Kuva: Heikki Järvinen

Meiltä on puuttunut prinsessa, Suomesta ja Tampereelta. Pääministeri on poliitikko, mutta unelmien, taidon ja viihdyttämisen kuninkaalliset mitat täyttävä siniverinen ja -pukuinen syttyi Tampereen Teatterin päänäyttämölle teatterikauden alkajaisiksi.

Värisyttää vieläkin, eikä vain ulkoiset 10 astetta.

Pia Piltzin roolityötä voi vain ihailla. Siinä ei jäljitellä iki-ihanan animaation (1997) Anastasiaa, jonka tulkitsi suomenkielisessä versiossa veret seisauttavasti Petra Karjalainen.

Piltzin näkemys on selkeästi teatterinomainen, aavistuksen huojuva ja hapuileva, nuoren naisen kiukkuinen kannanotto elämän epävarmuuteen. Siksi se on myös niin koskettava.

Piltz ei ole myöskään äänellisesti sataprosenttisen tasainen suorituksissaan – sillä suorituksia musikaalivedot ovat kaikessa liikunnallisessa ja rytmisessä tempoilussaan – mutta säihkyä ja yllättää hän osaa. Tässä on jo karisman hehku alullaan.

Hän vetää katseet puoleensa, vanhan sanonnan mukaan. Näyttelijän on oltava esityksen primus motor, vaikka ohjaaja kaiken päällä onkin.

Piltz on magneetti ja voima, jonka ympärille muut saavat luvan asettua kuin hovissa.

Anja (Pia Piltz) ja Dimitri (Petrus Kähkönen) sekä Vlad (Ville Majamaa) valmistautuvat pakoon uudesta Neuvostomaasta. Kuva: Heikki Järvinen

Mikä tyyppien kokoelma!

Anastasia-musikaalin rooleihin on saatu oivat tyypit. Käsikirjoitus on kekseliään koominen, joten syviä luonnerooleja ei tässä nyt olla tekemässä. Mutta se, mitä tehdään, taittuu kirkkaaseen muotoon ja kunnon tulella.

Petrus Kähkösen Dimitri, huijarina ansioitunut ja empaattiseksi tueksi päätyvä veijari Leningradin kujilta luo ympärilleen pehmeää rauhaa ja millä äänellä! Shrekin ja Notre Damen kellonsoittajan viirien lisäksi kokoelma karttui nyt kavaljeerilla.

Ville Majamaan ja Kaisa Helan keski-äkäinen lempi leimahtaa pariisilaisella klubilla uuteen emigranttiuden kuohuun, poissa sosialismin rautakorkojen tympeästä painostuksesta.

Majamaa ja Hela antavat oman persoonansa loistaa ja kieppua tilannehuumoria, pusutellen ja tanssahdellen.

Sinikka Sokan yksin jäänyt isoäiti Mama pitää kiinni pettymyksestään ja surustaan kadonnutta pojantytärtään kaivatessaan. Sokka tekee ironiaa tihkuvan, kaiken nähneen mondeenin, jota enää tavat ja etiketti pitävät pystyssä.

Politrukki Gleb (Joel Mäkinen) neuvotteler Stalinin kanssa. Kuva: Heikki Järvinen

Ne projisoinnit

Anastasia-musikaalin visuaalinen kehys on Tampereen teatterihistorian oivaltavimpia. Videosuunnittelu on suorastaan nerokasta.

Projisointiharso siirtokuvineen, paikalle hulmahtavine ja katoavine puineen, junineen ja maisemineen on upeaa seurattavaa ja sulaa silmissä kuin hattara suussa. Tätä on lavan taika!

Kaikki Suomen valosuunnittelijat nyt kipin kapin opintomatkalle Tampereelle.

Marjatta Kuivaston idea leijumaan pyrkivästä maisemasta on juuri tähän satuun sopiva.

Oi, miten kaikki taas mahtuukaan pienelle lavalle kuin ihmeitä näyttävään soittorasiaan. Ovia ja verhoja aukeaa, seiniä ja heijastuksia syntyy ja hajoaa kuin taikasauvan iskusta. Pariisikin välkkyy Eiffel-tornin ja Aleksanterin sillan panoraamana.

Ja ne tanssit. Jos valkoinen, kulta ja hopea saavat vielä tätä kauniimpaa ja elegantimpaa seuraa jalannostoista ja kättenojennuksista, niin kertokaa.

Tanssiryhmä tekee suurenmoista työtä kautta linjan, Pirjo-Liiri Majavan loistokkaiden pukujen seurana.

Joutsenlampi-baletin tähtihetkien limittäminen musikaalin pääteemaan onnistuu dramaturgisestikin aivan mainiosti.

Niin, onko animaatio-Anastasian fani pettynyt musikaalin erilaisista sanoituksista ja tarinantuunauksesta? Henkilökohtaisesti pidin tästä ”puhdistuksesta”, nuori seuralainen ei ihan vakuuttunut.

Tässä pääpaino on itsestään ja maastaan vieraantuneen yksilön kuvauksessa, Rasputinin koston unohtaen. Anastasia on kuin pakolainen, identiteettiä vailla ja juureton, jota niin moni haluaa käyttää hyväkseen. Sosialismi loi uutta maailmaa ja ihmistä ja nujersi niskoittelijat.

Anastasia-musikaalin visuaalinen runsaus on Marjatta Kuivaston, Toni Haaranen ja Pirjo Liiri-Majavan yhteistyön tulosta. Kuva: Heikki Järvinen

Venäläisyyden nostalgia ja tuho

Venäläisyys, mitä se sitten tässä sadussa on? Venäläisyys ei ole juuri nyt huudossa, mutta kulttuuriin ja taiteeseen itärajan takaa on tullut käsittämätön määrä klassikkoja.

Venäjän johdon nykyinen raakalaismaisuus on sitä, mihin musikaalin eräässä repliikeistä ovelasti viitataan: se tuomitsee koko maan elinkautiseen.

Jos sosialismin aika halusi polkea jalkoihinsa kaiken menneen loiston, nyt tuhotaan kokonaiselta sukupolvelta tulevaisuus.

Kaikkea tätä saa Anastasia pohtimaan, satuharsojensa ja tsaariperheen ovelasti toteutetun ja kertautuvan muotokuvan edessä.

Kauneuden ja tarinoiden oikeus on silti kiistämätön. Tsaariperhe koki rankan kohtalon ja legendat jäivät elämään. Selvisikö sittenkin yksi tyttäristä? Ei selvinnyt, mutta oikeutemme on silti elää kesken jäänyt elämä loppuun, kuvitella ja kuvailla.

Siiri Liitiän haastattelut käsiohjelmassa illan teemoista täydentävät teatterikokemuksen täydelliseksi.

Anne Välinoro

Anastasia (Pia Piltz) ja isoäitiyttä kaipaavaa keisarinnaäiti (Sinikka Sokka) etsivät totuutta Pariisissa. Kuva: Heikki Järvinen

Anastasia

• Teksti: Terrence McNally
• Musiikki: Stephen Flaherty
• Laulujen sanat: Lynn Ahrens
• Suomennos: Reita Lounatvuori (teksti) ja Hanna Kaila (laulut)
• Ohjaus: Samuel Harjanne
• Pääosissa: Pia Piltz, Sinikka Sokka, Kaisa Hela, Petrus Kähkönen, Ville Majamaa, Joel Mäkinen
• Lavastus: Marjatta Kuivasto
• Kapellimestari: Marko Hilpo
• Videosuunnittelu: Toni Haaranen
• Puvut: Pirjo Liiri-Majava
• Valot: Raimo Salmi
• Koreografi: Chris Whittaker
• Äänisuunnittelu: Jan-Mikael Träskelin, Ivan Bavard
• Kampauksien, maskien ja peruukkien suunnittelu: Jonna Lindström

Ensi-ilta Tampereen Teatterin päänäyttämöllä 2.9.2022. Esityksiä 31.12. asti. Esityskalenteriin tästä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua