Rauha ja Lennart tietokonetta ostamassa. Kuva: Harri Hinkka
TEATTERI | Tampereen Komediateatterin koko perheen näytelmä Risto Räppääjä ja villi kone tekee tänä kesänä toisen tulemisensa. Aihe kestää kyllä uusimisen.
”Komediateatteri mainostaa Risto Räppääjän sopivan lapsille 3. ikävuodesta lähtien. Suositus on vähän uskalias.”
ARVOSTELU
Risto Räppääjä ja villi kone
- Käsikirjoitus: Sinikka ja Tiina Nopola
- Sovitus ja ohjaus: Rauli Jokelin
- Esitykset: Tampereen Komediateatterissa 13.8.2023 saakka.
Muistatko sen hetken, kun kotiin tuli ensimmäinen väritelevisio, lankapuhelin, stereot tai Commodore 64?
Useimmille meistä vanhemmista tuollaiset hetket ovat piirtyneet pysyvästi muistiin. Niiden rinnalla tietokoneen uusimiset tai kännykän päivittämiset uudempiin malleihin nyt aina muutaman vuoden välein eivät maistu enää miltään.
Tuollaisesta hetkestä syntyi Sinikka ja Tiina Nopolan käsissä myös ajankohtainen lastenkirja vuonna 2006, siitä myöhemmin elokuvakäsikirjoitus ja lopulta näytelmä. Elokuva sai ensi-iltansa helmikuussa, ja näytelmää tietokoneen pauloihin joutuvasta Risto Räppääjästä ehtii katsomaan Tampereen Komediateatterissa vielä 13. elokuuta saakka.
Tämän kesän esitykset ovat villin koneen toinen tuleminen Komediateatterin lavalla. Aihe kestää kyllä uusimisen, sen verran painavaa sanottavaa kaiken riemukkaan rilluttelun takaa löytyy. Nythän puhutaan jo tietokonevallan toisesta aallosta: tekoälystä ja sen vaaroista.
Esitys imee mukaansa
Katsoin Risto Räppääjän kolmen lapsenlapseni kanssa. Nuorimmalle 4-vuotiaalle esitys oli sanomaltaan ja puolentoista tunnin kestoltaan vielä hieman liian raskas, mutta esikouluikäinen sai siitä jo enemmän. Viidesluokkalaiselle näytelmän viesti ja kerrontatyyli menivät perille kuin vesi janoisen kurkkuun.
”Risto ja Nelli olivat parhaita – tietenkin”, kuului esikoululaisen lahjomaton arvio näyttelijöistä.
Aleksanteri Pietikäinen heittäytyykin Riston rooliin täysillä – silloinkin, kun tietokone mahdillaan taannuttaa pojan luolamiehen asteelle ja yksinäisessä kammiossaan pizzan voimalla toimivaksi pikkunörtiksi.
Lapset pitivät myös esityksen musiikista ja innostuivat laulamaan mukana. Myös tietokonepelin visualisointi näyttämöllä taistelijoineen sekä katsomotilan mukaan ottaminen tapahtumiin olivat pienimpien mieliin.
Komediateatteri mainostaa Risto Räppääjän sopivan lapsille 3. ikävuodesta lähtien. Suositus on vähän uskalias. Tästä maailmasta saa kunnolla kiinni vasta siinä vaiheessa, kun lapsella on omaa kokemusta älylaitteista ja niiden käytöstä. Omasta mielestäni kolmevuotiailla sellaista ei tarvitsisi vielä edes olla.

Risto Räppääjä on palannut Tampereen Komediateatterin päänäyttämölle elokuun puoliväliin saakka. Älylaite villiinnyttää paitsi Riston, myös hänen lähipiirinsä. Kuva: Harri Hinkka
Kamppailu virtajohdosta
Aikuiskatsojaa hykerrytti näytelmässä se, että Riston lisäksi myös Rauha Räppääjän (Helena Suominen) wanna-be-poikaystävä Lennart (mainio Miika Vaarakallio) hurahtaa täysillä bittimaailman lumoihin. Ruudun taikahan ei nimittäin ikää katso, sen voi lähes jokainen aikuinen todistaa itse.
Iiro Rantalan säveltämä musiikki ja Oskari Löytösen lavasteet tekevät esityksestä täysipainoisen pikkumusikaalin, jossa tapahtumat virtaavat eteenpäin kekseliäin kääntein. Tosin Nelli Nuudelipään (Hilma Siekkinen) ihastus laulaja Ville Pyryyn (Jules Ahokas) tuntuu aiheena hieman päälle liimatulta lisukkeelta muistuttamaan siitä, että kyllä, Risto ja Nellikin lähestyvät murrosikää.
Näytelmän huipentava ”kone-zombien” ja heidän lähimpiensä välinen kamppailu tietokoneen virtajohdosta on muistutus siitä, että älylaite on hyvä renki, mutta kehnompi isäntä. Ruutuajan säätely on yhtä tarpeellista kaikille tietokoneen tai kännykän käyttäjille – iästä ja elämänkokemuksesta riippumatta.
Kari Pitkänen
Risto Räppääjä ja villi kone
- Käsikirjoitus: Sinikka ja Tiina Nopola
- Sovitus ja ohjaus: Rauli Jokelin
- Lavastus: Oskari Löytönen
- Pukusuunnittelu: Kaisa Savolainen
- Koreografiat: Saara Pohjoismäki
- Ääni ja valot: Mika Eerola ja Petrus Korhonen
- Maskeeraus ja kampaus: Johanna Paakkanen
- Alkuperäismusiikki: Iiro Rantala
- Tuotanto: Suomen Teatteriopisto / Ella Tuomola
- Rooleissa: Aleksanteri Pietikäinen, Hilma Siekkinen, Helena Suominen, Miika Vaarakallio, Jules Ahokas, Pinja Sivonen
Esityksiä Tampereen Komediateatterissa 13.8.2023 saakka. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Markku Maasilta näyttelee ansiokkaasti Markku Maasiltaa – Nahoissaan-monologi Joensuun kaupunginteatterissa
TEATTERI | Joensuun kaupunginteatterin Nahoissaan on monologi, joka ei kerro kuka Markku Maasilta on ihmisenä, mutta maalaa hänestä hienon kuvan yhteiskunnallisesti valveutuneena taiteilijana.
Ikä tuo tullessaan aina tilinpäätöksen – Tämäkö minusta tuli? Arviossa Kansallisteatterin Talo
TEATTERI | Taina Westin käsikirjoittama Talo saa miettimään jäljellä olevaa aikaa ja sen sisältöä. Kansallisteatterin lavalla nähdään Petri Liski ja Pirjo Luoma-aho.
Super-Ricks saa kaikki nuotiopiiriinsä – Perjantai-ohjelman isäntä avaa kirjassaan elämänsä surut ja ihmeet
KIRJAT | Sean Ricks päästää lukijan niihin heikoimpiin hetkiinsä, mitä ilman pienikään elämäkerta ei toimisi.
TTT:n ja Quo Vadiksen Ikarossuunnitelma on komedia uskosta, enkeleistä ja jätehuollosta
TEATTERI | Taiteellinen yhteistyö Otso Kauton perustaman Quo Vadiksen ja Tampereen Työväen Teatterin kesken käsittelee enkelikulttia ja ihmisen toivoa paremmasta.