Oscar-voittaja Christopher Nolanin ensimmäinen pitkä elokuva Following on hyvin pienimuotoinen teos

Jeremy Theobald. Kuva: Christopher Nolan / Next Wave Films

Tapahtuupa 1990-luvun Lontoossa, että Bill (Jeremy Theobald), kirjailijan urasta unelmoiva nuori tyhjäntoimittaja, tunnustaa poliisikuulustelussa seuraavansa kadulla umpimähkään valittuja ihmisiä. Yksi hänen kohteistaan on huomannut seurannan ja marssinut Billin luo kysymään, miksi juuri häntä pitää seurata.

Vaivautunut selittely on käydä noloksi: ”Tämä alkoi ihan vain satunnaisten ihmisten seuraamaan ryhtymisenä: mistä he tulivat, minne menivät, mitä tekivät.”

Aloittelevan kirjailijan aineiston hankkimistavaksi seurailu osoittaa mielikuvituksen puutetta, sillä jos kirjallisuus on pelkkää todellisuuden jäljentämistä, niin eihän fiktiota ole olemassakaan.

Billin seuraama mies voi olla tai ei ole nimeltään Cobb tai D. Lloyd (Alex Haw) ja hänellä on outo harrastus, sillä hän murtautuu ihmisten asuntoihin, eikä pelkästään huvikseen, vaan myös rahan tähden. Bill ja Cobb yhdistävät harrastuksensa ja puolittain ystävystyvät. Cobbille murtautumisharrastus tuo kahdenlaista huvia: ensinnäkin Cobb nauttii uhrien omahyväisyyden järkyttämisestä ja toisekseen ihmisten elämään tunkeutumisesta ja heidän salaisuuksiensa selville saamisesta.

* *

Kuulemma ”melkein kaikilla on laatikko, jossa on henkilökohtaista rojua; valokuvia, muistoesineitä, koruja ja sen sellaista.” Näemme Billin käyvän baarissa, jossa hän yrittää iskeä vaaleaa naista (Lucy Russell). Blondi torjuu Billin kertomalla baarin omistajan, hänen poikaystävänsä, olevan mustasukkainen väkivaltarikollinen. Blondi kertoo myös, että hänen kotiinsa oli edellispäivänä murtauduttu.

Following saa rikoselokuvan piirteitä, kun erään murron yhteydessä ihminen lyödään kuoliaaksi. Elokuvan edetessä käy ilmeiseksi sen aikajärjestyksen outous.

* *

Tarinan aika etenee nykäyksittäin. Viimeistään silloin, kun näemme millaisessa murjussa Bill elää ja miten hänen kasvoilleen alkaa selittämättömästi ilmaantua mustelmia ja hakkaamisen jälkiä, ymmärrämme elokuvan olevan kaikkea muuta kuin suoraviivainen. Billin romanssintapainen blondin kanssa näyttää mystisesti vain tapahtuneen, mutta kaikki saa selityksensä.

Se, että maailmanluokan kuuluisuuden, Oppenheimer-elokuvallaan Oscareita niittäneen käsikirjoittaja-ohjaaja Christopher Nolanin ensimmäinen pitkä elokuva Following on resuisen independent-elokuvan tuntuinen, vähän päälle tunnin mittainen ja pikaisesti tehdyn tuntuinen kuriositeetti on hauska alaviite elokuvataiteen historiassa.

Nolanin myöhemmän tuotannon tiettyjä tuntomerkkejä elokuvassa on näkyvissä. Paranoidi tunnelma, kronologian rikkominen ja subjektiivisen kameran käyttö ovat kaikki Nolanin myöhemmistä elokuvista tuttuja keinoja.

Following on jossain määrin opiskelijaelokuvamaisen tuntuinen. Se on pohjimmiltaan venytetty lyhytelokuva, jonka idea ei ihan kanna loppuun asti.

Kuva: Christopher Nolan / Next Wave Films

* *

Following on nollabudjetilla, mutta ammattinäyttelijöillä yhden vuoden aikana viikonloppuisin mustavalkoiselle 16 mm filmille kuvattu elokuva. Elokuvalla on mutkikas itsensä solmuun kiertävä juoni ja tarpeeksi film noir -vaikutteita, jotta katsojan on kysyttävä itseltään ja muiltakin: Kuka tässä vedättää ketä? Miksi poliisi ei tiedä mitään ja missä ovat sormenjäljet?

Näyttelijät nousevat nokkeluuteensa tukehtuvan juonen yläpuolelle.

Kyseessä on pakkomielteinen elokuva maanikosta. Tekijänsä myöhemmistä elokuvista Memento (2000) toi korostetusti pintaan muistinmenetyksen ja yhtenä kerrontakeinona tapahtumien pilkotun kronologian. Yleensä Nolanin elokuvissa on henkilöinä syyllisyydentuntoisia kummajaisia, jotka voivat olla poliiseja, univarkaita – tai Batman. Vaikka he kuinka yrittäisivät tavoitella ns. normaalia elämää, aina se pakenee heitä.

* *

Ohjaajansa ensimmäiseksi pitkäksi elokuvaksi Following on huomattavan kypsä, vaan ei suinkaan virheetön. Jutun ihmiset ovat tylsiä ja tarina on hyttysverkkoa reikäisempi. Mutta elokuva on silti mukavan hoikka verrattuna Nolanin myöhempiin turvonneisiin hittielokuviin, kuten Inceptioniin (2010) tai Yön ritari -elokuvasarjaan. Following antaa vaikutelman tietystä vapaasta improvisoinnista siitä huolimatta, että se on alusta loppuun tiukan suunnitelmallisesti tehty.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua