Pohjonen, Alanko, Norvio. Kuva: Marita Nyrhinen
KONSERTTI | Ismo Alanko, Kimmo Pohjonen ja Tuomas Norvio tarjosivat hypnoottisia laulukokeiluja ja monimuotoisia ääniseikkailuja, joissa ei efektejä säästellä.
Pohjonen Alanko Seinäjoen Rytmikorjaamolla Seinäjoella 10.11.2022. Ismo Alanko (ääni, kitara, viulu), Kimmo Pohjonen (harmonikka, ääni, elektroniikka) ja Tuomas Norvio (elektroniikka).
Ismo Alanko, Kimmo Pohjonen ja Tuomas Norvio ovat kehittäneet uuden ja varsin mielenkiintoisen projektin Pohjonen Alanko – Voice of Northern Lowland. Kyse on hypnoottisista laulukokeiluista ja monimuotoisista ääniseikkailuista, joissa ei säästellä efektejä eikä sointien ja soitinten vallatonta käyttöä.
Lokakuussa ilmestyi Svart Records -levy-yhtiön julkaisemana Pohjosen ja Alangon debyyttialbumi Voice of Northern Lowland. Seinäjoella Rytmikorjaamo oli yksi tämän uutukaisen musiikin esittämispaikoista, joissa marraskuun harmautta piristettiin konsertilla osana julkaisukiertuetta. Muutaman konsertin kiertue vei artistit Helsingin ja Seinäjoen kautta Tampereelle ja takaisin Helsinkiin.
Sekä Pohjonen että Alanko pääsivät yllättämään, sillä kumpikin on aikaisemmin esittänyt tahoillaan aivan erilaista musiikkia. Ehkä kuitenkin omimmillaan oli Pohjonen, sillä hänen repertuaarinsa on hyvin laaja ja aina yllätysten täyteinen. Alangon aikaisempi tuotanto on tunnistettavampaa, joten hän kerrassaan ylitti itsenä ja yllätti yleisön.
* *
Esitys alkoi Pohjosen ja Alangon saapuessa lavalle hassunkuriset valaistut hatut päässään. Ääniosuus alkoi jonkinlaisella muminaosuudella, jossa lyriikan sijaan käytettiin puheelta kuulostavaa mutta lähinnä höpinän täyteistä ilmaisua. Se oli kuin alkuvoimaista manausta, voimien kutsuntaa, jollain tapaa pyhää. Ei laulua, ei sanoja, vaan non-languagea, huudahduksia, viittomia. Kaikki tahdissa ja synkronissa toistensa ja ääniefektien kanssa. Sisällön kuulija sai itse päätellä äänensävyjä, liikkeitä, eleitä ja yhteispeliä tulkitsemalla.
Kimmo Pohjonen. Kuva: Marita Nyrhinen
Puolitoistatuntinen show oli värikäs ja äänekäs. Tuomas Norvio operoi tekniikkapöytänsä takana muotojen, liikkeen ja värien kavalkadia, ja hänellä oli näpit pelissä myös sähköisen äänimaailman luomisessa. Taustalla pyöri koko esityksen ajan ikään kuin mielenmaisemaa ilotulituksen kaltaisista kuvakollaaseista ja mutkikkaista avaruusaiheista tasatahtia juoksevaan ihmislaumaan. Norvion äänipöydästä sinkoili tarttuvia, elektronisia rytmejä ja muokattuja ääniä sen kuin ehti.
Syntyi kiintoisa ihmisäänien, soittimien ja elektronisen kerrostuman symbioosi. Vaikka esitys oli valloittavan persoonallista, hetkittäin mieleen tulivat väkisinkin saamelaisjoiut tai Alangon Sielun Veljien aikainen alkuvoima, jossa samankaltaiset rytmit ja non-verbaalinen ilmaisu ottivat sijaa. Pohjosen, Alangon ja Norvion keskinäinen hypnoottinen vuorovaikutus – liikkeet ja yhteys toistensa kanssa – tarttui myös yleisöön.
Konsertin ylimääräisessä numerossa Alanko otti viulun käteensä, mutta asettelikin sen syliinsä kuten sellon. Se ei ihmetyttänyt, sillä hänet muistetaan myös taitavana sellistinä. Ja komeasti viulu soikin, vibratoineen päivineen.
Pohjonen Alanko -levyllä toistuu samanlainen ”shamanistinen” äänimaailma mutta tietenkin paljon puuttuu, kun visuaalinen puoli jää kokematta. Niinpä soisi, että ryhmä kiertäisi enemmän ja esittäisi show’n laajemmalle yleisölle.
Pienen aavistuksen konserttikokemuksesta antaa muutaman vuoden takainen video Northern Lowland / Pohjonen Alanko.
Kaikessa värikkyydessään intensiteettiä pursuava show oli kokemus, joka ei heti unohdu.
Marita Nyrhinen, teksti ja kuvat
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Elgar, Stravinsky, Gerhardt ja Halls täyttivät Tampere-talon 1910-luvun musiikilla
KONSERTTI | Tampere Filharmonian perjantaisen konsertin magneettina toimi ennen kaikkea Stravinskyn balettimusiikki Kevätuhri.
DJ Kridlokk juhlisti Musiikkitalolla tyylillisesti eheintä ja rohkeinta levyään
KONSERTTI | Musiikkitalossa ei ole varmaan koskaan nähty yhtä montaa räppilätsää ja -pipoa nyökyttelemässä gangsteri- ja lähiölarpin tahtiin.
Don Huonojen mustat ja valkoiset sävelet myivät Pakkahuoneen loppuun
MUSIIKKI | Vuodet ovat kohdelleet 1990-luvun suomirockin suosituimpiin kuulunutta yhtyettä suopeasti, mutta lujemminkin ruoska olisi voinut sivaltaa.
Tampere Biennalen yltäkylläinen ohjelma tarjoili lukuisia kantaesityksiä ja nykymusiikin moniäänisyyttä
MUSIIKKI | Eetu Lehtosen kantaesityksenä kuultu Hymn sai alkusysäyksen Lehtosen lukiessa Aberfanin kylässä vuonna 1966 tapahtuneesta kaivosjätteen maanvyöryonnettomuudesta.
