Vladislav Delay eli Sasu Ripatti.
LEVYT | Mikko Kanninen kuunteli suomalaistuottaja Vladislav Delayn ja jamaikalaisten dub-legendojen yhteislevyn ja löysi sieltä vapauden horisontin.
”Vladislav Delay on kansallinen aarteemme jota tulee promotoida ja kehua kaikilla mahdollisilla alustoilla.”
Vladislav Delay, oikealta nimeltään Sasu Ripatti (s. 1976 Oulu), on omien sanojensa mukaan tehnyt tänä vuonna enemmän musiikkia kuin koskaan. Se on kova lausunto yhdeltä suomalaisen elektronisen musiikin tuotteliaimmaisa ja menestyneimmistä artisteista. Ripatti on julkaissut uransa aikana yli 30 albumia ja lukemattoman määrän erilaisia miksauksia ja livesessioita.
Aikaisemmin tänä vuonna ilmestyi albumi Rakka. Se oli ensimmäinen julkaisu Vladislav Delayn nimellä yli viiteen vuoteen. Rakka sai syystäkin ylistävän vastaanoton. Se kuulosti joltain aivan uudelta; siinä oli tilaa ja vapautta vielä enemmän kuin Vladislav Delayn aikaisemmassa tuotannossa. Takana oli hurjia vuosia: Ripatti muutti perheineen Berliinistä lähes autiolle saarelle Hailuotoon, lopetti musiikin teon ja myi kaikki kamansa.
Vladislav Delay on toki aina ollut kokeellinen artisti. Ripatilla on ollut käynnissä myös monia kaupallisempia projekteja, joilla on mitä ilmeisemmin ”maksettu asuntolainaa”. Hän on tehnyt mm. musiikkia The Revenant -elokuvaan ja miksauksia Massive Attackille.
Mutta itse Vladislav Delay – se on aina ollut osa musiikin vapauden horisonttia. Se on ammetanut soundiaan jostain 1990-luvun lopun triphopin ja jazzin välimaastosta. Se on hidasta ja polveilevaa. Se vaatii kuulijansa pysähtymään. Se jumittaa. Tämän vuoden julkaisuissa on kuultavissa luonnollinen siirtymä kohti dubia, reaggemusiikin kokeellisempaa laitaa.
Nyt julkaistu 500-Push-Up on äänitetty Kingstonissa 2019 yhdessä dub-legendojen Sly Dundarin ja Robbie Shakespearen kanssa. Ripatti on viimeistellyt ja tuottanut levyn myöhemmin kotonaan Hailuodossa. Parhaimmillaan tämä keitos tuottaa aivan uniikkia ja kuolematonta säätöä, mutta kuten tällaisissa kollaboraatoissa on aina vaarana, tylsyys hiipii ajoittain salakavalasti mukaan.
Analogisen basson ja rumpujen yhteistyö Ripatin koneiden kanssa tuottaa välillä jopa aivan tanssittavaa ja rytmillisesti hyvinkin jykevää materiaalia. Levyllä on selkeästi havaittavissa kahdenlaisia siirtymiä: joko siirrytään dubkaksikon biiteistä kohti Vladislav Delayn suhinoita ja kirskahduksia tai sitten niistä lähdetään etenemään kohti rytmisektion universaalia poljentoa.
Kappaleen 520 alussa voisi luulla kuulevansa melkeinpä tamperelaisen Motelli Skronklen sykettä ja hypnoottista askellusta, kun taas 514 lähtee Vladislav Delayn elektronisista, hyvinkin satunnaiselta kuulostavista piipityksistä kohti kenttänä jumittavaa dub-maisemaa.
Levy on kokonaisuutena varsin raikasta ja vapaata sessiointia, ja etenkin Vladislav Delayta aikaisemmin seuranneet kuulijat voivat turvallisin mielin heittäytyä tähän kyytiin. Koska en voi sanoa olevani mikään dub-musiikin asiantuntija, en osaa pätevästi arvioida sitä minkälaisen lisäarvon Sly & Robbien varsin mittavaan katalogiin tämä yhteistyö tuo.
Neljä tähteä voi olla levylle liikaa, mutta ainakin yhden se ansaitsee jo siksi, että Vladislav Delay on kansallinen aarteemme, jota tulee promotoida ja kehua kaikilla mahdollisilla alustoilla. Kokeellinen elektroninen musiikki elää ja voi Suomessa erittäin hyvin!
Mikko Kanninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Rohkeat kuvat hyväntuulisen energian ytimessä – arviossa Jätä mut tähän
LEVYT | Rohkeiden kuvien kolmosalbumi on keväisen riehakas, taiten sovitettu ja hienosti hengittävä rokkilevy.
Don Johnson Big Band kurottelee jälleen – arviossa Midnight Movement
LEVYT | Leijailevasta yömaisemasta purskahtelevaan räppiin ulottuvaa rytmimusiikkia luova Don Johnson Big Band lähestyy keski-ikää alati uteliaana.
