Kuvat: Tomi Hirvinen / Like
SARJAKUVA | Hannu Leimu on kuin raikas maskuliininen tuulahdus nyky-Suomen varsin feministisesti ja muutenkin tiedostavasti värittyneellä sarjakuvakentällä.
”Leimun kerronta on hyvin sisäistettyä ja upeasti piirrettyä milomanaramaista tussiviivaa.”
ARVOSTELU
Hannu Leimu: Aavikon reiteillä
- Like, 2023.
- 144 sivua.
Hannu Leimun toissa vuonna ilmestynyt Kadonneet (Like, 2021) oli vaikuttava ja huolella toimitettu esikoissarjakuva. Siksi odotukset olivat korkealla nyt ilmestyneen kakkosalbumin suhteen.
Aavikon reiteillä (Like, 2023) on esikoisen tapaan sarjakuvarunollinen matka. Luin sen fyysisenä ja inhimillisenä selviytymistarinana. Klassiseen tapaan yleinen elämän kurjuus kiertyy siinä henkilökohtaisen onnen löytämiseen. Tarina käynnistyy miehen eroottisella unella, josta hänet herättää linnun rääkäisy. Ollaan jossain lähitulevaisuudessa, jossa tekoäly on harpannut eteenpäin, ja matkakumppanina on naisandroidi.
Leimu on kuin raikas maskuliininen tuulahdus nyky-Suomen varsin feministisesti ja muutenkin tiedostavasti värittyneellä sarjakuvakentällä. Mutta olisi vääryys tulkita Leimun taidetta vain sukupuolirooleista käsin.
Tarinan päähenkilö on vartija, jonka työ on saattaa iso ilmassa leijuva teknologiakimpale aavikon toiselle laidalle. Matkalla vaanivat rosvojoukot. Mitään menetettävää miehellä ei ole.
Sitten tarinaan tulee vanhempansa menettänyt poika, joka etsii apua kylänsä suojelemiseen. Miehen ja pojan kommunikaation myötä tarina syvenee.
Leimun kerronta on hyvin sisäistettyä ja upeasti piirrettyä milomanaramaista tussiviivaa. Pelkistetylle viivalle ja ylivalottuneelle valkoiselle paperille antaa liioittelematta metafyysisiä merkityksiä. Yksittäisten ja rinnakkaisten ruutujen välinen rytmitys on hyvin ajoitettua.
Leimun kahdessa albumissa on kuitenkin hiukan liikaa samankaltaisuutta. Molemmat ovat miehen ja pojan tarinoita. Molempia albumeita yhdistää kyynisyys, ihmisyys, kontaktin saaminen, seksuaalisuus. Siinä missä debyytti oli taiten kustannustoimitettu esimerkiksi alussa olevien maalattujen tapettisivujen osalta, Aavikon reiteillä kärsii viilauksen puutteesta; sivunumeroiden puute oudoksuttaa.
Aavikon reiteillä on ilmeisen omakohtainen teos, mutta jää ykkösen rinnalla hivenen harjoituskappaleeksi. Jään kiinnostuneena odottamaan mitä Leimulta tulee seuraavaksi.
Petri Aarnio
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Balladi ruutujen kauneudesta – arviossa Prinssi Rohkea -sarjakuvakirja Laulava miekka
SARJAKUVA | Jalavan laatujulkaisu seuraa prinssin tarinaa alusta asti. Ruudut hehkuvat menneen ajan nostalgista lumoa ja todistavat samalla taiteen taikavoimasta.
Aapo Kukko sarjakuvailee säveltäjä Šostakovitšista – arviossa Punainen Beethoven
SARJAKUVA | Millaista on luoda taidetta vainoharhaisen diktatuurin keskellä, pohtii Aapo Kukko Dmitri Šostakovitš -sarjakuvaelämäkerrassaan.
Suvi Ermilän äitiyspäiväkirjamainen sarjakuva toimii – arviossa Äidit
SARJAKUVA | Sarjakuvantekijä ja kuvataiteilija Suvi Ermilä sukeltaa äitiyteen omakohtaisella näkökulmalla.
Itsetyytyväinen sarjakuvaversiointi Flaubertin klassikosta – arviossa Posy Simmondsin Gemma Bovery
SARJAKUVA | Rouva Bovaryn uudelleenkerronta on tyylikkäästi toteutettu mutta satiiriltaan löysä dekkarimysteeri.