Feminististä räyhäämistä ja fiilistelyä – arviossa Shilpa Rayn Portrait of a Lady

Kuvat: Ebru Yildiz / Northern Spy

Musiikista voi kiinnostua monista syistä. Tässä tapauksessa se oli Spotifyssä vastaan tulleen kappaleen nimi: Heteronormative Horseshit Blues oli sen verran iskevä nimi kappaleelle, että tutustua täytyi. Sinkku oli sen verran hyvä, että jäin odottelemaan tulevaa levyä.

Shilpa Ray on amerikkalainen laulaja-lauluntekijä Brooklynistä. Musiikillisena viitekehyksenä on punk rock, indie ja blues. Rayn laulutapaa on verrattu Patti Smithiin, Nick Caveen ja Ella Fitzgeraldiin. Nick Cave on muutenkin Raylle läheinen artisti: Ray on esiintynyt Caven taustalaulajana ja lämmittelijänä 2010-luvulla.

Rayn ura starttasi vuonna 2006 Beat the Devil -yhtyeessä, joka yhdisteli punkia intialaisiin tahtilajeihin. Shilpa Ray and Her Happy Hookers -bändi julkaisi kaksi levyä, joista jälkimmäinen, Teenage and Torture, oli Rayn pääsylippu Nick Caven piireihin. Omalla nimellään Ray on julkaissut kolme albumia: Last Year’s Savagen (2015), Door Girlin (2017) ja nyt Portrait of a Ladyn (Northern Spy, 2022).

Portrait of a Lady -albumin biisien nimistä voi jo päätellä, että jonkinsorttista feminismiä tulee reippaalla otteella: Straight Man’s Dream, Manic Pixie Dream Cunt, Heteronormative Horseshit Blues, Bootlickers of the Patriarchy, Male Feminist… Shilpa Ray ei säästele sanojaan, vaan tykittelee menemään. Osansa saavat niin feminismiä teeskentelevät miehet (”Bitches be burning bridges / Over the fraud that is you”) kuin naiset, jotka vihaavat toisia naisia (”You think you can sell solidarity? / Bitch, don’t patronize me”).

Albumin aloittava Straight Man’s Dream on hidastempoinen, valittava kappale, mutta heti seuraava kappale Manic Pixie Dream Cunt potkaisee vauhtia koneeseen ja tarjoilee reipastempoista ja vihaista räyhäämistä. Sitten hypätäänkin jo 1950-luvun tunnelmiin niin musiikissa kuin ajatusmaailmassa, kun Heteronormative Horseshit Blues pureutuu naisen kapeaan rooliin perinteisessä heterosuhteessa. Ray päätyy pohtimaan jo sukupuolestaan luopumista, päästäkseen eroon biologian rasituksista:

”How I’ve dreamed of dropping my snatch
In a Staten Island landfill
So, I’d no longer be a slave to biology

Though I could conquer the fate
of a snatch-less women
Why must every move I make be a defense against you?”

Shilpa Ray on laulajana ja biisintekijä monipuolinen, taitava ja mielenkiintoinen. Punkin ja bluesiin kallellaan olevan rockin lisäksi kuullaan herkullisen menevää kasarihenkistä elektropoppia.

Henry Jamesin Naisen muotokuva -romaanin mukaan nimetty levy käsittelee valtaa, sen väärinkäyttöä, patriarkaattia ja sukupuolten välisiä suhteita, eli tärkeitä asioita, sortumatta pitkäveteiseen saarnaamiseen. Romaanissa nuori amerikkalainen nainen uhmaa kohtaloaan, mutta menettää vapautensa ja musertuu ympäristön vaatimuksiin. Sopiva teema tällekin levylle.

Spotifyn soittokertoja katsellen Shilpa Ray ei vaikuta erityisen tunnetulta artistilta, Nick Caven suositteluista huolimatta. Näin taidokkaasti tehdylle ja monipuoliselle levylle soisi enemmän suosiota.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua