LEVYT | Belgialainen Brutus jatkaa armotonta jyräämistä kolmannella levyllään. Rockin, metallin ja hardcoren moderni sekoitus toimii, kiitos upean laulajan Stefania Mannaertsin.
”Mannaerts on todella hyvä laulaja, joka pakkaa biisiin kuin biisiin sellaisen tunnelatauksen, että viesti menee varmasti perille.”
Brutuksella on takanaan kaksi erinomaista albumia, esikoislevy Burst vuodelta 2017 ja Nest vuodelta 2019. Kolmas levy Unison Life (Hassle, 2022) jatkaa tutuilla raiteilla, eikä tarjoa bändin faneille yllätyksiä. Se on hyvä niin, sillä Brutuksen tyyli toimii, enkä itse ainakaan ole vielä ehtinyt kyllästyä.
Wikipediassa Brutusta luonnehditaan nipulla genremääreitä: post-hardcore, math rock, post-rock, post-metal ja shoegaze. Tiedä näistä kaikista, mutta Brutuksen tyyli on kiistatta moderni ja monipuolinen. Vanhoegaerdenin kitarasoundi viiltää paikoin hyvin metallisesti. Metalcore-vaikutteet tulevat erityisesti Mannaertsin suunnalta: laulu on välillä lähes kuiskailua, välillä repivää huutoa ja rummutuskin yltyy blastbeateiksi.
Vanhoegaerdenin ja Muldersin taustalla on NOFX:n skeittipunkkia, Mannaerts taas on opetellut rumpujen soittoa nu-metalin tahtiin. Mannaerts ja Mulders tutustuivat ruotsalaisen hardcore-bändin Refusedin tribuuttibändissä Refused Party Program, Mannaert ja Vanhoegaerden taas emoa ja hard rockia yhdistelevässä Starfuckerissa.
Levyn aloitusbiisi Miles Away on leppeä introbiisi, mutta heti Brave-biisin alku potkaisee levyn kunnolla käyntiin. Siitä alkaa tiukka putki kovia biisejä: levyn sinkkunostot Victoria, What Have We Done, Dust ja Liar vedetään peräkkäin ja kova putki tiukkoja biisejä se onkin. Tunnelma vaihtelee, What Have We Done on riipivää tunnelatausta ja heti perään Dust nopeampaa mättöä, jonka tahtiin kelpaa heiluttaa tukkaa ja riehua pitissä.
Dust ja Liar ovatkin levyn tiukimmat biisit ja sinkuiksi on ylipäänsä nostettu levyn parhaat biisit. Loppupuoli levystä on sitten tähän kovien biisin putkeen nähden vähän himmailua, mutta eipä niissäkään biiseissä valittamista ole ja levyn päättävä, levyn pisin kappale Desert Rain toimii kyllä hyvin lopetuksena Unison Lifelle.
Unison Life kokonaisuutena aivan törkeän hyvä ja toimiva levy. Brutuksen tyyli osuu ja uppoaa. Stefanie Mannaerts on todella hyvä laulaja, joka pakkaa biisiin kuin biisiin sellaisen tunnelatauksen, että viesti menee varmasti perille vaikka bändin sanoitukset keskimäärin vähän mitäänsanomattomia ovatkin. Musiikillisesti Brutuksen metallinen hardcore tarjoaa teknisesti taidokasta jyräystä, jossa on paljon dynamiikkaa ja riittävästi vaihtelua pitämään paketin levyn mitassa kiinnostavana.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sisaren debyyttialbumi esittelee uuden unipopduon – arviossa Valo valtaa vielä kaiken
LEVYT | Nora Mobergin ja Remi Roussellen duon esikoisalbumi tuo kuulijalle levyntäydeltä nostalgiaa, viattomuutta ja ristiriitoja.
NEØVin hauraan kuulas mutta hillityn jykevä indiepoprock lämmittää jälleen – arviossa Goodbye Nordhamn
LEVYT | Anssi ja Samuli Neuvosen pehmeän mahtipontisesti melankoliaa ja valoa indiepoprockissaan yhdistelevä yhtye julkaisee kuudennen albuminsa.
Lassi Frimanin melodinen kitarajazz svengaa – arviossa kvartettilevy Alteration
LEVYT | Kitaristi Lassi Frimanin kokoonpanoon kuuluvat basisti Antti Lötjönen, kosketinsoittaja Toomas Keski-Säntti ja rumpali Joonas Riippa.
Insomniumin Netherworlds on samaan aikaan erittäin hyvä ja bändin mittapuilla silti helppo levy
LEVYT | Insomnium lainaa Netherwordsilla aariaa 1600-luvun lopulta, mutta reivaa kurssia silti piirun verran populaarimpaan suuntaan.