”Selkäliput takaisin farkkuliiveihin!” Lemmenpyssyt ja 25 vuotta suomenkielistä rockia suomirockin ulkopuolelta

Kuva: Mari Koppanen

Ilkka Valpasvuo, teksti

Tamperelainen rockyhtye Lemmenpyssyt täyttää 25 vuotta. Neljännesvuosisadan omia polkujaan tahkonnut yhtye kokoontui haastateltavaksi bändikämpälleen. Keskustelu velloi tasaisesti laulaja-kitaristi Mikko ”Kidi” Pollarin, laulaja-basisti Samuli ”Klint” Karvisen, kitaristi Markus ”Veitsi” Luomajoen ja rumpali Matti ”Dyny” Pollarin kesken nelikon valmistautuessa soittotreeneihinsä.

Millainen bändi Lemmenpyssyt oikein on ja mitä ajatuksia tehdystä yhteisestä matkasta on jäänyt mielen päälle? Onko bändille asetetut tavoitteet saavutettu ja mitä matkalla on opittu?

– Meidän piti saada selkäliput takaisin farkkuliiveihin ja se on kyllä onnistunut tosi hyvin. Ja saatiin seksirokkia radioon.

– Ja se, että meidän viimeisin biisi on kuukauden verran soinut Radio 957:lla eppujen ja springsteenien ja muiden klassikkojen seurassa, niin onhan se jonkinlainen initiaatio manserockin kaanoniin. Lämmittää!

* *

Jotkut bändit tavoittelevat läpimurtoa ja sitä, että musiikista tulisi ura. Oliko teillä tällaisia tavoitteita?

– Kyllä siellä aluksi oli. Kyllä mä ainakin ajattelin, että kun me perustettiin bändi, että täähän tulee olemaan ihan huge. Oli meillä sen verran kuitenkin niitä isojakin keikkoja. Mutta se kyllä tipahti sieltä tavoiteluettelosta aika pian eikä ole sittemmin tuntunut merkitykselliseltä.

– Uuden musiikin vapaa luominen ja hauska puuhastelu tuntuu tärkeämmältä. Kun musiikin fyysinen myyminen on hiipunut viimeisien vuosikymmenten aikana, niin senkin takia tavoitteet on vähän muokkaantuneet. Voisihan se olla siistiä joskus olla albumilistan ykkönen, mutta jos siinä onnistuisi nyt, niin ketä kiinnostaisi. Ehkä me onnistumme kuitenkin täyttämään jonkinasteista musiikillista tyhjiötä.

Mutta missä, milloin ja ennen kaikkea miksi Lemmenpyssyt on perustettu? Veitsi muistelee, että yhtye sai alkunsa Jyväskylässä, jossa hän ja yhtyeen alkuperäinen laulaja ”El Gringo” opiskelivat.

– Helmikuussa vuonna 2001 El Gringo yhtenä iltana sanoi, että aikoo perustaa taas bändin ja kysyi multa, että tuletko kitaristiksi. Kevättalvella oli ekat treenit eli otin kitaran kainaloon ja tulin junalla Tampereelle. Sitten suuntasimme Teknillisen korkeakoulun legendaariseen pommisuojaan. Tiesin että Dyny on tulossa sinne ja sitten kauheaksi järkytykseksi siellä olikin myös toinen kitarista eli Kidi. Itsetunto mureni välittömästi. Mutta Kidihän osoittautui aivan kerrassaan ihanaksi ihmiseksi.

– Pikkuhiljaa kun syksyä kohti mentiin niin ruvettiin käymään siellä treenikämpällä ja siitä se sitten lähti. Ihan alkuun ruvettiin kyllä suunnittelemaan bändipaitoja, eli olennaiset ensin.

– Basistia ei aluksi meinannut löytyä. Ihan ekalla keikalla kitaristit Veitsi ja Kidi soittivat bassot puoliksi ja pari Latvian-keikkaa tehtiin jopa ilman bassoa. El Gringon kautta kuultiin, että on tällainen Klint, jolta voisi lainata bassoa, mutta siinä kävikin niin että tuli basisti mukana.

Mikko ”Kidi” Pollari. Kuva: Ilkka Valpasvuo

* *

Nykymuodossaan Lemmenpyssyillä on kaksi laulajaa. Kuvion syntymiseen johti luova pakkorako.

– Meillä oli Tentissä keikka, mutta Dyny ja El Gringo eivät tulleetkaan paikalle. Sitten me oltiin, että ”ei siinä mitään, hoidetaan homma nyt kuitenkin” ja laulettiin keikka kahdestaan. Kun meidän tiet erosi El Gringon kanssa ja keikkoja oli sovittuna, niin päätettiin hoitaa laulut jo kokeillulla kaavalla.

– Kaksi laulajaa on muodostunut meidän tavaramerkiksi, että on kaksi erilaista, toisiaan täydentävää laulajaa ja biisejä pystyy rakentamaan sen mukaan. Sehän on vahvuus, mutta se on myös ehkä ollut yksi pakkaa sekoittava ja hahmotusvaikeuksia aiheuttava tekijä, kun bändissä ei ole sitä selkeätä keulakuvaa.

– Soitteluhomma lähti vahvasti ajatuksella ”KISS pienellä Motörhead-mausteella”. Nimiehdotus ”Love Guns” tuli multa (Veitsi), mutta kun suomeksi kuitenkin haluttiin tehdä, niin eihän se ollut ollenkaan hyvä nimi. Mutta sitten yksi meidän kavereista vaan sanoi, että no miksei se voisi olla Lemmenpyssyt. Ja sehän siitä sitten tuli.

– Tää nimi on varmaan yksi tekijä siinä, että me ollaan yksi Suomen vaikeimmin lähestyttävistä bändeistä. Voisin kuvitella, että aika monelle on ollut kynnys lähteä kuuntelemaan meitä jo pelkästään siksi, että me ollaan Lemmenpyssyt. Että mitä ja mikä se nyt sitten on?

Samuli ”Klint” Karvinen (vas.) ja Markus ”Veitsi” Luomajoki. Kuva: Ilkka Valpasvuo

* *

Lemmenpyssyt soittaa ”äijähtävää rokkia”, ottaa keikalla paidat pois ja kuviossa on mukana nännilasereita ja kaikkea sellaista.

– Ymmärrän, että se saattaa jollekulle vähän nostaa kynnystä. Ongelma ehkä onkin, että monille tulee se äijähtävä mielikuva, vaikka eihän me olla äijiä ollenkaan. Me ollaan sellaisia todella mukavia ja fiksuja herrasmiehiä.

– Me ollaan periaatteessa yksinkertainen mutta sittenkin lopulta aika monimutkainen konsepti. Tässäkin on aika hyvä vertaus KISSiin, sekään ei kuulunut oikein mihinkään skeneen. Meille on ollut välillä vaikea löytää kaveribändejä, kun on yritetty miettiä, kenen kanssa Lemmenpyssyt sopisi keikalle.

Suomalaisista bändeistä esimerkiksi KISS-vaikutteisella KISSAlla on varsin selkeä konsepti ja myös Lemmenpyssyjen kanssa soittaneella punkyhtyeellä Nyrkkitappelulla silläkin aika selkeä yleisösegmentti.

– Joo, kaikki tietää Nyrkkitappelusta, että mitä sieltä tulee, mikä se on, että se on niinku selvä peli. Mutta että Lemmenpyssyt, niin hetkinen, voinko mä tykätä kuitenkaan?

– Vaikka me ollaan seksinamirockin genressä yksin siellä vuoren huipulla ja vaikka on totta, että meillä ei ole semmoisia ”ilmeisiä” kaveribändejä, niin mä kääntäisin tota narratiivia niin päin, että toisaalta me istutaan erittäin oivasti niin ”Nyrkkiksen” kuin Popedan tai vaikka Apulannan seuraksi. Kyllähän se reaktio kuitenkin yleensä aina on, että ”jumalaare, täähän olikin helmerssonia!”

– Ne jotka tykkää, ne tykkää sitten täysillä. Meillä on semmoinen pieni mutta erittäin kiihkeä fanijoukko, ei ole kaapit täynnä myymättä jääneitä fanipaitoja.

– Meidän upeat videotuotannot, joita on tehty Pauli Hokkasen, Rise Rissasen ja Koide Kaistisen kanssa, eivät nekään ole välttämättä helpottaneet tätä konseptia. Me ollaan koko ajan sekoitettu pakkaa eikä konseptoitu bändiä tiettyyn uraan. Enemmänkin kyseessä on semmoinen ”taide edellä” -projekti.

Lemmenpyssyjen vuoden 2005 debyyttilevy alkaa vahvasti scorpionsmaisella kitaratiluttelulla. Nopeasti homman todellinen luonne kuitenkin alkaa paljastua. Rouheaa suomenkielistä rockiahan tämä on, jostain sieltä Motörheadin ja Popedan puolivälistä.

”Suomenkielistä action rockia”? Näin kirjoitin debyyttialbuminne arviossa. Olinko kartalla?

– Kyllä. Tosin tuo aikakauden action rock ei ollut meille oikein koskaan mitään tietoista, enemmän me oltiin ”seksirockia”. Tiedostettiin, että pelkästään KISSiä lainaamalla ei tulla pärjäämään, että voidaan lainata laajalla pensselillä, kuitenkin sinne 1970-luvulle nojaten. Tuo Scorpions oli ainakin ihan tietoinen viite.

Matti ”Dyny” Pollari. Kuva: Ilkka Valpasvuo

* *

Lemmenpyssyt on vuosien saatossa testaillut monenlaisia muitakin musiikillisia suuntia syvistä bluessyövereistä asenneräppiin. Mikä tekee biisistä lopulta lemmenpyssybiisin? Mitä rakennusaineita siinä ainakin pitää olla?

– Aina kun Kidi, Klint, Veitsi ja Dyny lähtevät kappaletta työstämään, se löytää sen ominaisen Lemmenpyssyt-leiman. Neljän jäsenen soittomankeli onkin se tärkein tekijä, josta Lemmenpyssyt-kaava syntyy.

– Kyllä se oli hirveä järkytys siinä alussa, kun huomasi, että ei helvetti, tässä pitäisi tehdä biisejä!Eikö me voidakaan vaan soitella täällä? Mahtavaa on se, että sitten kun uusi biisi tulee, oli se sitten Kidiltä, Klintiltä tai Dynyltä, niin tulee niitä hetkiä että ”ei jumankauta, tää on mahtavaa!” Tekee välittömästi mieli ottaa paita pois. Ja otankin.

– Se mikä on ollut meidän bändissä koko ajan läsnä on se, että oli biisi kenen tekemä tahansa, niin siitä on tullut semmoinen yhteinen kokemus, että tää on kaikkien mielestä hyvä biisi ja että kaikki haluavat soittaa tämmöistä. Se on varmaan yksi tekijä minkä takia tässä kaksikymmentäviisi vuotta nyt tulee täyteen. Meillä on tosi hyvät rooli tässä bändissä; ei tästä oikein voi ketään ottaa pois eikä ketään korvata kenelläkään.

– Onhan tämä aika harvinainen juttu, että tyypit on kaksikymmentäviisi vuotta kasassa ja kestävät edelleen toistensa naamoja ja haluavat olla ja tulla samalle treenikämpälle.

Cover-kappaleita kokeillessa on huomattu, että liian huonoja sanoituksia ei pysty laulamaan – sanoitusten täytyy olla spot on.

– Se on sinänsä vaikeata, että tavoitteena on tehdä suomenkielistä rokkia mutta ei suomirokkia. Meillä on ollut ihan alusta asti se yksi prinsiippi, että ei saa olla masentava. Eli jo noin 20 vuotta sitten lausumani periaate ”joutsenet ei saa jäätyä kiinni jaloistaan” pitää edelleen paikkansa.

– On kyllä helvetin hyvä muotoilu toi ”suomenkielistä rokkia mutta ei suomirokkia”, se on justiinsa näin!

– Se just, että on hyväntuulista mutta ei huumoria ja että se on seksikästä. Ehdottomasti pitää mainita että se on kuumaa!

– Yksi tän touhun hienoimpia ja mieltälämmittävimpiä juttuja on, että tää meidän bändi tuntuu tarjonneen aika monelle ihmiselle jotakin arvokasta niitten elämään. Että ollaan jollain tavalla merkityksellinen aika monelle ihmiselle ja se on oikeastaan aika hämmästyttävää.

– Homman idea onkin, että olisi jotenkin hyödyksi, että toisi jotain hyvää tähän maailmaan, hyviä kokemuksia, iloa ja myönteisyyttä. Sekä semmoista intohimoa, kiimaa musiikin muodossa. Kyllä välillä on tippa silmässä ja jossain muuallakin.

Lemmenpyssyt vuonna 2008. Kuva: Mika Lopanus

* *

Miten kunnioitettavaa neljännesvuosisataa käytännössä juhlitaan? Onko spesiaalikeikkoja luvassa?

– Seuraavaksi soitellaan Hatanpään Bistro Viljan Viljafestissä perjantaina 26. kesäkuuta. Armonkallion tunnelmallisessa Pub Armossa pidetään lauantaina 11. heinäkuuta perinteiset kesälauantaisaunat, jossa mukana vihtomassa on myös Antti Karjalainen. Lemmenpyssyjen neljännesvuosisataa juhlistetaan virallisesti perjantaina 16. lokakuuta Telakalla, jossa mukana on Atlantin itärannan paras Bruce Springsteen eli Ghost of Bruce (Saku Virtanen) soolona sekä illan huipentava Paulin Namidisco by Pauli Hokkanen.

– Mutta ennen kaikkea sitä juhlitaan tekemällä lisää seksirokkia!

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua