea. Kirjan aiheena on iso muutos eskarilaisen elämässä: muutto toiseen kaupunkiin. Muuttamisen yhteydessä nousee esiin kysymys pakolaisuudesta ja kirjassa käsitellään myös pakolaisuutta lapsen näkökulmasta ja lapsen myötätuntoa pakolaisia kohtaan. Hyväntuulisessa kirjassa on kuvakirjaksi runsaasti tekstiä ja tarinaa, eli se sopii hetkiin, kun kaivataan vähän enemmän tarinaa luettavaksi.

Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Miljoonan tähden hotelli (WSOY 2026) – Kun kaveri matkustelee ulkomailla hienoissa lomakohteissa, Vennikin haluaa sellaiseen. Isä varaa heille huoneen miljoonan tähden hotellista – eli vie metsäretkelle nukkumaan tähtitaivaan alla. Kauniisti kuvitettu kirja muistuttaa siitä, millaisia rikkauksia luonnolla on tarjota. Isän ja lapsen yhteinen metsäretki on hyväntuulista yhdessä tekemistä. Kapea ja korkea kirja antaa hyvin tilaa kuville korkeista puista. Miten hieno kuvakirja, tässä on kyllä luotettava ja taitava tekijäkaksikko. Arvioni Kirjavinkeissä.

Heli Koskinen & Sini Knihtilä: Superäiti (Kustannus-Mäkelä 2026) – Päiväkodin lasten vanhemmilla on monenlaisia ammatteja. Milon äiti on päivisin tavallinen äiti, mutta öisin hän on superäiti, joka pelastaa ihmisiä pulasta erikoisvoimillaan. Milo haaveilee isoista syntymäpäiväjuhlista, mutta sellaisia äiti ei pysty tarjoamaan. Kotona pidettävät lahjattomat kaverisynttärit osoittautuvat kuitenkin huippuhauskoiksi, vaikka karkit ovatkin tarjoushyllyltä ja koristelut itse tehtyjä. Mielikuvituksen voimaa ja yksinhuoltajaäidin pärjäämistä kuvaava kirja kannustaa elämän pienten ja halpojen ilojen löytämiseen.

Deborah Marcero: Roosa ja jännittävät seikkailukartat (Kumma 2020, suom. Mari Nurminen) – Pitihän tämä viimeinenkin Marcero-suomennos lukea uusinta odotellessa. Roosa haaveilee olevansa tutkimusmatkailija ja löytävänsä jotain ennennäkemätöntä. Roosa piirtelee itselleen karttoja ja vaikka ei löydäkään mitään uutta, tulee kuitenkin tehneeksi mielikuvituksellisen löytöretken joka itsessään on rikkaus. Kiehtovasti kuvitettu kirja inspiroinee lapsia piirtämään omia karttojaan. Marcero on kyllä taitava kuvakirjojen tekijä. Arvioni Kirjavinkeissä.

Deborah Marcero: Hokkus pokkus pakoon! (Kumma 2026, suom. Mari Nurminen) – Tässäpä kuvakirja, joka ei liikoja selittele. Evellä on kolme pikkusisarusta, jotka eivät jätä isosiskoaan koskaan rauhaan. Eve yrittää paeta ulos ihastelemaan lumisadetta, mutta sisarukset tulevat perässä. Eve syöksyy lumihangen läpi ihmeelliseen taikamaailmaan, mutta sinnekin riiviöt seuraavat! Taikamaailmassa sitten seikkaillaan merellisten tähtien keskellä ja Eve joutuu vähän pelastamaankin sisaruksiaan. Lopulta palataan kotiin kaakaokupposten äärelle. Vanhempia ei tietenkään näy missään. Tässä kirjassa mielikuvituksen lento on villiä, tarina on aivan kummallinen ja kuvitus hienoa, joten mikseipä lapsia tällaiselle outoudelle altistaisi. Arvioni Kulttuuritoimituksessa.

Salla Savolainen: Puuta! (WSOY 2026) – Työmaa-sarjan viides osa esittelee metsäkoneita, hakkuita ja sahan toimintaa. Tämä tuntuu jotenkin häijyimmältä lukea; metsäteollisuuteen liittyy selvästi eniten eettistä painolastia. Oli hakkuista mitä mieltä tahansa, toiminnan esittelemiselle on kuitenkin paikkansa. Sinänsä tämä on aivan yhtä hyvä kuin sarjan muutkin osat. Pieni sivujuoni, jossa päiväkotilapset pelastavat lähimetsänsä hakkuilta tuntuu kuitenkin lähinnä irvokkaalta, samoin viittaus metsälakiin, jonka mukaan ”metsiä älköön hävitettäkö” on nykyisen metsälain perusperiaatteita. Kukahan muistuttaisi tästä metsäyhtiöitä? Arvioni Kirjavinkeissä.

Ellen Strömberg & Hanna Klinthage: Karmiva komero (S&S 2026, suom. Arja Kantele) – Ruotsiksi komero on neutraalisti ”tädin komero”, mutta suomennoksessa on haluttu korostaa komeron karmivuutta. Sisarukset käyvät tädin luona kylässä ja siellä on vähän pelottava komero ja täti, joka mieluusti kertoo värikkäitä juttuja. Yökylässä komero alkaa lopulta pelottaa liikaa ja tilanne eskaloituu siihen, että tarvitaan tädin syliä ja lohduttavia sanoja, jotta pelko hälvenee. Kuvitus on hieno, etenkin henkilöhahmot ovat värikkäitä ja persoonallisia. Kyllä tämän parissa kelpaa pelkoja ja mielikuvituksen laukkaamista käsitellä.

* *

Kaunokirjallisuus

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta V (Kosmos 2026, suom. Sanna Manninen) – Tara Selterin jumitus marraskuun 18. päivässä jatkuu yhä. Kirjojen kattama aikajänne venyy: tämä viides kirja vie tarinaa eteenpäin jonkun 16 vuotta. Hyppäykset ajassa voivatkin aika ajoin olla pitkiä, eikä Taran elämässä enää tapahdu asioita niin tiuhaan tahtiin kuin kirjasarjan alussa. Tämä syö jonkin verran tarinan mielenkiintoa; kirjan sävy on aivan erilainen kuin sarjan alkupuolella. Nyt pysähdytään vaikkapa jonkinlaisten tieteenfilosofisten kysymysten äärelle, kun Tara päätyy arkistonhoitajaksi. Mutta elämäähän sekin on, ja ihmisen elämänkaaressa nuoruus on nopeiden muutosten aikaa ja vanheneminen hidastaa tahtia. Tara on jo merkittävästi vanhempi kuin juuttuessaan aikasilmukkaan ensimmäisessä kirjassa. Vaikka kirja ei ensimmäisten osien tapaan jännittävä olekaan, sarja kokonaisuutena kiinnostaa edelleen kovasti ja odotan jännityksellä, miten se parin osan päästä loppuu.

M. J. Hölttä: Luiden laulu (SKS 2026) – Kahdenkymmenen kauhunovellin kokoelmaa myytiin alunperin yhdistelmänä suomalaista kansanperinnettä ja kosmista nihilismiä, ja sitä tämä kokoelma todellakin tarjoaa. Novellit liikkuvat kaukana historiassa, mukana on vain muutama modernimpi tarina, ja nekin voisivat enimmäkseen sijoittua vuosikymmenien taakse. Tämä oli erinomaisen maukas kokonaisuus, jossa kansanperinteen synkemmät juonteet löivät kättä kosmisten kauhutunnelmien kanssa todella onnistuneella tavalla. Kun ”muodon rikokset” ryömivät esiin tuvan ”seinähirsien luonnottomista kulmista”, lopuksi voi vain lakata kysymästä miksi. Hieno kokoelma, kosmisen kauhun ystäville vankka suositus tälle.

Heidi Korkiakangas: Lemmikkieläinten hautausmaa (Aviador 2026) – Nuorten novellikokoelma jokainen tarina viittaa johonkin olemassaolevaan lauluun, tarinaan tai myyttiin. Suorista uudelleentulkinnoista ei ole kyse, vaan viittaukset ovat epämääräisempiä. Novellien aiheet pyörivät paljolti yhteiskunnallisen eriarvoisuuden teemojen ympärillä. Tekstit ovat napakoita ja loppuvat ennemmin liian aikaisin kuin venyvät liian pitkiksi. Kirjan kansi on harvinaisen epäonnistunut, yhtään kauempaa lähinnä yhtenäisen mustalta näyttävä kansi ei myy kirjaa millään tapaa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Meri & Aleksi Korpela: Neljä hännätöntä rottaa (Otava 2026) – Leo Pilkku ratkoo -sarjan avausosa on kovaksikeitettyä dekkaria lapsille. Rämeenlinnan kaupungissa rikoksia ratkoo yksityisetsivä Leo Pilkku. Kissapeto dekkarina saattaa tuoda mieleen Blacksadin, mutta tämä ei ole sarjakuva, vaan runsaasti kuvitettu kepeä lastenkirja. Kuvitus on tyylikästä, tarina vähän höpsö mutta ihan toimiva. Kyllä tässä potentiaalia on, ja kuvituksensa puolesta kirja kyllä erottuu joukosta. Arvioni Kirjavinkeissä.

Vehka Kurjenmiekka: Leinikki Tuuloksen vihastumisoppi (Aula & Co 2026) – Lumisalo-duologian odotettu päätösosa kertoo, miten Maaginen kesäkisa päättyy ja mitä Leinikille ja Joukalle käy. Itse kesäkisa tuntuu kuitenkin jäävän jopa vähän taka-alalle, kun pääpaino on pariskunnan välisessä suhteessa ja sen syvenemisessä. Tämä on maaginen viihde- ja ihmissuhderomaani, mutta ei sinänsä mitään kovin kepeää kamaa: kirjassa käydään todella syvällisiä ja painavia keskusteluja tunteista, kommunikaatiosta, suostumuksesta ja yhteyden rakentamisesta. Se on kaunista luettavaa. Kaunista on myös taikuus, jota kukaan Suomessa ei kuvaa kirjoissaan niin hienosti kuin Kurjenmiekka.

Miira Luhtavaara: Kalat kulkevat lintuina (Teos 2026) – Runous on kyllä jännittävä taiteenlaji, sillä joskus se osuu ja toisinaan ei, eikä ole aina helppo sanoa tai ennustaa miksi. Luhtavaaran runokokoelmista Pinnallisuus oli tosi hyvä, mutta tässä jotenkin jo heti ensimmäinen virke (”Aurinko on paistanut yöhön ja mennyt sen läpi, mennyt sen perseeseen.”) vei huonoille raiteille, joista ei ollut paluuta. Jotain kevyttä surrealismia tässä on, joka hiertää, eikä kuvasto vain istu. En osaa sanoa, miksi näin on; onneksi ei tarvitse. Satunnainen osuva säe ei tätä kokonaisuutta valitettavasti pelasta.

J. S. Meresmaa: Metsänkorva (Myllylahti 2026) – Viime vuonna ilmestyneen Noidanlangan itsenäinen jatko-osa (tai ilmeisesti esiosa) sijoittuu samaan lankataikuuden ja helmenkuiskaajien maailmaan. Helmenkuiskaaja Meusalina kipuilee määrätyn tulevaisuutensa kanssa. Helmenkuiskaajan sijasta hän haluaisi olla noita! Komean ja etäisen metsästäjä Neimosin rakkauskin kiinnostaisi. Kohtaaminen tamminoidan kanssa avaa Meusalinalle uusia mahdollisuuksia, mutta yritys lumota Neimos taikuuden keinoin menee pahasti pieleen ja pian kaikki langat ovat aivan solmussa. Tämä on oivallisen satumainen ja romanttinenkin fantasiakertomus Ghibli-elokuvien kaltaisissa tunnelmissa.

Hanna Morre: Merenlaulaja (Osuuskumma 2026) – Lakerta-sarjan avausosa oli iloinen yllätys, tätä kakkososaa kohtaan olikin sitten jo odotuksia. Ennakkokappale oli siten tervetullut juttu ja pääsi heti lukujonon kärkeen. Kakkososan tarina on itsenäinen eikä suoraan liity edelliseen, mutta jotain mielenkiintoista suurempaa kokonaisuutta tässä rakennetaan. Nimensä mukaisesti merellinen tarina on itse asiassa merirosvoseikkailu, jossa ryöstellään, kidnapataan, tapellaan, kölihaalataan – ja myös pussaillaan, himoitaan ja lopulta myös rakastellaan. Kirjan pääkaksikko, merirosvosisarukset Khea ja Onassa, ovat melkoinen duo ja tämän sisarussuhteenkin parissa myrskyää. Toinen vierailu Manalassan maailmassa jättää odottamaan kolmatta.

Sylvia Plath: Lasikello (Siltala 2026, suom. Kaijamari Sivill) – Aiemmin nimellä Lasikellon alla suomennettu The Bell Jar on ollut ”pitäisi lukea” -listallani pitkään ja mikäpä parempi tilaisuus siihen kuin uusi suomennos Lasikello. Omaelämäkerrallisia piirteitä sisältävä kirja sijoittuu 1950-luvulle ja kertoo nuoren opiskelijanaisen, Estherin, kesäharjoittelusta naistenlehdessä New Yorkissa. Mikään ei kuitenkaan oikein tunnu miltään, eivätkä tarjolla olevat naisen roolit houkuttele: pelko tukahduttavasta avioliitosta ja raskaaksi tulemisesta ajaa Estheriä ahdinkoon, joka lopulta johtaa itsemurhayrityksiin ja psykiatriseen sairaalahoitoon. Mitä kunnianhimoinen nuori nainen voi tehdä yhteiskunnassa, joka ei ota naisten kunnianhimoa vakavasti? Kustantajalle ja kääntäjälle kiitos uudesta suomennoksesta, sellainen on aina hienoa.

Barbara Pym: Oivallisia naisia (Teos 2026, suom. Kaisa Sivenius) – 1940-luvulle sodanjälkeiseen aikaan sijoittuva taparomaani kuvaa vanhapiika Mildredin elämää Lontoossa. Hän työskentelee osa-aikaisena köyhtyneiden herrasrouvien parissa, mutta tärkeämpää on vapaaehtoistyö paikallisessa seurakunnassa. Mildred on oivallinen nainen, eli yksi niistä vähän värittömistä naisista, jotka ovat aina paikalla ja hoitavat käytännössä kaikki asiat toisten puolesta. Elämään tulee uutta väriä, kun Mildredin naapuriin muuttaa jännittävä Napierin pariskunta ja kirkkoherra isä Malory ja tämän sisko Winifred saavat myös uuden vuokralaisen. Seuraa ihmissuhdekiemuroita, joiden keskiössä Mildred ei aivan ole kotonaan. 1970-luvulla arvonpalautuksen saaneelta Pymiltä on suomennettu aikaisemmin vain yksi Booker-ehdokkaaksi noussut teos, joten olihan jo korkea aika saada tämä Pymin parhaimpiin kuuluva hauska, nokkela ja aikaansa hyvin kuvaava romaani suomeksi.

Jaana Tapio: Ihan niin kuin piti (S&S 2026) – Puutalorakkautta-viihdesarjan toisessa osassa Sonja on kiperässä paikassa: hän asuu puolisonsa vanhempien maatilan pihapiirissä olevassa talossa ja nyt puoliso on jättänyt hänet ja kadonnut tyystin. Puoliso jätti samalla vanhempansa, jotka odottivat pojasta lammastilan pyörittäjää. Kun töistäkin tulee vielä potkut, Sonja on täysin uuden ja vaikean äärellä. Tilannetta saapuu vielä hämmentämään eksän veli, joka vaikuttaa monin tavoin mukavalta mieheltä. Pätevä perusheteroviihdekirja on suloisen romanttinen, täyttää kaikki odotukset ihan niin kuin piti ja pohjustaa sarjan seuraavaa osaa.

Dess Terentjeva: Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää (WSOY 2026) – Mitä suomenvenäläinen kirjailija voi tehdä, kun Venäjä aloittaa suurhyökkäyksensä Ukrainaan? Marusja päättää luopua Venäjän kansalaisuudestaan, kuten kunnolliselta suomenvenäläiseltä odotetaan. Hanke ei kuitenkaan ole aivan helppo, etenkin kun on haksahtanut menemään naimisiin naisen kanssa. Byrokratian kiemuroissa tappelemisen lisäksi Marusja kirjoittaa romaaniaan, perestroikan ajan Petroskoihin sijoittuvaa lesboromanssia. Fiktiokaan ei suostu kuitenkaan tottelemaan. Kuriton kirja rönsyilee, kiemurtelee ja tarjoaa näkökulmia niin Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin, seksuaalivähemmistöjen asemaan Venäjällä kuin suomenvenäläisten kokemuksiin Suomessa. Kati-Annika Ansaksen arvio.

Virginia Woolf: Orlando (S&S 2026, suom. Kaisa Kattelus) – Klassikkoromaanin uusi suomennos, edellisellä on ikää nelisenkymmentä vuotta. Kattelus on tehnyt hienoa työtä Woolfin tekstin kanssa. Itse tarina on villi kertomus Orlandosta, joka elää kirjassa 1500-luvulta vuoteen 1928, vanhentuen itse vain alle 40 vuotta. Matkan varrella Orlando vaihtaa sukupuolta, mikä tuo näkökulmaa sukupuolirooleihin. Kirjallisuus on iso teema, joka kulkee teoksessa halki vuosisatojen. Hurja romaani ei nouse ihan omaksi suosikikseni Woolfin tuotannosta, mutta on kyllä ehdottomasti lukemisen ja uuden suomennoksen arvoinen.

Eeva Åkerblad: Amalia, Amalia! (S&S 2026) – Runoilijana debytoineen Åkerbladin esikoisromaani menee vahvasti taiteellisen puolelle. Dokumentaristi on saanut tehtäväksi kuvata paikkakunnan vanhat pitsihuvilat. Viimeisessä asuu kolme kummallista Amaliaa, jotka viettävät päivänsä säilöen, siivoten, huoltaen ja hoitaen. Matkasuunnitelmat muuttuvat ja dokumentaristi juuttuu taloon kuvaamaan Amalioiden elämää. Kaikkea peittää oudon utuinen tunnelma, ja tapahtumien yllä leijailee joku ihmetyksen tuntu – tapahtuuko tätä kaikkea oikeasti? Kauniit ainekset, mutta kokonaisuus jättää ehkä vähän etäälle. Marjatta Honkasalon arvio. Arvioni Kirjavinkeissä.

* *

Tietokirjallisuus

Andreas Koivisto: Ikiaikainen kotimme – Arkeologinen matka muinaiseen Suomeen (Aviador 2026) – Arkeologi tarkastelee Suomen historian vaiheita jääkauden päättymisestä 1900-luvulle. Fokus on erityisesti Vantaalla Hakkilan Stenkullassa, joka on kirjoittajalle henkilökohtaisesti tärkeä paikka, mutta näkökulma laajenee tarvittaessa laajemmaksikin. Kirjassa seurataan Suomen asutuksen historiaa arkeologisen aineiston perusteella, ohessa on sitten viittauksia muuhun tutkimukseen ja kaikenlaisia anekdootteja kenttätutkimusten parista. Sisältö on kiinnostavaa ja pätevää, toteutus jättää vähän toivomisen varaa. Teksti on aivan liian pientä ja kieliasu olisi kaivannut kierroksen hiomista ja kielenhuoltoa.

* *

Sarjakuva

Maryam Abuzaid-Ryu: Läpileikkaus (Maryustudio 2023) – Abuzaid-Ryu oli mukana paneelissa Lastenkirjainstituutin seminaarissa ja ihastutti energiallaan. Pian tuleva Kompastellen-kirja on tulossa, mutta sitä odotellassa nappasin luettavaksi tämän sarjakuvateoksen. Mukana on pieniä sarjakuvatarinoita taustoineen. Mangahenkinen piirrostyyli ei varsinaisesti sytyttänyt, mutta joukkoon mahtui muutama oikein oivaltava tarina, joten olihan tämä jo monikulttuurisen suomalaisuuden edustajana läpiluvun arvoinen.

Jessi Jokelainen: Epigenesis (Into 2026) – Miltä näyttää ylisukupolvinen trauma? Tämä sarjakuva antaa siitä yhden esimerkin. Omaelämäkerrallinen teos näyttää, miten sotakokemukset näkyvät henkisenä pahoinvointina kolme sukupolvea myöhemmin. Vaikenemisen, henkisen ja fyysisen väkivallan ja itsetuhoisuuden perintö kulkee suvussa. Lopuksi teos laajenee yhteiskunnalliseksi ja poliittiseksi kannanotoksi sotatraumojen kokemisesta ja näkemisestä: meidän on helppo ymmärtää ukrainalaisten sotatraumat, mutta vaikkapa syyrialaisten sotatraumoja ei haluta nähdä. Vaikuttava kokonaisuus, olkoonkin että tekstiä on sarjakuvaksi paljon. Ainakin se on selkeää ja helposti luettavaa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Ville Tietäväinen: Metsän kuningatar (WSOY 2026) – Elias Lönnrot matkaa Vienan Karjalaan hakemaan materiaalia Kalevalaa varten. Runonlaulajia ei tahdo löytyä, vain juoppoja ukkoja, mutta lopulta Lönnrot löytää Moarie Karhun, voimallisen runonlaulajan. Mutta entäs sitten, kun Moarie vaatii, ettei hänen laulujaan tallenneta kirjoihin ja kansiin? Sarjakuva yhdistelee Kalevalan ja suomalaisen kansallisen perinnön rakennusprojektia sen synkkiin varjoihin, 1920-luvun heimosotien ja jatkosodan Suur-Suomi-ajattelun tuotoksiin, jossa kolonialistisessa hengessä tultiin vapauttamaan karjalaisia, joiden mielipidettä vapauttamisesta ei välttämättä kyselty. Sarjakuvassa on myös maaginen ulottuvuutensa, joka sopiikin hyvin kansanperinteen parissa liikkumiseen. Toteutus on monitasoinen ja näyttävä; hieman karikatyyrimäiset henkilöt ovat helposti tunnistettavia ja kirja hienosti taitettu. Ilkka Valpasvuon arvio. Arvioni Kirjavinkeissä.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua