Pehmeää kalifornialaista indiefolkia – arviossa Boy Scoutsin Wayfinder

Boy Scouts on yhtä kuin kalifornialainen Taylor Vick. Wayfinder (Anti-, 2021) on neljäs Boy Scouts -nimellä tehty albumi ja toinen, jonka julkaisee Anti- Records. Ollaan uneliaan pehmeän popmusiikin äärellä: Vick laulaa intiimisti ja läheltä, musiikki saa enimmäkseen olla kepeästi taustalla. Ensikuuntelulla levyltä ei tartu juuri mitään, mutta kun sille antaa aikaa, biiseistä nousee kaikenlaista kiinnostavaa, josta saa kiinni.

Aloituskappaleen I Get High lopusta esimerkiksi löytyy ihastuttava ja yllättävä särökitaraosuus, joka valitettavasti jää tähän kertakokeiluun. Itse kuulisin mieluusti Taylor Vickin laulua vaikkapa My Bloody Valentine -tyylisen särökitarasoundin päällä – se oli ensimmäinen mielleyhtymä, joka minulle Vickin monikerroksisesta laulusta tulee. Mutta toimii tämä näinkin: akustinen kitara on Vickin perustyökalu, jonka seurana kappaleissa on onneksi jonkun verran vaihtelua, kuten jouset The Floor -kappaleessa.

”I wanna let it go (Did you see what day it is?)
Could I let it go? (Guess today’s not the day, is it?)”

Vickin teksteissä pyörii teemoina elämän vastoinkäymisiä, sydänsuruja, menetyksiä (”You’d say, ’Do you even try to remember the good times?’ / And I’d say, ’Only every night.’”). Not Today -kappaleen surumielisyys on varmasti tuttua monille isoja menetyksiä elämässään kokeneille.

Levyn ykkössingle That’s Life Honey on Vickin yritys kirjoittaa tragikomediaa, suhtautua kepeästi siihen, kun elämä menee penkin alle, kun ratkaisuihin tarvittaisiin rahaa, jota ei ole. Vickin teksteissä välkkyy kepeää ironiantajua.

”Swеar I wanted to
Practiced when I was alonе

I found an excuse
I hate talking on the phone”

Wayfinder on oiva albumi. Se ei ole vuoden jännittävimpiä uutuuksia, mutta kyllä tästä luotettavan ystävän saa, kun pysähtyy kuuntelemaan. Kokonaisuus on varsin tasainen hyvässä ja pahassa, kummempia hutejakaan ei mukaan ole mahtunut. Lopulta levyltä nousee useampikin miellyttävä kappale, joihin palaa mielellään myöhemmin.

Usein alakuloisista aiheistaan huolimatta Wayfinder on miellyttävä, hyväntuulinen albumi. Sellaiselle on aina paikkansa.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua