Kodin Kuvalehden lukijatekstien pohjalta syntynyt Kaikki äitini, kaikki tyttäreni -komedia leikkaa esiin naisten ketjua kuin villiä tonttukoristetta, Anne Välinoro kirjoittaa.

Kaikki äitini, kaikki tyttäreni Tampere-talossa 14.11.2019.

He ovat ihania, nämä koko kansan tuntemat komediennet. Ja missä he olisivat omimmillaan kuin kartoittaessaan omaa sukupolvien ketjuaan, äitiyttään ja tyttäryyttään.

Kodin Kuvalehden lukijat antoivat yhdeksän vuotta sitten muistonsa purkautua, salpojen aueta ja äititraumojensa laueta. Tuli satoja sivuja kertomuksia äitisuhteesta, tuosta toiseksi pisimmästä perhesuhteesta. Se pisin lienee sisarusten välinen.

Äitiä on helppo syyttää kaikesta, no ainakin synnyttämisestä. Mitäs teit minut tähän kurjaan maailmaan, pyysinkö, häh? Ja omista ominaisuuksista, löysistä nivelistä harvaan tukkaan. Geenit pirulaiset kun ovat (hei haloo!) puoliksi äidiltä.

Pitäisi sitä isääkin välillä syyttää. No, äiti on isompi mysteeri muutenkin. Siemenen kylvön nyt jokainen ymmärtää, mutta miten se lapsi siellä kohdussa kehittyy? Siinä oli Salvador Dalillakin ihmettelemistä.

Naisen mysteeriä Dali kuvasi eräässä kuuluisimmista teoksistaan kehosta avautuvana laatikostona.

* *

Kun Miitta Sorvali heittäytyy isoäiti-parodiaansa, siinä on karjalaisen puheensyöksyn housut kastelevaa tuhoisuutta. Puhelin on sille puhumista, ei kuuntelemista varten.

Kaikki äitini, kaikki tyttäreni on sketsi- ja stand-up-kooste, taitava sellainen, mutta jättää teatteriomaisen pureksimisen vähemmälle. Tarinoita riittää äidin lämmöstä ja huolen pidosta alkoholismiin. Ja siihenkin, kun äiti muuttuu huollettavaksi.

Mustaa huumoria tulvillaan on sketsi, jossa hellykkä-hoitaja haluaa ottaa kaiken irti vanhuksen saattohoidosta eikä huoli edes tytärtä kuolevan vierelle. Koska kaikelle on nykyään ammattilaisensa, luonnollinen yhteys perheen kesken medikalisoidaan ja kaupallistetaan.

Ja taas Sorvali laahaa pellenkirjavassa koltussa tilanteen kympillä kotiin.

Loistaviahan nämä mimmit ovat kaikki, niin Pirjo Heikkilä kuin Sanna Stellankin.

Kaksi ja puoli tuntia äitiyttä ja tyttäryyttä on itselleni kuitenkin liian pitkä sessio. Keikassa olisi ollut huomattavasti tiivistämisen varaa. Toisella puoliajalla paasattiin äidin käsikirjaa aika puuduttavasti.

Vaikka niin komeasti pehmeillä tuoleilla kuin tällä kertaa Tampere-talon isossa salissa saatiinkin istua. Ja lähes täydessä salissa!

* *

On aikamoinen saavutus pyörittää esitystä jo kuudetta vuotta. Teema on osunut kypsän naisen näköiseen markkinarakoon.

Me haluamme oppia enemmän itsestämme, me haluamme tunnistaa itsemme muissa, me haluamme synninpäästön kehnosta vanhemmuudesta, me haluamme kuulla, mitä muut meistä ajattelevat.

Nainen on sillä tavalla ikuinen lapsi.

Ja koska naisena ei ole koskaan valmis. Isoäidit elävät siksi niin pitkään, että heillä on varavanhemmuuden rooli. He vastaavat kiireisten keski-ikäisten lastenhoitohässäkkään rauhalla ja maltilla tai sitten pakenemalla eroottisen liekin lepatukseen vielä kerran.

On hauska nähdä, miten kauan tämä Suomen Komediateatterin, sen helsinkiläisen, tuottama esitys vielä pyörii.

Tai sitten siitä tehdään toinen tuotantokausi.

Anne Välinoro

Kaikki äitini, kaikki tyttäreni

Dramatisointi Kodin Kuvalehden lukijatekstien perusteella Sanna Stellan, Anna Krogerus & työryhmä
Ohjaus Petteri Summanen
Näyttämöllä Miitta Sorvali, Sanna Stellan ja Pirjo Heikkilä
Tuotanto Suomen Komediateatteri