Kuvat: Aki Loponen / Seinäjoen kaupunginteatteri

Yleisö katsoi Seinäjoen kaupunginteatterin päänäyttämöllä nähtyä Jääkärin morsiamen ensi-iltaa suut auki. Osa ehkä silkasta järkytyksestä, osa siitä selvinneenä, pöllämystyneen ihastuneena. Mitä me juuri oikein katsoimme?

Jääkärin morsian on viime vuonna teatterissa taiteellisena johtajana aloittaneen Juha Luukkosen ohjaus ja samalla vahva suunnannäyttö ja kannanotto. Näin rajua teatteria meillä uskalletaan tehdä.

Jääkärin morsian uusi sovitus klassikkolaulunäytelmästä. Se on draamallinen rock-konsertti, joka historiallisesta aiheestaan huolimatta on hyvin ajankohtainen. Sotakuvasto, ihmisten pahuus, väkivalta, sodan mielipuolisuus ja sukupolvien taakka kiertyvät näyttämöllä yhtä aikaa voimalliseksi historian oppitunniksi kuin moderniksi doomscrollaukseksi. Suomen sisällissota, maailmansodat, natsit ja Mannerheim ovat yhtä läsnä kuin Putin, luokkaerot, köyhyys, oikeiston nousu ja arvojen koventuminen vuonna 2026.

Jani Johansson ja Juha Lagström.

* *

Näytelmä ei sovi herkille. Vittujen ja saatanoiden viuhunnan lisäksi näyttämöllä ammutaan, puukotetaan, hakataan ja raiskataan. Näyttämö saa esityksessä laajan määritelmän: jääkärit rynnäkkökivääreineen ottavat väkivaltaiseen otteeseensa koko teatterisalin. Kun sotilaat ensimmäistä kertaa rynnistävät katsomon sivuitse rynkkyjen infrapunatähtäimet sohien, tuntuu vatsanpohjassa uhkaavasti. Kun näyttämön reunoille asetetuilta kuvaruuduilta näkee, miten sotilaat valtaavat koko kaupunginteatterirakennuksen, on kuin tulisi vedetyksi nykypäivän uutiskuvaan. Tätä se nyt on. Hyökkäykset yökerhoihin, televisioasemille ja elokuvateattereihin, sodan kovettamien sotilaiden välinpitämättömät ilmeet, kun he tekevät sanoinkuvaamattomia kauheuksia. Katsoja vetää syvään henkeä kestääkseen vyörytyksen.

Helpotusta tuo – kummallisella tavalla – lavalle aina välillä asteleva Mannerheim (Jukka Puronlahti), joka vedetään täysin kölin ali. Sikäli kuin Marski joidenkin mielestä kuuluu kansakunnan kaapin päälle, lienee vaikea katsoa ripulistaan ja impotenssistaan lörpöttelevää miestä. On näytelmässä (tarpeellista) huumoria muutenkin. On hauskaa, kun jääkäriliikkeenaikaiset hahmot puhuvat toimintaterapiasta, Magneettimediasta, Hiacen katsastuksesta ja Satisfyerista.

Jukka Puronlahti.

* *

Käsikirjoituksessa on paljon paikallisuutta. Sisällissota on Etelä-Pohjanmaalla raskas aihe, useimmiten täysin vaiettu. Luukkosen Jääkärin morsian ei aihetta kiertele. Se ja Marskin penisrengasostokset ovat niin rajua ja raikasta sisältöä, että toivoa sopii jääräpäisimpienkin Lapuan liike -sotahullujen näkevän tämän esityksen.

Lavastuksesta on annettava täydet pisteet. Lattia ja sen osiot laskevat ja nousevat kekseliäästi, välillä kohtaus tapahtuu montussa, jota ei katsomosta näe. Kuvaruutuja hyödynnetään taitavasti. Hahmojen kasvoista heijastuu ruuduille livekuvaa hienon ratkaisun myötä: jääkäriasuihin puetut sotakuvaajat kuvaavat heitä kahdesta suunnasta jatkuvasti. Selässä lukee press.

Miltei koko esityksen ajan näyttämöllä on elävä bändi. Sami Silén, Tuomo Tiitinen ja Teemu Vuorela ovat tärkeä osa näytelmää.

Edessä Kristiina Karhu.

* *

Jos jokin jää vaivaamaan, niin paikoin lauluesitysten epätasaisuus. Esityksessä kuullaan paljon musiikkia, ja kaikille tutuissa rock- ja pop-kappaleissa esityskielenä on usein englanti. Miksi ei suomenkielisiä käännöksiä? Englanninkieliset lyriikat eivät tunnu perustelluilta. Saksan kieli sen sijaan (hienot Rammstein-vedot) sopii esitykseen mainiosti.

Lauluosuuksissa toiset loistavat enemmän kuin toiset. Elonkerjuu-yhtyeen solistinakin tunnettu Juha Lagström vetää komeasti, samoin Hanna Vähäniemi ja Esa Ahonen. Kristiina Karhun räp-veto on pysäyttävän hyvä, niin voimallisesti hän lyriikat laskettelee.

Musiikkia on ollut tekemässä myös Paleface eli Karri Miettinen. Palafacen sanoitukset osuvat modernissa Jääkärin morsiamessa paikoilleen täydellisesti.

Esityksen jälkipuolisko tuntuu hivenen pitkältä. Ehkä niin on tarkoitettukin. Jo tunnissa ihminen vähän turtuu väkivaltaan? Loppukohtaus jakanee mielipiteitä, mutta minusta se on erinomainen. On välttämätöntä antaa katsojalle lupaus toivosta.

Keskellä Tomi Turunen.

* *

On vaikea nostaa roolisuorituksia yli toisten. Näytelmässä tapahtuu paljon, ja vaikka pääparina on jääkäri Martti (Juha Lagström) ja tanssija Sabina (Kristiina Karhu), moni muukin loistaa. Sami Lanki paroni von Lichtensteinina on kammottavuudessaan uskottava. Jani Johansson onnistuu jälleen, itsensä kanssa kamppailevana hirmutekoihin pystyvänä komentaja Kalpana.

Jääkärin morsian perustuu Sam Sihvon näytelmään, ja siitä on tehty lukuisten teatterisovitusten lisäksi muun muassa elokuvaversio. Vuonna 1931 ilmestyneessä Kalle Kaarnan ohjauksessa Tauno Palo tekee valkokangasdebyyttinsä jääkärikorpraali Martin roolissa. Elokuvan esittäminen kiellettiin 1940-luvun lopulla. Esityskielto kumottiin vuonna  1986.  Juha Luukkosen käsissä on kuitenkin syntynyt aivan uusi teos, eikä alkuperäistekstiä ole orjallisesti seurailtu.

Jääkärin morsian on teemallista jatkumoa Seinäjoen kaupunginteatterissa aiemmin nähdyille teoksille Lapualaisooppera ja Saarnaaja.

Kirsi Haapamatti

Jääkärin morsian

• Ohjaus ja sovitus Juha Luukkonen
• Päärooleissa Juha Lagström, Kristiina Karhu, Tomi Turunen, Jani Johansson, Jukka Puronlahti, Mari Pöytälaakso, Sami Lanki, Jussi Jätinvuori, Hanna Vähäniemi, Mia Vuorela, Esa Ahonen
• Lavastus Juho Lindström
• Pukusuunnittelu Noora Salmi
• Valosuunnittelu Lauri Virkkala
• Äänisuunnittelu Riku Metsä-Ketelä
• Videosuunnittelu Lauri Virkkala, Juha Mäki-Turja
• Koreografi Iiro Heikkilä

Ensi-ilta Seinäjoen kaupunginteatterissa 12.9.2026 asti. Esityksiä 1.2.2027 asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua