LEVYT | Belgialainen Brutus jatkaa armotonta jyräämistä kolmannella levyllään. Rockin, metallin ja hardcoren moderni sekoitus toimii, kiitos upean laulajan Stefania Mannaertsin.
”Mannaerts on todella hyvä laulaja, joka pakkaa biisiin kuin biisiin sellaisen tunnelatauksen, että viesti menee varmasti perille.”
Brutuksella on takanaan kaksi erinomaista albumia, esikoislevy Burst vuodelta 2017 ja Nest vuodelta 2019. Kolmas levy Unison Life (Hassle, 2022) jatkaa tutuilla raiteilla, eikä tarjoa bändin faneille yllätyksiä. Se on hyvä niin, sillä Brutuksen tyyli toimii, enkä itse ainakaan ole vielä ehtinyt kyllästyä.
Wikipediassa Brutusta luonnehditaan nipulla genremääreitä: post-hardcore, math rock, post-rock, post-metal ja shoegaze. Tiedä näistä kaikista, mutta Brutuksen tyyli on kiistatta moderni ja monipuolinen. Vanhoegaerdenin kitarasoundi viiltää paikoin hyvin metallisesti. Metalcore-vaikutteet tulevat erityisesti Mannaertsin suunnalta: laulu on välillä lähes kuiskailua, välillä repivää huutoa ja rummutuskin yltyy blastbeateiksi.
Vanhoegaerdenin ja Muldersin taustalla on NOFX:n skeittipunkkia, Mannaerts taas on opetellut rumpujen soittoa nu-metalin tahtiin. Mannaerts ja Mulders tutustuivat ruotsalaisen hardcore-bändin Refusedin tribuuttibändissä Refused Party Program, Mannaert ja Vanhoegaerden taas emoa ja hard rockia yhdistelevässä Starfuckerissa.
Levyn aloitusbiisi Miles Away on leppeä introbiisi, mutta heti Brave-biisin alku potkaisee levyn kunnolla käyntiin. Siitä alkaa tiukka putki kovia biisejä: levyn sinkkunostot Victoria, What Have We Done, Dust ja Liar vedetään peräkkäin ja kova putki tiukkoja biisejä se onkin. Tunnelma vaihtelee, What Have We Done on riipivää tunnelatausta ja heti perään Dust nopeampaa mättöä, jonka tahtiin kelpaa heiluttaa tukkaa ja riehua pitissä.
Dust ja Liar ovatkin levyn tiukimmat biisit ja sinkuiksi on ylipäänsä nostettu levyn parhaat biisit. Loppupuoli levystä on sitten tähän kovien biisin putkeen nähden vähän himmailua, mutta eipä niissäkään biiseissä valittamista ole ja levyn päättävä, levyn pisin kappale Desert Rain toimii kyllä hyvin lopetuksena Unison Lifelle.
Unison Life kokonaisuutena aivan törkeän hyvä ja toimiva levy. Brutuksen tyyli osuu ja uppoaa. Stefanie Mannaerts on todella hyvä laulaja, joka pakkaa biisiin kuin biisiin sellaisen tunnelatauksen, että viesti menee varmasti perille vaikka bändin sanoitukset keskimäärin vähän mitäänsanomattomia ovatkin. Musiikillisesti Brutuksen metallinen hardcore tarjoaa teknisesti taidokasta jyräystä, jossa on paljon dynamiikkaa ja riittävästi vaihtelua pitämään paketin levyn mitassa kiinnostavana.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Suomiräpin Väinämöinen laulaa kilpakosijat jälleen suohon – arviossa Palefacen Autofiktio
LEVYT | Ysäriräpin tumman lätsähtävään biittiin ja ilmavan akustiseen soittoon luottava Autofiktio rakentaa Palefacen henkilökohtaisille muistoille ja kokemuksille.
Levykatsaus: Aili Ikonen, Anders Jormin, Valtteri Laurell, Antti Lötjönen
MUSIIKKI | Arto Murtovaaran levykatsauksessa soi neljä erilaista yhtyettä: kaksi puhdasta jazzlevyä, kaksi laululevyä, kaksi basistia ja kaksi laulajaa.
UGH!! Terveet kädet on jälleen kohdannut mustan vinyylin ja tiivistänyt pohjoissuomalaisen ahistuksen
LEVYT | Hardcore-punkin edelläkävijä potkii, paukuttaa ja kaahaa paluulevyllään tuttua armotonta pärinäänsä metallivaikuttein, mutta uppoaako se kuin kynttilä Terveiden käsien varhaisen levyn kanteen?
Ei tää oo Central Park, vaan märkä Karhupuisto – arviossa Maustetyttöjen Maailman onnellisin kansa
LEVYT | Suomalaisen melankolian taitajat siirtyvät kolmannella albumillaan entistä vahvemmin kasaridiskoon.