Tyylijazzia yhteisymmärryksellä – arviossa Jori Huhtalan Basis

Kuvat: Tuomas Timonen / Flame Jazz

Jyväskyläläislähtöinen basisti Jori Huhtala on luova muusikko, jonka taidokkaasta soitosta useat kotimaiset kokoonpanot saavat osansa. Kesäkuun alussa hänen luotsaamaltaan kvartetilta ilmestyi albumi Basis (Flame Jazz, 2025), jossa kohtaavat toisensa hyvin tuntevat, yhteisymmärryksessä soittavat kovatasoiset muusikot: alttosaksofonissa Max Zenger, tenorisaksofonissa Jussi Kannaste ja rummuissa Jaska Lukkarinen.

Huhtalan musiikissa yhdistyvät perinteisen ja nykyjazzin piirteet taidokkaasti soitettuna, ja musiikki on helposti lähestyttävää ja mieleenpainuvaa. Vaikka kappaleissa on tuttuja elementtejä, niiden tuoreus ja ajassa kiinni oleva ote hivelevät korvia. Yleensä basistit ovat jazzkokoonpanoissa niin sanottua rytmiryhmää ja taustasoittajia. Huhtala on, sitä vastoin, eturivissä toimiva muusikko, joka antaa kasvot instrumentilleen ja vetää asenteellaan ja henkisellä voimallaan bändinsä huippusuorituksiin. Huhtala silminnähden nauttii yhtyeensä soitosta ja panee parastaan.

Tällainen kvartetti ei suinkaan ole klassinen jazzkokoonpano eivätkä kappaleet perustu perinteiselle teema–improvisaatio–teema-pohjalle. Kappaleiden rakenteet ovat ilmeikkäämpiä ja teoksina monimuotoisuudessaan maukkaasti melodisia ja svengaavia kokonaisuuksia, jotka saavat bändin kuulostamaan lähes yhdeltä superinstrumentilta.

Huhtalan taitavaa bassonkäsittelyä olen ihmetellyt jo kauan. Hän lataa esityksiinsä kaikkensa; nokkelanäppisen soittotaitonsa ohella ilmassa on keskittymiskykyä, hyväntuulisuutta ja vuorovaikutusta soittokumppaneiden kanssa. Se tulee esiin erityisesti konserteissa, kuten hiljattain kesäkuun alun levynjulkistamiskeikalla Jyväskylän Popparissa.

Vahvan basistin, kahden erilaisen puhaltajan sekä jämäkän ja melodisen rumpalin yhteissoitto on vapaata ja ilmavaa. Silti jokainen muusikko pääsee tuomaan oman persoonallisen tyylinsä esiin. Taitoniekat vuoropuhelevat intensiivisesti ja reagoivat toistensa soittoon herkästi. Jokaisen soolot saavat hyvin tilaa ja nousevat eheästi sävellyksistä. He seuraavat kumppaneitaan herkeämättä ja tuntevat toistensa aivoitukset, jolloin kokonaisuus elää, jännite kihisee, soppa kuplii ja kuulija saa aimo annoksen virikkeitä. Yhteisymmärrys on mainio ja soittamisen ilo käsinkosketeltavaa.

Jori Huhtala on myös taitava valokuvaaja. Albumin visuaalinen ilme on hänen käsialaansa. Kuvissa näyttäisi olevan jonkinlaisia suojaputkia, jotka on sommiteltu tehokkaasti vastaväreittäin. Sisäkansissa kohtaavat vertikaalinen punainen putkisto ja vihreä kiemurteleva materiaali, ehkä vaahtomuovinen rakennustarvike. Etu- ja takakannen kuvio muodostuu horisontaalisesti aseteltujen keltaisten ja sinisten putkistojen yhdistelmästä. Kuvallista yhteyttä musiikkiin voi mainiosti tulkita monella tavalla.

Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua