Aapo Kukko sarjakuvailee säveltäjä Šostakovitšista – arviossa Punainen Beethoven

Kuva: Aapo Kukko / Zum Teufel

Aapo Kukon massiivinen sarjakuvasinfonia Neuvostoliiton kuuluisimmasta säveltäjästä Dmitri Šostakovitšista (1906–1975) on väkevä elämäkerta, jota leimaa diktorisesti johdetun valtakunnan vainoharhaisuus. Vaikka Šostakovitš saa niin kansallista kuin kansainvälistä tunnustusta, on hänen elämänsä jatkuvaa tasapainoilua neuvostohallinnon mieltymysten sekä suosion ja epäsuosion välillä. Milloin tahansa ovelta voi kuulua napakka kolkutus, joka päättää uran tai jopa koko elämän.

Kemistä Ouluun kotoutunut sarjakuvantekijä, kuvittaja ja käsikirjoittaja Aapo Kukko on vuodesta 2008 julkaistuissa sarjakuvissaan käsitellyt niin toista maailmansotaa, ministeri Yrjö Kallista kuin omaa parisuhdettaan. Šostakovitšin syksyllä koittavia 120-vuotissyntymäpäiviä juhlistava Punainen Beethoven (Zum Teufel, 2026) on 440-sivuisena Kukon tähän mennessä massiivisin työ, mutta silti mukavan ripeälukuinen johtuen Kukon pelkistetyn juoksevasta kerrontatyylistä.

Osalla sivuista on vain yksi isompi kuva, yleensä kolmesta kuuteen, harvoin enemmän. Pääsääntöisesti kuvat puhuvat vahvasti, puhekuplissa on harvoin lyhyitä vuoropuheluita enemmän sanallista kerrontaa. Vahvoilla mustan ja valkoisen kontrasteilla pelaava suhteellisen pelkistetty kuvakerronta luo vahvasti tunnelmia ilmeillä ja juoksee sulavasti kuin musiikin tahdissa. Tekijä suositteleekin Šostakovitšin musiikkia lukemisen taustalle.

Kukko sinkoilee toimivasti ristiin rastiin säveltäjän elämän keskeisiä hetkiä ja vaiheita lapsuudesta vanhuuteen. Jo varhaisessa vaiheessa lahjakkuutensa osoittanut keskiluokkaisen pietarilaisperheen poika sävelsi marssin hautajaisia varten jo 12-vuotiaana.

Pietarin konservatoriosta valmistunut Šostakovitš ryhtyi ammattipianistiksi ja säveltäjäksi. Parhaiten säveltäjä tunnetaan 15 sinfoniastaan ja yhtä monesta jousikvartetostaan, mutta hänen kynästään syntyi myös muun muassa oopperoita sekä teatteri- ja elokuvamusiikkia. Klassiseen musiikkiin erikoistuneen musiikkitoimittajan Jaani Länsiön essee Šostakovitšista tuo kirjan lopussa toimivasti tarkentavaa tietoa sarjakuvan kertomaan kokonaistarinaan.

* *

Kukon teoksen keskiössä on vaaran tuntu. Stalinin ajan Neuvostoliitossa säveltäjän ei tarvinnut pelätä pelkkien kriitikoiden tuomiota vaan valtiojohto saattoi laittaa teokset ja tekijät mustalle listalle, jos oli epäilyjä, etteivät ne edustaneet haluttua poliittista linjaa. Tällöin myös taiteilijan tulevaisuus saattoi olla vaakalaudalla.

Šostakovitšille näin kävi useamman kerran; erityisesti Stalinin 1930-luvun lopun puhdistukset osuivat myös häneen. Mutta siinä missä ystäviä ja tuttuja, kuten marsalkka Tuhatševski, teatteriohjaaja Vsevolod Meyerhold ja tämän puoliso, näyttelijä Zinaida Reich, pääsi hengestään, Šostakovitšia ei sentään teloitettu tai karkoitettu Siperiaan. Hänet saattoi pelastaa jopa hänen kuulustelijansa joutuminen puhdistetuksi juuri ennen pelättyä kutsua valtiollisen poliisin päämajaan.

Pelon ilmapiiri on silti vallitseva eikä säveltäjä tunnu saavan vapaasti ilmaista itseään Stalinin kuoleman jälkeisinä aikoinakaan. Pahimmillaan hän istui asuntonsa ulkopuolella ulkovaatteet puettuna ja laukku pakattuna, ettei perheen tarvitse herätä, jos häntä tullaan hakemaan.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua