Aki Salmelan runoissa roinasta kasvaa pohdintoja ihmisyydestä – arviossa Epäsäännöllisiä kappaleita

Kuvat: Teos

”Ajatellessaan ihminen hapuilee tiheässä viidakossa, joka on kasvanut sekalaisesta eletyn elämän materiaalista”, Aki Salmela kirjoittaa runossa Viidakko. Konkarirunoilija ja -suomentajan uusin teos Epäsäännöllisiä kappaleita (Teos, 2024) ohjaa lukijan omaan viidakkoonsa, jonne on kertynyt tuokiokuvia ja esineitä.

Salmela on käsitellyt samanlaista tematiikkaa aiemmissakin teoksissaan: esimerkiksi Eläimen varjossa (2019) ihmisyyttä heijastettiin eläimistä. Sekä proosa- että säemuotoisista runoista koostuvassa Epäsäännöllisisissä kappaleissa ollaan paikkojen, tilojen ja tunteiden äärellä ja kurkotetaan kohti ymmärrystä ihmisenä olemisesta.

Runoissa kuultavat kiehtovasti läpi eri ajat ja ajatukset. Osassa tämä toimii vuoropuheluna muiden tekstien kanssa. Esimerkiksi Meditatiossa runon hän tarkkailee koiraa ja pohtii sen maailmankuvaa: ”Koira on koiralle koira, mutta koiran maailmassa ei ole mitään koiria, hän ajatteli, omaan kuvottavan inhimilliseen tapaansa”. Kuvaus ihmisistä hukassa olevina otuksina rinnastuu Ezra Poundin niin ikään koiria ja ihmisiä käsittelevään runoon, jossa ihminen kokee olevansa korkeampi eläin – ja kuitenkin täysin eksyksissä.

Toisaalla läpikuultavuus syntyy muistoista ja muistamisesta. Suuressa metafyysikossa kuvataan koskettavasti katoavaisuutta: ”Ajatukset tulevat kuin lumihiutaleet asteen liian lämpimänä päivänä, sellaista sulaa katoavaisuutta on surullista katsella, ja kuitenkin juuri se on syvästi inhimillistä, tämä peittelemätön ikävä, tämä paljaus jossa asiat seuraavat toisiaan pieninä kylmän värähdyksinä, jotka eivät kerro mitään täsmällistä mutta jotka merkitsevät loputtoman paljon”.

Lempeää huumoria

Salmelalle on ominaista lempeä huumori, ja se sävyttää runojen mietelmällisyyttä nytkin. Puhuja ikään kuin jatkuvasti hymyilee ihmisten kummallisuuksille. Asumiskoneessa naapureiden äänet tulevat pattereiden putkia pitkin puhujan tietoon: ärsyttävien yskänpuuskien ja kasvottomien naapureiden ”sunnuntaiaamun kiihkossa” on jotain hyvin tunnistettavaa kaikille kerrostaloasujille.

Epäsäännöllisissä kappaleissa on myös kappaleita, jotka jäävät turhan säännöllisiksi. Huonekalumusiikkia-osiossa rakennetaan kielikuvia erinäisten huonekalujen ympärille ja rinnastetaan niiden funktioita ihmiseen. Ajatus on luonnollinen jatkumo teoksen maailmalle, mutta kuvista olisi saanut kiinnostavampia, jos niissä olisi irtauduttu totutuista mielleyhtymistä: nyt kaappi on ”portti toiseen maailmaan” ja siellä ”lymyilee luurankoja ja yksisarvisia” – niin kuin niin usein muutenkin.

Teos on parhaimmillaan kuin ullakko täynnä roinaa ja ajallisia kerrostumia: se pysäyttää eri kappaleiden ääreen ja kurkottaa kohti olemisen perustavanlaatuisia kysymyksiä.

Anna Hollingsworth

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua