Paolo Sorrentino armon jäljillä – arviossa La Grazia

Kuva: Andrea Pirrello / Cinema Mondo

Paolo Sorrentino ei näpertele pikkuasioiden kimpussa, vaan jokainen hänen elokuvansa on suuri, niin teemoiltaan kuin muodoltaankin. Sorrentinon elokuvissa häikäisevät kuvat ja kameratyö, jotka koreografioituihin juhla- tai tanssikohtauksiin yhdistettynä alleviivaavat hänen elokuviensa asettamia kysymyksiä.

Tällä kertaa aihe on armo, italiaksi la grazia. Mariano De Santis on Italian presidentti. Hänellä on lusittavana viimeinen kuusikuukautinen tehtäväänsä, kun pöydälle tupsahtaa papereita, joihin pitäisi saada presidentillinen allekirjoitus. Yksi on lakialoite eutanasiasta. Se on tietysti arka aihe vankasti katolisessa maassa, missä presidentti tuntee henkilökohtaisesti paavin.

De Santisin avustaja, joka on hänen tyttärensä, arvelee, ettei isän rohkeus riitä moisen allekirjoittamiseen.

* *

Samaa aihetta sivuavat kahden elinkautiseen tuomitun armahtamisanomukset. Mies on tappanut vakavasti sairaan vaimonsa, nainen puolestaan väkivaltaisen miehensä. De Santis matkustaa vankilapaikkakunnalle, joka on hänen syntymäseudullaan. Vankien kohtaaminen vie hänet yhä harmaammalle alueelle, missä ei ole jyrkkää oikeaa eikä väärää.

Jokunen vuosi sitten leskeksi jäänyt De Santis kaipaa syvästi vaimoaan. Oman mutkan matkaan tuo tieto, että vaimo aikoinaan petti häntä – mutta kenen kanssa? Sen selvittämisessä apuun tarvitaan luottoystävä, seurapiirikuningatar Coco, jonka räiskyvä persoona muodostaa vastakohtan De Santisin hillitylle hahmolle. Voiko armo ja anteeksianto kuoleman jälkeen olla mahdollista?

Toni Servillo. Kuva: Andrea Pirrello / Cinema Mondo

* *

De Santisin roolin tekee Sorrentinon luottonäyttelijä Toni Servillo, ja ketäpä muutakaan päätöksen vierellä horjuvan valtionpäämiehen rooliin voisi kuvitella. Servillo sai ansaitusti Venetsian elokuvajuhlien palkinnon parhaasta miespääosasta. Servillo on loistava tulkitessaan valtaa henkilöityneenä yhteen mieheen. Riittäisikö, jos hänestä ei jäisi mitään merkittävää muistettavaa? Vai tehdäkö päätöksiä, joista valtiomiehet muistetaan?

Jälleen kerran tilat, valtavat palatsit ja hallit, kotiseudun tie ja maisema ja kolkko vankila peilaavat elokuvan teemoja. Kotiseudulla pitää osallistua alppitaistelijaveteraanien juhlaan ja puhkeaapa presidentti siellä lauluunkin.

Myös Sorrentinon outo huumori pääsee valloilleen, etenkin lopun valtiovierailukohtauksessa, kun luonto sekoittaa seremoniat eikä presidentinpalatsiin johtava punainen matto tunnu koskaan päättyvän.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua