Kuva: Hepola Films
ELOKUVA | Joonas Pirttikankaan ensimmäinen pitkä elokuva on tummatunnelmainen rikoselokuva, joka sijoittuu ohjaajan kotikaupunkiin Kemiin.
”Aiheessa olisi ollut enemmän mahdollisuuksia tavallisen elämän vahvempaan yhteiskuntakritiikkiin.”
ARVOSTELU

Mun kaupunki
- Ohjaus ja käsikirjoitus: Joonas Pirttikangas
- Pääosissa: Marcus Lukkarila, Henri Finström, Marko Salminen, Jere Saarela, Henrik Karjalainen
- Ensi-ilta: 26.1.2024
17-vuotias Eddie (Marcus Lukkarila) elää pikkukaupungin pikkurikollisten maailmassa 1990-luvun laman jälkeistä aikaa. Eddie hakeutuu tuohon maailmaan vapaaehtoisesti luullen sen olevan ainoa tie elämään, jossa voi määrätä omasta olemisestaan ja saada valtaa johonkin, jolla on merkitystä.
Tuo ajatus tuottaa ongelmia, koska rikollisten johtajat ovat koko ajan kaukana poissa. Tuossa maailmassa kukaan ei myöskään tiedä kuka on oikeasti ystävä ja kuka vihollinen. Ystävyys näyttää olevan rikollisten maailmassa muutenkin häilyvä asetelma. Päivittäinen pahoinpitely, sormien katkominen on järkyttävää. Ihmisten viha näyttää puuduttavan melkein kaikki normaalit tunteet. Kaiken tuon keskellä nähdään muutamassa kohtauksessa pieni poika, joka seuraa näiden touhupettereiden tekemisiä. Lapsen isä vielä ihmettelee miksi lapsi pelkää häntä.
Mun kaupunki on kunnianhimoisesti kuvattu ja taustamusiikilla tunnelmoitu, amerikkalaisten rikoselokuvien tyyliin. Aiheessa olisi ollut enemmän mahdollisuuksia tavallisen elämän vahvempaan yhteiskuntakritiikkiin, mutta se on jäänyt pimeyden ja rikosten taakse.
Joonas Pirttikangas kertoo, että tarinat liittyvät hänen omiin kokemuksiin kotikaupungissa Kemissä. Pirttikangas on tehnyt pienimuotoisia lyhytelokuvia jo muutaman vuosikymmenen. Mun kaupunkin on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa ja sitä varten on perustettu filmiyhtiö Hepola Films.
Pääosanesittäjä Marcus Lukkarila on tehnyt elokuvan musiikin – ei hullumpaa, sopii kuviin.
Muita näyttelijöitä ovatmuun muassa Henri Finnström (Sakke) ja Marko Salminen (Esa) joilla on omat hetkensä pimeyden maailmassa.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Salaisuus jättää perheen nuorimman ulkopuoliseksi – arviossa algerialainen ensi-iltaelokuva Kuopus
ELOKUVA | Fatima huomaa olevansa kiinnostuneempi tytöistä ja naisista. Uskovaisena hän tietää, ettei hänen valintojaan välttämättä hyväksyttäisi.
Disclosure Day on Steven Spielbergin paluu E.T.:n jäljille
ELOKUVA | Onko kolmannen maailmansodan partaalla oleva maailma valmis ottamaan vastaan tiedon ihmiskunnan kohtaamisista humanoidien kanssa, Disclosure Day kysyy.
Couture – muodin ehdoilla -elokuvassa muotiyrittäjät pyristelevät työnsä ja elämänsä vaatimuksissa
ELOKUVA | Alice Winocourin elokuva tuo Angelina Jolien Pariisin muotiviikolle menestysohjaajana.
Laulullinen draamakomedia nuoren naisen elämästä – arviossa ensi-iltaelokuva Jonain päivänä
ELOKUVA | Ranskalaisen Amélie Bonnin ohjaama musiikillinen draamakomedia kertoo lapsuutensa maisemiin palaavasti huippukokista.




