LEVYT | Tuntuu siltä, että musiikin maailmaan ei kerrallaan sovi montaa naista. Siksipä onkin ilahduttavaa, kun Alba on julkaissut kaksi naisten säveltämää kamarimusiikkiteosta.
Kritiikit
”Minä yritän nähdä maailman yhtenä maana, kotimaanamme” – Jörn Donnerin Matkalla 1951–1968
KIRJAT | Jörn Donner paljastaa eri puolilta maailmaa ottamillaan valokuvilla itsestään tarkasti varjelemansa, humanistin silmin maailmaa katsovan herkän taiteilijan.
Kotiapulainen perhehelvetissä – arviossa Freida McFaddenin bestseller
KIRJAT | Psykologisista trillereistään tunnetun amerikkalaisen ensimmäinen suomennettu romaani kertoo unelmien työpaikan saavasta kotiapulaisesta.
Pohjantuli-sarjakuvan vauhti kiihtyy ja salaisuudet avautuvat – arviossa Vuorenpeikon valtakunta
SARJAKUVA | Norjalaisen Malin Falchin kuvankaunis fantasiasarjakuva liikkuu maailmojen välissä teinisankarien voimin.
Levykatsaus: Wadada Leo Smith, Bobo Stenson Trio, Mikko Sarvanne Garden, Olli Hirvonen
LEVYT | Arto Murtovaaran kokoamassa levykatsauksessa liikutaan jazzin rajapinnoilla klassisesta musiikista rockiin, americanaan sekä nykyvokaalimusiikkiin.
Anneli Vainio kirjoittaa ujostelematta kuolemasta, kivusta ja kärsimyksestä – arviossa Kohtaamattomuus
KIRJAT | Vainio kirjoittaa vaikeista asioista huomaavaisesti ja selvällä suomen kielellä. Lisäksi hän puhuu kohtaamisen ja oppimisen tärkeydestä, syyllisyydestä ja auttamisesta.





