Levyarvostelu: Hypermetros-albumin musiikki on visuaalista, mutta se ei pelkästään ihan riitä. Levy ei pysäytä kuulijaa pohtimaan syntyjä syviä, Erik Ahonen kirjoittaa.
Oddarrang: Hypermetros (Edition Records, 29.9.2019).
Rumpali Olavi Louhivuoren, pasunisti Ilmari Pohjolan, kitaristi Lasse Sakaran, sellisti Osmo Ikosen ja basisti Lasse Lindgrenin muodostama Oddarrang on toiminut jo 15 vuotta ja levyjäkin on julkaistu viisi. Tuore Hypermetros jatkaa bändin tarinaa taitavasti, mutta yllätyksiä tuottamatta.
Oddarrang liikkuu jossakin jazzin, progen ja tunnelmateknon liepeillä, mutta tarkempi kategorisointi on vaikeaa. Ajattelevan ihmisen chillailumusiikista voisi kenties puhua. Post-rock on myös yhtyeen yhteydessä mainittu, mutta käsite on niin laaja ja epämääräinen, että sen musiikkia kuvaileva merkitys lähenee nollaa.
Usein kuulee mainittavan, että jokin musiikki on ”elokuvallista”. Määritelmä on hieman kiusallinen, jos ajatellaan, että kuultava musiikki kaipaisi tuekseen kuvia. Toisaalta, jos musiikki saa kuulijan päässä kuvat kulkemaan, hyvä niin. Oddarrangin tapauksessa molemmat vaihtoehdot voivat tulla mieleen.
Oddarrang ei ole millään muotoa pyrkinyt pakoilemaan elokuvallisia viittauksia, päinvastoin. Yhtyeen ensimmäinen albumi oli nimeltään Music Illustrated ja vuonna 2013 ilmestyi In Cinema.
Hypermetros liikkuu lähellä In Cineman tunnelmia. Riippuu kuulijan taustasta, minkälaisia mielleyhtymiä levyn äänet herättävät. Itselleni ovat välähdyksenomaisesti tulleet mieleen esimerkiksi instrumentaaliprogen ruotsalainen klassikko Bo Hansson, Atom Heart Motherin aikainen Pink Floyd, alkukauden Mike Oldfield, mahtipontisten syntikkasoundien suurvisiiri Vangelis ja kenties jopa Maisemakuvien Anssi Tikanmäki.
Jazzia tästä ei oikeastaan löydä muuten kuin muusikoiden taustoja penkomalla. Ei ole sooloja ja sävellykset ovat aika yksivakaisia, koska sointukierrot etenevät biisistä toiseen verkkaisen tasaiseen tahtiin. Mutta eipä Oddarrang jazzia yritäkään olla, vaan maalailee soundeilla. Siinä se on todella taitava.
Melkein jokainen muusikko operoi oman soittimensa ohella syntetisaattoreita, mutta silti muheva äänimaailma on ytimeltään yllättävänkin akustinen. Louhivuoren rummut soivat täysin luonnollisesti, Sakaran kitara helisee ja Lindgren bassottelee selkeän jykevästi. Olennainen osa Oddarrangin viehätyksestä syntyy Pohjolan pasuunasta ja Ikosen sellosta, joiden soundissa on dramaattista jylhyyttä.
Jos haluaa kylpeä hienossa ja hienostuneessa sointimaailmassa, Hypermetros on viiden tähden levy. Sen sijaan ns. musiikillista informaatiota on toistuvaan kuunteluun turhan vähän. Soitto soljuu upeasti, mutta ei yllätä, eikä pysäytä kuulijaa pohtimaan (musiikillisia) syntyjä syviä.
Erik Ahonen
Oddarrang juhlistaa Hypermetros-albumin julkaisua konsertilla Tampereen G Livelabissa 11.10.2019.
